Hyppää sisältöön
Media

EU:n perintöasetusta aletaan soveltaa elokuussa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.5.2015 13.31
Tiedote

Kansainvälisiä perintöasioita koskevaa EU-asetusta aletaan soveltaa tulevana kesänä, 17. elokuuta. Asetus yhtenäistää ja yksinkertaistaa sellaisten perintöasioiden hoitamista, joilla on liittymiä useampaan jäsenvaltioon. Asetuksella ei ole vaikutusta kansallisten perintöasioiden hoitoon eikä se koske verotusta.

Tasavallan presidentin on määrä huomenna 22.5. vahvistaa EU:n perintöasetuksen sekä sen johdosta uudistetun pohjoismaisen perintösopimuksen edellyttämät lainmuutokset tulemaan voimaan 17.8.2015.

Uusi EU-asetus sisältää säännökset siitä, minkä jäsenvaltion tuomioistuin on toimivaltainen kansainvälisessä perintöasiassa ja siitä, minkä valtion lakia perintöasiaan sovelletaan. Asetus sisältää myös säännökset perintöä koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta EU-valtioissa.

Pääsääntönä on, että toimivalta kuolinpesän selvityksessä ja perinnönjaossa on sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa perittävällä oli kuollessaan asuinpaikka, ja sovellettavaksi tulee tämän valtion laki. Perittävä voi kuitenkin elinaikanaan määrätä testamentilla, että hänen perintöönsä sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen hän valinnan tehdessään tai kuollessaan on. - Ennen asetuksen soveltamispäivää tehty lainvalinta jää voimaan.

Eurooppalainen perintötodistus käyttöön

Käyttöön otetaan 17.8.2015 alkaen niin sanottu eurooppalainen perintötodistus, jonka avulla perilliset, testamentin toimeenpanijat ja jäämistön hoitajat voivat todistaa asemansa ja valtuutensa toisessa jäsenvaltiossa. Tämä helpottaa perintöasioiden hoitamista tilanteissa, joissa perittävällä oli omaisuutta useissa jäsenvaltioissa.

Eurooppalaista perintötodistusta voi hakea perittävän kuoleman jälkeen siinä valtiossa, jolla on toimivalta perintöä koskevassa asiassa. Todistuksen käyttö on vapaaehtoista. Suomessa perintötodistuksen tulee antamaan Helsingin maistraatti.

Muutokset huomioon myös Pohjoismaiden kesken

EU:n perintöasetuksen voimaantuloon liittyen Pohjoismaat ovat sopineet perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskevaan pohjoismaiseen perintösopimukseen tehtävistä muutoksista, joilla sen lainvalintaa koskevat määräykset on saatettu vastaamaan EU:ssa sovellettavia säännöksiä. EU-asetuksen voimaantulon jälkeen pohjoismaista perintösopimusta sovelletaan Suomessa ja Ruotsissa kuitenkin vain hyvin rajoitetusti.

Poikkeukset

Iso-Britannia ja Irlanti ovat jättäytyneet EU:n perintöasetuksen soveltamisen ulkopuolelle. Tanska ei osallistu EU:n siviilioikeudelliseen yhteistyöhön. Uusi asetus ei sido näitä valtioita.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Outi Kemppainen, puh. 02951 50260 (sähköposti: [email protected]), ja lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, puh. 02951 50314 ([email protected])

Sivun alkuun