Hyppää sisältöön
Media

Hämeenlinnan vankilan uudistaminen alkaa - paljusellit poistuvat Suomesta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2018 13.35
Tiedote

Hämeenlinnan uuden naisvankilan uudisrakennushanke käynnistyy. Hallituksen raha-asiainvaliokunta puolsi tänään istunnossaan oikeusministeriön esitystä uuden vankilan rakentamisesta.

Hämeenlinnaan rakennetaan moderni satapaikkainen suljettu naisvankila Hämeenlinnan vankilan nykyiselle tontille. Uusi naisvankila on tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä 2020.

Hankeen investointikustannukset ovat 34,1 miljoonaa euroa. Vankipaikkoja uuteen vankilaan tulee sata, kun tällä hetkellä Hämeenlinnan vankilassa on tilaa 112 vangille.

Uudessa vankilassa henkilökunnan työpanosta voidaan siirtää nykyistä enemmän vaikuttavaan ja valmentavaan työhön eikä työaikaa tarvitse enää käyttää vankien siirtelyyn tai peruspalvelujen tuottamiseen. Jatkossa myös pyritään hyödyntämään nykyistä paremmin nykyaikaiset tekniset mahdollisuudet muun muassa opiskelussa sekä arjen toiminnassa ja yhteydenpidossa omaisiin.

- Uudessa vankilassa naisvankien kuntouttaminen ja valmentaminen rikoksettomaan elämään onnistuu aiempaa paremmin. Tavoitteena on, että kaikki vangit saataisiin aktivoitua esimerkiksi opiskelemaan, siviiliin valmentavaan työhön tai päihde- ja mielenterveyskuntoukseen, oikeusministeri Antti Häkkänen sanoo.

Hämeenlinnan vankilan tilannetta on selvitetty useiden vuosien ajan. Hankkeen toteuttamisesta tehtiin ensimmäinen kehyspäätös jo vuonna 2012. Nykyisestä vuonna 1972 rakennetusta vankilasta ei kuitenkaan ollut mahdollista edes korjaamalla saada sellaista toiminnallista kokonaisuutta, joka palvelisi naisten vankeinhoidon tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi vankilan peruskorjaus olisi arvioiden mukaan tullut merkittävästi kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen.

Kun Hämeenlinnan uusi vankila otetaan käyttöön, ei Suomessa enää sen jälkeen ole käytössä niin sanottuja paljusellejä eli sellejä, joissa ei ole wc-tilaa.

- Paljusellien poistaminen parantaa ihmisoikeuksien tilaa. Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies ovat toistuvasti huomauttaneet Suomea paljusellien käytöstä. Nyt tämä epäkohta poistetaan Suomesta, Häkkänen sanoo.

Lisätiedot: ylijohtaja Arto Kujala, [email protected], puh.  0295 150408  

Antti Häkkänen
Sivun alkuun