Hyppää sisältöön
Media

Henriksson: Riihimäen vankilan henkirikos selvitetään myös vankilaturvallisuuden kannalta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 30.5.2014 10.18
Tiedote -

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on jo pyytänyt Rikosseuraamuslaitokselta selvityksen Riihimäellä torstaina tapahtuneesta henkirikoksesta. - Suhtaudun tapahtuneeseen hyvin vakavasti ja haluan selvittää asian juurta jaksain myös vankilatoiminnan valvonnan näkökulmasta.

- Tämän kaltaisten tapahtumien yhteydessä on ehdottoman tärkeää selvittää, miten toimintatapoja voidaan vankilaturvallisuuden parantamiseksi edelleen kehittää.

- Vankien väkivaltariskit arvioidaan jo nykyisin vankilasijoittelussa huolella. Vankiloiden sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat asioita, joista ei valtiontalouden säästöjä toteutettaessakaan voi tinkiä, Henriksson painottaa.

Henkirikokset vankiloissa ovat harvinaisia. Edellinen vankilassa tehty henkirikos on tapahtunut vuonna 2005 ja sitä edellinen 2001.

Henkirikoksen tutkinta ja siitä tiedottaminen on poliisin vastuulla.

Lisätietoja:
osastopäällikkö Arto Kujala, puh. 02951 50408

Sivun alkuun