Hyppää sisältöön
Media

Ilmoitus äänioikeudesta tulee nyt kirjekuoressa

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 27.2.2017 12.50
Tiedote

Äänioikeutetut saavat Väestörekisterikeskukselta lähiviikkoina postissa ilmoituksen äänioikeudesta kuntavaaleissa. Aiemmasta poiketen ilmoituskortti lähetetään kirjekuoressa, jonka ikkunasta näkyy sekä lähettäjän (maistraatti) että äänioikeutetun nimi ja osoite. Kuoren päällä lukee: Ilmoitus äänioikeudesta vuoden 2017 kuntavaaleissa.

Ilmoituskorttiin on merkitty vaalipäivän äänestyspaikka. Liitteenä on myös luettelo äänioikeutetun oman vaalipiirin ennakkoäänestyspaikoista. Ilmoituskortissa on lisäksi ohjeita äänestämisestä (mm. kotiäänestykseen ilmoittautumisesta) ja tietoa valtuuston tehtävistä.

Kuntavaalit toimitetaan 9. huhtikuuta 2017. Vaalipäivänä saa äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Ennakkoäänestys on kotimaassa 29.3.-4.4. ja ulkomailla 29.3.-1.4. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.

Lisätietoja: vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. 02951 50128, sähköposti: [email protected]

Jari Lindström
Sivun alkuun