Hyppää sisältöön
Media

OM budjettiesitys 2014: Rakenteiden ja tietojärjestelmien uudistamista jatketaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 16.9.2013 8.30
Tiedote -

Hallitus esittää oikeusministeriön hallinnonalalle 896 miljoonan euron määrärahoja vuoden 2014 valtion talousarvioon. Lisäystä on noin 10 miljoonaa euroa verrattuna kuluvan vuoden varsinaiseen talousarvioon, kun jätetään huomiotta vuosittain vaihtelevat vaalimenot. Määrärahalisäys koostuu mm. tuottavuutta lisäävistä tietojärjestelmähankkeista sekä toimitila- ja arvonlisäveromenoista.

Hallinnonalalle kohdistuu hallitusohjelmasta johtuvia säästöjä 18 miljoonaa euroa, jossa on lisäystä kuluvaan vuoteen verrattuna 4 miljoonaa euroa.

Oikeusturvaa sopeutetaan kiristyvään talouteen

Oikeusturvaa kehitetään ja sopeutetaan kiristyvään talouteen Oikeudenhoidon uudistamisohjelman sekä siitä saadun lausuntopalautteen perusteella tehtävien linjausten pohjalta. Keväällä 2013 laaditun uudistamisohjelman tavoitteena on tuomioistuimissa käsiteltävien asioiden määrän vähentäminen, käsittelyketjujen lyhentäminen ja työtapojen tehostaminen koko oikeuslaitoksessa oikeusturvaa vaarantamatta.

Syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten laajan tietojärjestelmähankkeen kehittämistä jatketaan. Asioiden käsittely nopeutuu, kun sähköiseen aineistopankkiin kerätään syyttäjien, käräjäoikeuksien, hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden lainkäyttöön liittyvät asiakirjat, joita voivat hyödyntää kaikki järjestelmässä mukana olevat. Hankkeeseen esitetään 8,5 miljoonaa euroa vuodelle 2014. Tietojärjestelmän käyttöönotto tapahtuu vaiheittain vuodesta 2015 lähtien.

Hovi- ja hallinto-oikeuksien tuomiopiirirakennetta koskeva uudistus tulee voimaan huhtikuussa 2014. Hovioikeuksien määrä vähenee yhdellä ja hallinto-oikeuksien määrä kahdella. Kouvolan hovioikeus ja Itä-Suomen hovioikeus yhdistetään Itä-Suomen hovioikeudeksi. Vastaavasti Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet yhdistetään Itä-Suomen hallinto-oikeudeksi. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus muodostetaan yhdistämällä Oulun ja Rovaniemen hallinto-oikeudet. Rakenneuudistus luo osaltaan paremmat mahdollisuudet tuomioistuinten osaamisen kehittämiseen.

Jatkokäsittelyluvan laajentamista hovioikeuksissa valmistellaan. Tarkoituksena on, että entistä useammassa jutussa vaadittaisiin lupa ennen kuin hovioikeus ryhtyy perusteellisemmin käsittelemään asiaa. Kaikista käräjäoikeuden päätöksistä saisi kuitenkin edelleen valittaa hovioikeuteen.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan tehtävät siirretään hallinto-oikeuksiin syyskuusta 2014 alkaen. Tämä yhtenäistää ja selkiyttää hallintolainkäyttöasioiden muutoksenhakua.

Käräjäoikeuksissa on tarkoitus keventää lautamieskokoonpanoa vähentämällä yksi lautamies eri kokoonpanovaihtoehdoista. Jatkossa kokoonpano rikosasioissa olisi joko tuomari ja kaksi lautamiestä tai vakavammissa rikoksissa kaksi tuomaria ja kolme lautamiestä.

Koko maassa otetaan käyttöön lasten huoltoriitojen asiantuntija-avusteinen sovittelu. Menettely on ollut kokeilukäytössä 11 käräjäoikeudessa.

Tuomioistuinmaksuja korotetaan yhteensä 1,6 miljoonalla eurolla. Korotuksia vastaavalla summalla katetaan säästöjä, joita tuomioistuimissa on tehtävä. Jatkossa on tarkoitus uudistaa tuomioistuinmaksujärjestelmää laajemmin siten, että maksut ohjaisivat harkitsemaan muutoksenhaun tarvetta ja niillä voitaisiin kattaa nykyistä suurempi osa tuomioistuinten menoista.

Tuomioistuinharjoittelupaikkoja lisätään henkilöstön rekrytointipohjan laajentamiseksi, sillä tuomarikunnasta noin puolet siirtyy eläkkeelle vuoteen 2020 mennessä.

Oikeusavun vähimmäispalkkioiden ja tuntipalkkioiden korottamiseen esitetään 0,9 miljoonaa euroa. Korotuksilla pyritään varmistamaan kokeneiden avustajien halukkuus hoitaa oikeusaputoimeksiantoja. Tämä osaltaan turvaisi vähävaraisten henkilöiden mahdollisuudet saada korkealaatuista oikeusapua. Rikoksesta epäillyn oikeutta tulkkaukseen ja asiakirjojen käännöksiin parantavan EU-direktiivin täytäntöönpanoon esitetään 0,8 miljoonaa euroa.

Rikosseuraamuslaitos supistaa henkilöstömäärää

Rikosseuraamuslaitos mukauttaa toimintaansa kiristyvään määrärahatilanteeseen mm. supistamalla henkilöstömäärää ja tehostamalla toimitilojen käyttöä. Työ- ja asiakasprosesseja tehostavaan tietojärjestelmähankkeeseen esitetään 1,7 miljoonaa euroa vuodelle 2014. Valmistellaan vankien terveydenhuollon järjestämisvastuun siirto sosiaali- ja terveysministeriölle.

Vankiloiden hankkeita paljusellien poistamiseksi jatketaan. Tämän vuoksi esitetään Rikosseuraamuslaitoksen toimitilamenoihin 1,4 miljoonan euron määrärahalisäystä kuluvaan vuoteen verrattuna.

Valvotun koevapauden valvontaa tehostetaan ja käyttöä laajennetaan. Vuoden 2014 alusta voimaan tuleva uudistus mahdollistaa valvottuun koevapauteen sijoitetun valvonnan esimerkiksi nilkkaan tai ranteeseen kiinnitetyn laitteen avulla. Nykyisin valvonta hoidetaan matkapuhelimen avulla.

Harmaan talouden torjuntaan esitetään syyttäjälaitokselle, tuomioistuimille ja ulosottolaitokselle yhteensä 5,2 miljoonan euron lisämäärärahaa, kuten vuoden 2013 talousarviossakin.

Osallistumisympäristö kokonaisuudessaan käyttöön

Vuonna 2014 toimitetaan europarlamenttivaalit ja valmistellaan seuraavan vuoden huhtikuussa toimitettavia eduskuntavaaleja.

Eduskunnalle annetaan ensimmäinen demokratiapoliittinen selonteko, jonka tavoitteena on vahvistaa pitkäjänteistä demokratian edistämistä ja sitoutumista demokratiapolitiikan toimeenpanoon kaikilla tasoilla. Kansalaisen sähköisen osallistumisympäristön Otakantaa.fi-palvelukokonaisuutta kehitetään (hankeosio, tietopankki, kansalaisaloite ja kuntalaisaloite) ja täydennetään erillisellä lausuntopalvelulla.

Valtioneuvoston hyväksymän Kansalliskielistrategian toimenpiteitä toteutetaan kahden elinvoimaisen kansalliskielen ylläpitämiseksi.

Lisätietoja:
suunnittelupäällikkö Miika Snellman, puh. 02951 50126,
ylijohtaja Kari Kiesiläinen, puh. 02951 50138 (tuomioistuimet),
ylijohtaja Arto Kujala, puh. 02951 50408 (rangaistusten täytäntöönpano ja syyttäjät),
johtaja Kirsi Pimiä, puh. 02951 50534 (demokratia-, kieli- ja perusoikeusasiat)
sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun