Hyppää sisältöön
Media

Johanna Suurpää jatkaa demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikön johtajana

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 25.2.2015 10.28
Tiedote

Valtioneuvosto on 19.2. nimittänyt johtaja, oikeustieteen kandidaatti Johanna Suurpään oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusyksikön johtajan virkaan 1.3.2015 alkavalle seitsenvuotiskaudelle.
 

Suurpää on toiminut yksikön johtajana vuodesta 2010. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa vähemmistövaltuutettuna sekä ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkönä ja lainsäädäntöneuvoksena ulkoasiainministeriössä. Vuosina 2012-2013 hän työskenteli ihmisoikeusasiantuntijana Maailmanpankissa Yhdysvalloissa.

Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö huolehtii kansalaisvaikuttamiseen, vaalien järjestämiseen ja kehittämiseen, puoluelakiin, kieliasioihin sekä perusoikeus- ja syrjimättömyyspolitiikan toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä.

 
 
Sivun alkuun