FI SV

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson: Rikoksentorjunta vaatii kunnilta pitkäjänteistä työtä

Oikeusministeriö 22.9.2011 7.40
Tiedote -

- Paikallinen turvallisuusyhteistyö on rikoksentorjunnassa keskeistä. Kunnissa on tiedostettu, että turvallisuusongelmia ei poisteta eikä edes ratkaisevasti vähennetä kertatoimin, vaan turvallisuuden parantaminen edellyttää pitkäjänteistä työtä, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson torstaina rikoksentorjuntaneuvoston ja Helsingin kaupungin järjestämässä seminaarissa Helsingissä.

- Pitkäjänteisestä työstä ovat esimerkkejä kuntien panostukset perheiden tukemiseen, nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja yhdyskuntasuunnitteluun, Henriksson mainitsi.

Rikoksentorjuntaneuvosto ja oikeusministeriö tukevat paikallisen rikoksentorjunnan kehittämistä. - Tähän on ollut käytettävissä myös jonkin verran oikeusministeriön kautta tulevaa rahoitusta valtion budjetista. Kokonaissumma on viime vuosina ollut 170 000 euron luokkaa, totesi Henriksson.

- Pyrkimyksenä on näillä rahoilla tukea etenkin sellaisia hankkeita, jotka ottavat käyttöön lupaavia menetelmiä rikollisuuden ehkäisemiseksi. Yhä tärkeämmäksi nousee myös se, että tuettavissa hankkeissa voidaan seurata, miten menetelmät toimivat.

- Parhaimmillaan ehkäisyyn panostamisella voidaan - paitsi välttää suuri määrä rikoksista aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä - myös säästää paljon rahaa, joka muuten menisi tulevaisuudessa jälkien korjaamiseen, sanoi Henriksson.

Huomiota olisi kiinnitettävä myös ikääntyvän väestön turvallisuuteen. - Ikäihmisten kokemat rikokset saattavat jäädä piiloon vielä useammin kuin muiden. Siksi olisi kehitettävä menetelmiä, joilla juuri ikääntyneiden haavoittuvuudesta ja rikosriskeistä saataisiin paremmin tietoa.

Henriksson muistutti, että rikosten torjunta on tärkeällä sijalla hallituksen ohjelmassa.
- Väkivallan vastaisessa työssä painopisteiksi nostetaan vakavien väkivaltarikosten ja nuorten väkivaltaisuuden vähentäminen, haavoittuviin ryhmiin, kuten vanhuksiin ja maahanmuuttajanaisiin, lapsiin tai vammaisiin kohdistuvan väkivallan parempi tunnistaminen ja väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisy.

Maahanmuuttajiin liittyvässä rikoksentorjunnassa on löydetty toimintamalleja, joilla lisätään ryhmien osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta kunnissa ja asuinalueilla. - Ristiriitoja esiintyy, mutta ne pitäisi ratkaista sovinnollisesti. Ihmisten panetteleminen etnisen tai kansallisen alkuperän perusteella ei edistä sovinnollisuutta, totesi Henriksson.

- On aina hyvä pitää mielessä, että kaikenlaiseen ulkopuolisuuteen on parasta puuttua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Siksi nollatoleranssi kaikenlaisen kiusaamisen suhteen onkin äärimmäisen tärkeää. Voidaan sanoa, että onnistunut ulkopuolisuuden, kiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäisy johtaa myös onnistuneeseen kriminaalipolitiikkaan ja oikeudenmukainen sosiaalipolitiikka on parasta ennaltaehkäisevää kriminaalipolitiikkaa.

Lisätiedot:
erityisavustaja Malin Brännkärr, puh. 09 1606 7520
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson