FI SV

Oikeusministeri Henriksson vierailulla Inarissa ja Ivalossa

Oikeusministeriö 30.10.2012 13.00
Tiedote -

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson vierailee Inarissa ja Ivalossa tiistaina ja keskiviikkona 30. - 31. lokakuuta.

Ministeri tapaa saamelaiskäräjien hallituksen sekä käräjien virkamiehiä. Keskustelussa esillä ovat ennen kaikkea ajankohtaiset saamelaisiin liittyvät hankkeet.

Oikeusministeriö vastaa saamelaisasioiden yhteensovittamisesta valtioneuvostossa. Parhaillaan selvittävänä on alkuperäiskansoja koskevan ILO-sopimuksen ratifioinnin esteiden poistaminen. Asia on todennäköisesti esillä hallituksen iltakoulussa vielä tämän vuoden aikana.

- Kuten kaikessa valmistelussa, tärkeää on, että kuullaan eri osapuolia ja ryhmiä. Myös tämän hankkeen valmistelussa on tärkeää, että kaikki saavat ilmaista mielipiteensä, painottaa ministeri Henriksson.

Tavoite ratifioida ILO:n alkuperäiskansasopimus on kirjattu hallitusohjelmaan.
Tavoitteen saavuttamisen kannalta tärkeät hankkeet on otettu myös hallituksen maaliskuussa hyväksymään kansalliseen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaan vuosille 2012-2013. Oikeusministeriö vastaa ohjelman toimeenpanon koordinoinnista.

Oikeusministeriö asettama työryhmä on valmistelemassa vuodelta 1995 olevan saamelaiskäräjistä annetun lain tarkistamista. Työn taustalla on hallitusohjelman maininta, jonka mukaan saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä kehitetään.

Ministeri Henriksson tutustuu vierailullaan saamelaismuseo-luontokeskus Siidaan ja saamelaiskulttuurikeskus Sajokseen sekä vierailee Yleisradion saamenkielisessä toimituksessa Yle Saamessa.

Ministeri vierailee myös koltansaamen kielipesässä Ivalossa. Päiväkoti-ikäisille lapsille tarkoitetun kielipesän vahvistaminen on osa saamen kielten elvyttämisohjelmaa. Lisäksi ministeri tapaa kolttien luottamusmiehen Veikko Feodoroffin sekä kolttien kyläkokouksen edustajia.

Ministeri Henriksson tapaa myös Metsähallituksen edustajia ja tutustuu Hammastunturin erämaan hoito- ja käyttösuunnitelman laadintaan sekä Metsähallituksen hallintomallin uudistukseen.

Utsjoen kunnan edustajien tapaamisessa esillä ovat mm. kunnallishallinnon rakenneuudistus sekä saamelaislukion toiminta.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Malin Brännkärr, puh. 02951 50148