Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Henriksson EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvoston kokoukseen Luxemburgiin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 4.10.2013 9.13
Tiedote -

EU:n oikeus- ja sisäasiainneuvosto kokoontuu 7.-8. lokakuuta Luxemburgissa. Oikeusasioissa Suomea edustaa kokouksessa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Oikeusministerit keskustelevat valmisteilla olevan yleisen tietosuoja-asetuksen linjauksista maanantaina. Esillä on niin sanottu yhden luukun periaate, jolla pyritään sujuvaan henkilötietojen käsittelyyn tilanteissa, joissa henkilörekisterin pitäjä (esimerkiksi kansainvälinen yritys) toimii useassa jäsenvaltiossa. Yksi keskeinen kysymys on se, millainen toimivalta yrityksen päätoimipaikan tietosuojaviranomaisella voi olla toisen jäsenvaltion alueella.

Tietosuoja-asetus on osa EU:n tietosuojalainsäädännön uudistamista koskevaa pakettia, jonka käsittely alkoi viime vuoden keväällä. Neuvottelut jatkuvat edelleen.

Ministerit paneutuvat tietosuoja-asioihin myös lounaalla. He saavat tietoa mm. heinäkuussa perustetun EU:n ja Yhdysvaltojen korkean tason tietosuojatyöryhmän työstä. Työryhmä perustettiin keskustelemaan USA:n vakoiluohjelmien vaikutuksista EU-kansala
isten henkilötietojen suojaan.

Komissio esittelee kokouksessa asetusehdotukset Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta ja Eurojustin uudistamisesta. Euroopan syyttäjänvirasto vastaisi EU:n taloudellisiin etuihin kohdistuvien rikosten tutkinnasta sekä syytteen nostamisesta ja sen ajamisesta tuomioistuimessa.
Uuden viraston avulla voitaisiin lisätä kiinnijäämisriskiä EU:n taloudellisia etuja vahingoittavissa petoksissa. Kaikki jäsenvaltiot eivät todennäköisesti osallistu Euroopan syyttäjänviraston perustamiseen. Virasto on kuitenkin mahdollista perustaa myös siten, että yhteistyössä on mukana vähintään 9 jäsenvaltiota.

OSA-neuvoston kokouksen jälkeen ministeri Henriksson osallistuu Itäisen kumppanuuden ministerikokoukseen, joka kokoontuu nyt ensimmäisen kerran. Kumppanuuden tavoitteena on tukea EU:n itäisten naapureiden Armenian, Azerbaidzhanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän poliittisia ja taloudellisia uudistuksia. Ministerit keskustelevat itäisen kumppanuuden maiden oikeusreformeista sekä sitoutumisesta ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion edistämiseen.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Eeva Aittoniemi, +358 40 749 0465,
erityisasiantuntija Sami Kiriakos, EUE, +32 2 2878 594 ja
erityisasiantuntija Tiina Kangas-Alku, EUE, +32 2 2878 431

Lisätietoa EU:n neuvoston Internet-sivuilla:
Neuvoston kokousten julkista osuutta ja tiedotustilaisuuksia voi seurata verkossa. Lisäksi neuvoston sivuilta löytyy kokouksissa julkisina käsiteltävien asioiden asiakirjat ja muuta aineistoa.

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun