Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Henriksson: Vapautuvien vankien asemaa tulee kohentaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 3.9.2013 9.47
Tiedote -

- Monessa maassa on luotu erillinen vapautuvien vankien jälkihuoltojärjestelmä, mutta meillä Suomessa kuntien peruspalveluiden on ajateltu riittävän, eikä millään organisaatiolla ole vastuuta kokonaistilanteesta. Kuntoutustoimet vankilassa jäävät helposti tuloksettomiksi, jos kuntoutus ei jatku vapaudessa, totesi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson puhuessaan tänään Vaasan vankilan 150-vuotisjuhlissa.

Ministeri Henrikssonin mukaan vankien hallittu ja tuettu vapautuminen lisää yhteiskunnan turvallisuutta. Hän pitää nykyistä palvelujen järjestämis- ja kustannustenjakovastuuta valtion ja kuntien välillä periaatteessa toimivana, mutta käytännön yhteistyötä tulisi vielä kehittää ja ulkopuolisten palvelujen käyttöä lisätä.

- Ulkopuolisten toimijoiden mukaantulo entistä varhaisemmassa vaiheessa on tärkeää, jotta vankilassa aloitettu kuntoutus jatkuisi keskeytyksettä myös siviilissä, Henriksson sanoo.

Oikeusministeri mainitsi 150-vuotisjuhlallisuuksiaan viettävän Vaasan vankilan hyvänä esimerkkinä valvotun koevapauden mahdollisuuksien hyödyntämisestä.

- Valvotun koevapauden käyttöä tulee edelleen lisätä. Selvitykset osoittavat, että uusintarikollisuuden riski on silloin selvästi pienempi kuin suoraan vankilasta vapauduttaessa.

Henriksson painotti, että myös tiukentuvassa valtiontaloudellisessa tilanteessa yhteistyötä niin Rikosseuraamuslaitoksen sisällä kuin kuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden kesken on mahdollista kehittää ja tiivistää. Esimerkiksi vapauttamissuunnitelmien teossa ja sisällössä on ministerin mukaan edelleen liian suuria eroja eri yksiköissä.

- Rikosseuraamuslaitos toteuttaa laajaa talouden sopeuttamisohjelmaa, ja on selvää, että se heijastuu käytettävissä oleviin resursseihin. On silti tärkeää, etteivät säästötoimet heikennä ydintehtävien hoitamista, vaan säästöjä haetaan aidosti työ- ja toimintaprosesseja kehittämällä sekä hyödyntämällä uuden tekniikan tuomia mahdollisuuksia.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun