Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Euroopan kielipäivänä: On lahja saada kasvaa monikielisessä ympä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 26.9.2013 8.09
Tiedote -

- Paitsi että kielitaito avaa yksilölle monia ovia ja mahdollisuuksia, on todettu, että kaksikieliset lapset oppivat muitakin kieliä helpommin.

- Lisäksi monikielisyys kehittää useita aivojen kognitiivisia toimintoja. Monikielisen kasvuympäristön tarjoamisen voi siis nähdä lahjana lapselle, totesi Vilnassa järjestetyssä Unity in diversity: languages for mobility, jobs and active citizenship -konferenssissa tänään puhunut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Puheenvuorossaan ministeri Henriksson korosti Suomen kahden kansalliskielen tuovan mukanaan monia mahdollisuuksia kansalaisille. Perustuslaissa määriteltyjen kielellisten ja demokraattisten oikeuksien toteutuminen myös käytännössä edellyttää kuitenkin viranomaisilta aktiivisia toimia.

- Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa kansalaisten oikeus saada palvelua lähtökohtaisesti omalla äidinkielellään toteutuu meillä yhä heikosti, Henriksson totesi.

Tänään vietetään 13. kertaa Euroopan kielipäivää. Ministeri Henriksson painotti myös muiden kuin kansalliskielten huomioon ottamisen tärkeyttä. Maahanmuuton ennustetaan voimistuvan lähivuosina kaikkialla Euroopassa.

- Oikeus saada palvelua ei riipu henkilön kansallisuudesta. Onkin ilahduttavaa, että monet viranomaiset Suomessa palvelevat ja tarjoavat tietoa myös muilla kuin kansalliskielillämme. Kaikkien äidinkielten ja sitä kautta identiteettien ja osallistumismahdollisuuksien tukeminen on tärkeää. Pohjoismaissa näemme, että kansalliskieliä ja muita kieliä on järkevä käyttää rinnakkain sen mukaan, mitä tilanne kulloinkin edellyttää.

Euroopan neuvosto julisti syyskuun 26. päivän vuosittaiseksi monikielisyyden juhlapäiväksi vuonna 2001. Vilnassa 25.-26.9.2013 järjestetty Unity in diversity: languages for mobility, jobs and active citizenship -konferenssi on osa Liettuan EU-puheenjohtajakauden ohjelmaa.

Lisätietoja: ministerin erityisavustaja Malin Brännkärr, puh. 02951 50148
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)om.fi

Sivun alkuun