Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeriö selvitti edellytyksiä alkuperäiskansoja koskevan ILO-sopimuksen hyväksymiselle

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2012 6.00
Tiedote -

Ministeriöistä valtaosa ei pidä alkuperäiskansoja koskevan ILO-yleissopimuksen ratifiointia hallinnonalansa osalta ongelmallisena. Ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön mielestä ratifiointiin liittyy useita selvitettäviä kysymyksiä, joista suuri osa on jo näissä ministeriöissä valmistelun alla.

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n puitteissa vuonna 1989 tehdyn alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen ratifiointi oli esillä eduskunnassa vuonna 1990. Sopimus koskee Suomessa saamelaisia alkuperäiskansana. Eduskunta päätti tuolloin annetun hallituksen esityksen mukaisesti olla "tässä vaiheessa" hyväksymättä sopimusta. Ratkaisua perusteltiin sillä, ettei Suomen lainsäädännön voitu katsoa vastaavan sopimuksen määräyksiä lähinnä saamelaisten maahan kohdistuvien oikeuksien osalta.

Asia on ollut vireillä ja keskustelujen kohteena siitä lähtien. Nyt oikeusministeriö saamelaisasioiden yhteensovittamisesta vastaavana ministeriönä selvitti ratifioinnin oikeudellisia edellytyksiä ja esteiden poistamista muille ministeriöille ja saamelaiskäräjille suunnatulla lausuntokierroksella.

Tavoite ratifioida ILO:n alkuperäiskansasopimus on kirjattu hallitusohjelmaan.
Tavoitteen saavuttamisen kannalta tärkeät hankkeet on otettu myös hallituksen maaliskuussa hyväksymään kansalliseen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaan vuosille 2012-2013. Niiden mukaan saamelaisten osallistumisoikeuksien toteutumista kehitetään erityisesti selkeyttämällä lainsäädäntöä saamelaisten oikeudesta osallistua saamelaisten kotiseutualueella olevien valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon.

ILO-sopimuksen ratifioinnin kannalta keskeistä on maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön ja oikeusministeriön toimialojen lainsäädännön kehittäminen. Lähtökohtana on, että kukin ministeriö huolehtii omalla toimialallaan tarvittavista toimenpiteistä, muun muassa mahdollisesti tarvittavasta lainvalmistelusta. Oikeusministeriö jatkaa keskusteluja eri ministeriöiden ja saamelaiskäräjien kanssa hankkeen eteenpäin viemiseksi.

Avainasemassa saamelaisten osallistumisoikeuksien kannalta on maa- ja metsätalousministeriössä vireillä oleva hanke Metsähallitusta koskevan organisaatiolainsäädännön uudistamiseksi. Maa- ja metsätalousministeriö kiinnitti lausunnossaan huomiota siihen, että saamelaisten asemaa, osallistumisoikeuksia ja saamelaisia koskevaa kansallista lainsäädäntöä kehitetään edelleen, jotta se mahdollisimman pitkälle vastaisi sopimuksen asettamia vaatimuksia.

Ympäristöministeriössä on vireillä ja suunnitteilla useita lainsäädäntöhankkeita, joissa tarkastellaan yleissopimuksen ratifiointiin liittyvien lakien muutostarpeita. Ministeriössä on mm. käynnistetty maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi, jonka on tarkoitus valmistua vuoden 2013 loppuun mennessä. Luonnonsuojelulainsäädännön toimivuusarviointi on toteutettu vuonna 2010. Tarkoitus on käynnistää luonnonsuojelulain muuttaminen sekä erämaalain uudistaminen. Ministeriössä on vireillä myös ympäristönsuojelulain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö piti lausunnossaan tärkeänä, että muun lainsäädännön kehittämiseen vaikuttava periaateratkaisu valtion maiden hallinnan järjestämisestä tehdään Metsähallituksen organisaatiouudistusta koskevan hankkeen yhteydessä.

Oikeusministeriö on omalta osaltaan selvittänyt sen toimialaan kuuluvan saamelaiskäräjistä annetun lain muutostarpeita. Laissa säädetään muun ohella saamelaisen määritelmästä ja viranomaisen velvollisuudesta neuvotella saamelaiskäräjien kanssa erinäisistä saamelaisten kannalta merkittävistä asioista. Oikeusministeriö asettaa lähiaikoina työryhmän valmistelemaan tarvittavia tarkistuksia saamelaiskäräjälakiin.

Saamelaiskäräjät kannattaa sopimuksen pikaista ratifiointia ja Suomen lainsäädännön kehittämistä vastaamaan sopimuksen vaatimuksia. Kysymys valtion hallinnoimista maa- ja vesialueista on myös saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan ratkaistavissa Metsähallituksen hallinnonuudistuksen yhteydessä.

Lisätietoja:
lainsäädäntöjohtaja Sami Manninen, puh. 02951 50318

Lausuntotiivistelmä

Kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma

Tietoa hankkeesta

Oikeusministeriön tiedote pohjoissaameksi (pdf) löytyy tiedotteesta verkkosivuilla www.om.fi

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun