Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeriön hallinnonala valtion talousarvioesityksessä 2013

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.9.2012 8.30
Tiedote -

Hallitus esittää oikeusministeriön hallinnonalalle 869 miljoonan euron määrärahoja vuoden 2013 valtion talousarvioon. Lisäys verrattuna kuluvan vuoden budjettiin on 36 miljoonaa euroa eli noin 4 prosenttia, kun jätetään huomiotta vuosittain paljon vaihtelevat vaalimenot. Lisäyksestä 21 miljoonaa euroa aiheutuu virkaehtosopimuksesta johtuvista palkkausmäärärahojen korotuksista, 6 miljoonaa euroa oikeuslaitoksen tietojärjestelmähankkeista, 4 miljoonaa euroa rikosvahinkokorvausmenojen ja 4 miljoonaa euroa arvonlisäveromenojen kasvusta.

Oikeudenkäyntien kestoa pyritään lyhentämään osaltaan myös uudistamalla vanhentunutta tietotekniikkaa ja tehostamalla tietotekniikan tukipalveluja. Syyttäjien ja yleisten tuomioistuinten käyttöön rakennetaan juttujen ja asiakirjojen hallintaa sekä työskentelyä tukeva tietojärjestelmäkokonaisuus. Järjestelmää suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä poliisin tietojärjestelmähankkeen kanssa ja suunnittelussa otetaan huomioon myös yhteistyötarpeet muiden viranomaisten kanssa. Hankkeen toteutukseen esitetään 6,4 miljoonan euron määrärahaa vuodelle 2013. Oikeusministeriön arvio hankkeen kokonaiskustannuksiksi on 34,4 miljoonaa euroa vuosina 2012─2016.

Hallituksen vuosien 2013─2016 kehyspäätös sisältää menoleikkauksia oikeusministeriön hallinnonalalle vuodelle 2013 yhteensä runsaat 14 miljoonaa euroa, missä on lisäleikkausta 5 miljoonaa euroa vuoteen 2012 verrattuna. Näiden määrärahaleikkausten takia rikosseuraamuslaitoksessa on valmisteltu sopeuttamissuunnitelma ja oikeuslaitoksen osalta säästötoimenpiteitä kootaan samalla, kun laaditaan hallitusohjelman edellyttämää oikeusturvaohjelmaa.

Rikosseuraamuslaitoksen laitoskantaa ja henkilöstömäärää supistetaan sopeuttamissuunnitelman mukaisesti. Haminan vankila lakkautetaan vuoden 2013 alusta. Vankiloiden peruskorjausohjelmaa jatketaan paljusellien poistamiseksi. Tähän liittyen Rikosseuraamuslaitoksen toimitilamenoihin esitetään 1,2 miljoonan euron lisäystä. Viimeisetkin paljusellit poistetaan majoituskäytöstä vuoden 2016 kuluessa.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan lain soveltamisalaa laajennetaan yleisistä tuomioistuimista hallintotuomioistuimiin, erityistuomioistuimiin ja hallinnon muutoksenhakulautakuntiin.

Kansainvälistä suojelua hakevien, esimerkiksi turvapaikanhakijoiden, tarvitsemat oikeusapupalvelut siirretään kokonaisuudessaan julkisen oikeusapujärjestelmän piiriin. Nykyisin myös vastaanottokeskukset järjestävät oikeudellista neuvontaa ja oikeusapupalveluja näille henkilöille. Toimintatavan selkeyttäminen ja yhdenmukaistaminen parantaisivat hakijoiden oikeusturvaa. Muutos toteutetaan 2,3 miljoonan euron siirtona sisäasiainministeriön hallinnonalalta oikeusministeriön hallinnonalalle.

Turvapaikkahakemuksia koskevien valitusten joutuisasta käsittelystä huolehditaan. Lasten huoltoriitojen asiantuntija-avusteista sovittelumenettelyä, jossa sosiaalityöntekijä tai psykologi avustaa huoltoriidan sovittelussa, laajennetaan 11 käräjäoikeuteen. Teollis- ja tekijänoikeusasiat keskitetään syyskuun 2013 alusta Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnasta ja Helsingin käräjäoikeudesta markkinaoikeuteen.

Osana harmaan talouden torjuntaa esitetään talousrikosten käsittelyyn tuomioistuimille, syyttäjille ja ulosottolaitokselle yhteensä 5,2 miljoonaa euroa, mikä on 0,6 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvana vuonna.

Ulosottolaitoksen asiamäärät ovat kasvaneet ja pysyvät ensi vuonnakin korkealla tasolla. Ulosottolaitoksen vuoden 2013 toimintaan esitetään kuluvalle vuodelle myönnetyn 2 miljoonan euron tasokorotuksen päälle 1 miljoonan euron lisämäärärahaa.

Oikeusministeriö käynnistää kansalliskielistrategian toimeenpanon, systemaattisen demokratian ja kansalaisyhteiskunnan kehityksen seurannan sekä eduskunnalle vuonna 2014 annettavan demokratiaselonteon valmistelun demokratia-arviolla. Lisäksi jatkuu hallituksen keväällä vuosille 2012─2013 hyväksymän kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman toimeenpano oikeusministeriön päävastuulla.

Saamelaiskäräjille osoitettuun määrärahaan esitetään korotusta, joka mahdollistaisi ympäristöasioihin erikoistuvan esittelijän palkkaamisen. Uusi kaivoslaki edellyttää, että saamelaiskäräjiltä pyydetään aina lausunto saamelaisten kotiseutualueiden ympäristölupa-asioissa.

Lisätietoja:
talousjohtaja Harri Mäkinen, puh. 02952 50524
ylijohtaja Kari Kiesiläinen, puh. 02951 50138 (tuomioistuimet)
apulaisosastopäällikkö Arto Kujala, puh. 02951 50408 (rangaistusten täytäntöönpano ja syyttäjät)
yksikön johtaja Johanna Suurpää, puh. 02951 50534 (ihmisoikeus-, vaali-, demokratia- ja kieliasiat)
sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun