Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeriön hallinnonala valtion talousarvioesityksessä 2012

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 5.10.2011 8.30
Tiedote -

Hallitus esittää oikeusministeriön hallinnonalalle 856 miljoonan euron määrärahoja vuoden 2012 valtion talousarvioon. Lisäys verrattuna kuluvan vuoden budjettiin on 9 miljoonaa euroa eli noin prosentin, kun jätetään huomiotta vuosittain paljon vaihtelevat vaalimenot.

Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaan panostetaan hallitusohjelman mukaisesti. Talousrikosten käsittelyyn esitetään yhteensä 4,6 miljoonan euron määrärahaa tuomioistuimille, syyttäjille ja ulosottolaitokselle. Muuten niukkenevien määrärahojen puitteissa tämä tekee mahdolliseksi kohdentaa näillä sektoreilla talousrikosasioiden käsittelyyn yhteensä noin 40 virkamiestä.

Tuomioistuimissa keskimääräiset käsittelyajat ovat kohtuulliset, mutta osa oikeudenkäynneistä kestää liian pitkään. Käsittelyä voidaan tehostaa tuomioistuinten ja syyttäjien asianhallintajärjestelmien uudistuksella, joka on suunnitteluvaiheessa. Toimia koko rikosprosessin tehostamiseksi toteutetaan myös yhteistyössä sisäasiainministeriön kanssa.

Hovi- ja hallinto-oikeuksia sekä niiden toimialueita uudistetaan jatkona käräjäoikeusverkoston uudistamiselle. Kokeilua lapsen huoltoriitojen sovittelusta asiantuntijan avustuksella jatketaan neljässä käräjäoikeudessa. Tavoitteena on laajentaa asiantuntija-avustajan käyttöä käräjäoikeuksissa.

Vakuutusoikeudessa on tarkoitus parantaa oikeudenkäynnin avoimuutta siten, että tuomioistuimen ulkopuolisten asiantuntijalääkäreiden lausunnot olisivat julkisia asianosaisille ja he saisivat kommentoida niitä ennen ratkaisun tekemistä. Hanke edellyttää varautumista lausunnoista aiheutuvien kustannusten lisääntymiseen.

Helsingin hallinto-oikeus, työtuomioistuin ja markkinaoikeus muuttavat uusittuihin tiloihin Itä-Pasilaan. Myös Kymenlaakson käräjäoikeuden Kotkan toimipiste saa uudet tilat 2012.

Oikeushallinnon valtakunnallisista rekistereistä vastaavan Oikeusrekisterikeskuksen tietojärjestelmien toimivuudesta huolehtimiseen varataan 500 000 euroa. Lasten kanssa työskentelevän rikostaustaselvitys on tarkoitus muuttaa jatkossa maksulliseksi.

Rangaistusten täytäntöönpanossa pyritään siirtämään painopistettä suljetuista laitoksista avolaitosten suuntaan. Valvontarangaistus astuu uutena rangaistusmuotona voimaan 1. marraskuuta 2011.

Kaikkia hallinnonaloja koskettavat säästöt merkitsevät oikeusministeriön hallinnonalalla, että toimintamenoista on säästettävä noin 7 miljoonaa euroa ja yhteishankintoja tehostettava siten, että syntyy noin 2 miljoonan euron säästö.

Ensimmäinen ihmisoikeustoimintaohjelma

Vuonna 2012 laaditaan Suomen ensimmäinen ihmisoikeustoimintaohjelma, johon kootaan keskeiset toimenpiteet eri hallinnonaloilla. Oikeusministeriö koordinoi hanketta ja toimii omalta osaltaan havaittujen epäkohtien poistamiseksi. Käynnistetään pääministerin johdolla pitkän aikavälin kielistrategian valmistelu kahden elinvoimaisen kansalliskielen kehittämiseksi ja konkretisoidaan toteutettavat toimet.

Vaalipiirien määrää ja vaalipiirijakoa koskevia säännöksiä uudistetaan ensi vaiheessa siten, että vaalipiirejä on Manner-Suomessa 12 nykyisten 14:n sijasta. Lisäksi perustuslakia muutetaan siten, että vaalipiirejä voi olla vähintään kuusi ja enintään 12.

Presidentinvaali toimitetaan tammi-helmikuussa ja kunnallisvaalit lokakuussa.

Kansalaisaloitetta koskeva laki saatetaan voimaan. Aloite on mahdollista allekirjoittaa myös verkossa. Kansalaisaloitteiden käsittelyn järjestämistä varten on varattu 300 000 euron määräraha. Demokratiaselonteon valmistelu käynnistetään.

Inariin valmistuu kuluvan vuoden lopulla Saamelaiskulttuurikeskus, jonka vuokramenoihin esitetään 1,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:
talousjohtaja Harri Mäkinen, puh. 09 1606 7600
ylijohtaja Kari Kiesiläinen, puh. 09 1606 7532 (tuomioistuimet),
ylijohtaja Jarmo Littunen, puh. 09 1606 7783 (rangaistusten täytäntöönpano ja syyttäjät)
johtaja Johanna Suurpää, puh. 09 1606 7800 (ihmisoikeus-, vaali-, demokratia- ja kieliasiat)
sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun