Hyppää sisältöön
Media

Kansalaisaloitetta koskeva arviomuistio lausunnolle

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 8.9.2017 11.55
Tiedote

Kansalaisaloitemenettelyä koskeva arviomuistio on lähetetty lausunnolle. Oikeusministeriössä virkatyönä laaditussa muistiossa arvioidaan mm. kansalaisaloitelaissa säädettyjä aloitteen vireillepanon ja kannattamisen edellytyksiä.

Muistio löytyy lausuntopalvelu.fi -verkkopalvelusta. Lausuntoaikaa on 25. lokakuuta saakka.  

Kansalaisaloitelaki on ollut voimassa viisi vuotta. Tänä aikana on pantu vireille yli 600 kansalaisaloitetta, joista 19 on edennyt eduskunnan käsittelyyn.

Muistiossa on käyty läpi kokemuksia kansalaisaloitteista sekä aloitemenettelyyn tehtyjä muutosehdotuksia. Arvioinnin mukaan kansalaisaloitteen käyttöönotto on ollut onnistunut uudistus, eikä menettelyn keskeisissä periaatteissa ole tarvetta muutoksille. Yksityiskohdissa menettelyä voitaisiin kuitenkin sujuvoittaa ja selkiyttää esimerkiksi aloitteiden vireillepanon, kannatusilmoitusten tarkastuksen ja julkisuuden osalta.

Esimerkiksi kansalaisaloitelaissa säädettyä puolen vuoden määräaikaa kansalaisaloitteen toimittamisesta eduskunnalle siitä, kun Väestörekisterikeskus on antanut kannatusilmoitusten lukumäärää koskevan vahvistuspäätöksensä, voisi olla tarkoituksenmukaista nostaa vuoteen. Nykyisin aloite raukeaa, jollei sitä ole toimitettu eduskunnalle kuuden kuukauden kuluessa.

Arvioinnissa on tuotu esiin myös toimenpiteitä, joilla voitaisiin kehittää aloiteprosessin tiedotusta ja avoimuutta sekä oikeusministeriön kansalaisaloite.fi -verkkopalvelua. 

Arvioinnin tekemisessä on hyödynnetty kansalaisten näkemyksiä kansalaisaloitteista selvittäneitä Turun yliopiston tutkimuksia. Aineistona on käytetty myös oikeusministeriön kansalaisaloite.fi -palvelun käyttäjille vuosina 2014 ja 2016 suunnattuja kyselyjä sekä palvelun käyttäjien muuten antamaa palautetta.

Lisäksi kartoitettiin kansalaisaloitteiden vastuuhenkilöiden sekä kansalaisaloiteprosessiin liittyvien organisaatioiden kuten eduskunnan ja Väestörekisterikeskuksen edustajien kokemuksia ja näkemyksiä kansalaisaloitemenettelystä ja sen mahdollisista kehittämistarpeista.

Oikeusministeriö järjesti viime keväänä myös otakantaa.fi -verkkopalvelussa kansalaiskuulemisen ja verkkokeskustelun kaikille kansalaisaloitteiden kehittämisestä kiinnostuneille. Verkkokuulemiseen osallistuvilla oli mahdollisuus kertoa myös muita näkemyksiään aloitemenettelystä. Kyselyyn saatiin 130 vastausta ja avoimeen keskusteluun 39 kommenttia.

Päätös jatkovalmistelusta ja kansalaisaloitelain mahdollisesta muuttamisesta tehdään erikseen arviomuistion lausuntokuulemisen jälkeen.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Laura Nurminen, puh. 02951 50143, sähköposti: etunimi. [email protected]

Arviomuistio kansalaisaloitemenettelyn toiminnasta 2012-2017

Lausuntopalvelu.fi

Sivun alkuun