Hyppää sisältöön
Media

Kansalaisaloitteen tekemistä halutaan helpottaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 29.11.2018 13.33
Tiedote

Hallitus esittää muutoksia kansalaisaloitelakiin aloitteiden teon sujuvoittamiseksi. Esitetyillä muutoksilla halutaan selkeyttää kansalaisaloitteen vireillepanoa ja täsmentää henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä. Lisäksi määräaikaa aloitteen eduskunnalle toimittamiseen ehdotetaan pidennettäväksi. Hallitus antoi asiasta esityksen tänään eduskunnalle.

Ehdotuksen mukaan aloitteen kannatusilmoitukset olisi toimitettava Väestörekisterikeskuksen tarkastettavaksi vuoden kuluessa siitä, kun tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta on kerätty. Tällä hetkellä määräaika on kuusi kuukautta. Myös määräaika, jona aloite tulee toimittaa eduskunnalle, pitenisi nykyisestä puolesta vuodesta vuoteen.

- Nyt esitetyillä muutoksilla halutaan selkiyttää kansalaisaloitteen tekemistä ja auttaa välttämään aloitteen raukeamista vaalikauden päätteessä lisäämällä aloitteentekijöiden mahdollisuuksia valita, milloin tuovat aloitteen eduskunnan käsittelyyn. Kansalaisaloite on tärkeä työkalu kansalaisten osallisuuden lisäämiseksi. Tämä näkyi myös kansalaisaloitelain uudistusten lausuntokierroksella, jossa kansalaisaloitejärjestelmää pidettiin tärkeänä ja onnistuneena, oikeusministeri Antti Häkkänen sanoo.

Kansalaisaloitteita on voinut tehdä vuodesta 2012 lähtien. Verkossa toimiva Kansalaisaloite.fi-palvelu otettiin käyttöön saman vuoden lopussa. Kuuden vuoden aikana palveluun on avattu noin 800 kansalaisaloitetta. Kaikkiaan eduskuntaan on edennyt 25 kansalaisaloitetta.

Lisätiedot: neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen, puh. 029 515 0127, [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset

Sivun alkuun