Hyppää sisältöön
Media

Kansalaisaloitteesta lakiesitys

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 5.10.2011 8.45
Tiedote -

Kansalaisaloitteesta esitetään säädettäväksi laki, joka mahdollistaisi kansalaisille uuden vaikuttamistavan valtiollisella tasolla. Tarkoituksena on edistää vapaata kansalaistoimintaa ja luoda menettely kansalaisaloitteiden tekemistä varten. Valtioneuvosto hyväksyi esityksen annettavaksi eduskunnalle tänään.

Eduskunnassa käsiteltävänä olevan perustuslain muutoksen mukaan vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle kansalaisaloite lain säätämiseksi. Perustuslain muutos on tarkoitus saattaa voimaan 1. maaliskuuta 2012. Laki kansalaisaloitteesta tulisi esityksen mukaan voimaan samanaikaisesti

Kansalaisaloite antaa äänioikeutetuille mahdollisuuden vaikuttaa suoraan poliittisen päätöksenteon asialistaan ja nostaa esille kysymyksiä, jotka ovat ehkä jääneet huomiotta poliittisten puolueiden toiminnassa.

Lakialoite tai ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä

Laissa säädettäisiin kansalaisaloitteen vireillepanosta, muotovaatimuksista, allekirjoitusten keräämisestä ja vireillepanijan vastuista sekä viranomaisvalvonnasta.

Aloitteen vireillepanijana voisi olla yksi tai useampi äänioikeutettu Suomen kansalainen. Vireillepanijan olisi nimettävä vähintään yksi edustaja ja varaedustaja hoitamaan asiaan liittyviä käytännön toimia.

Kansalaisaloite voisi sisältää joko lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä. Aloite voisi koskea myös voimassaolevan lain muuttamista tai kumoamista. Jos aloite tehdään lakiehdotuksen muotoon, sen tulisi sisältää säädösteksti. Aloitteen tulisi kohdistua yhteen asiakokonaisuuteen ja siinä tulisi aina olla mukana perustelut.

Allekirjoitukset kerättävä kuuden kuukauden kuluessa

Kansalaisaloitetta tukevat allekirjoitukset eli kannatusilmoitukset olisi kerättävä kuuden kuukauden kuluessa. Ne kerättäisiin paperilla tai sähköisesti tietoverkossa.

Verkkokeräys edellyttäisi niin sanottua vahvaa sähköistä tunnistamista, esimerkiksi pankkitunnusten tai teleoperaattoreiden mobiilitunnusten käyttöä. Verkkokeräyksessä voitaisiin käyttää joko vireillepanijan itse järjestämää tietojärjestelmää tai oikeusministeriön ylläpitämää maksutonta verkkopalvelua. Vireillepanijan tulisi hankkia omalle verkkokeräysjärjestelmälleen Viestintäviraston hyväksyntä.

Keräyksen päätyttyä vireillepanijan edustaja toimittaisi kannatusilmoitukset Väestörekisterikeskukselle, joka tarkastaisi ne ja vahvistaisi hyväksyttyjen kannatusilmoitusten määrän.

Jos hyväksyttyjä kannatusilmoituksia olisi vähintään 50 000, edustaja toimittaisi aloitteen eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunnalla olisi velvoite ottaa kansalaisaloite käsiteltäväksi, mutta aloitteen hyväksyminen samoin kuin mahdolliset muutokset aloitteeseen jäisivät eduskunnan harkittaviksi. Jos aloite tulee eduskunnassa hylätyksi, voitaisiin samasta asiasta tehdä uudelleen kansalaisaloite.

Taloudellisen tuen ilmoittaminen ja henkilötietojen suoja

Kansalaisaloitteen tekemistä varten saatu taloudellinen tuki ja sen antaja olisi esityksen mukaan julkistettava, jos samalta tukijalta saadun tuen arvo on yhteensä vähintään 1 500 euroa.

Kerättäessä kannatusilmoituksia tietoverkossa aloitteen allekirjoittajan nimi ja muut henkilötiedot eivät voisi olla yleisön tai muiden allekirjoittajien nähtävissä. Myös viranomaisten hallussa olevat aloitteen kannatusilmoitukset olisivat salassa pidettäviä.

Nykyisen julkisuuslain mukaan salassa pidettäviä ovat sellaiset viranomaisen asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai yksityiselämän piirissä esittämistä mielipiteistä. Tätä lähtökohtaa selvennettäisiin esityksessä ehdotetulla julkisuuslain muutoksella. Tietojen julkisuus voisi vähentää kansalaisten halukkuutta allekirjoittaa aloitteita. Jos allekirjoittaja haluaa tuoda julki tukensa aloitteelle, hän voisi kuitenkin antaa suostumuksensa tietojensa julkaisemiseen ja luovuttamiseen.

Myös täydentävät säännökset EU:n kansalaisaloitteesta

Kansalaisaloitelaissa säädettäisiin täydentävästi myös Euroopan unionin kansalaisaloitteen tekemisestä. Viestintävirasto antaisi todistuksen allekirjoitusten keruussa Suomessa käytettävän verkkojärjestelmän teknisistä ominaisuuksista. Väestörekisterikeskus tarkastaisi Suomesta kerätyt allekirjoitukset ja vahvistaisi niiden määrän. EU:n kansalaisaloitetta koskevaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta ryhdytään soveltamaan 1. huhtikuuta 2012.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Tuula Majuri, puh. 09 1606 7697
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun