Hyppää sisältöön
Media

Korruption vastaisesta strategiasta pyydetään lausuntoja

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.9.2016 10.19
Tiedote
Korruption vastainen yhteistyöverkosto on laatinut luonnoksen korruption vastaiseksi strategiaksi. Strategia valmistellaan nyt ensimmäistä kertaa. Luonnoksesta pyydetään lausuntoja laajasti eri tahoilta ja kansalaisilta lausuntopalvelu.fi:ssä. Lausuntoja voi antaa 14. lokakuuta saakka.

Kansainväliset selvitykset osoittavat, että Suomessa on korruptiota vain vähän. Tutkimusten mukaan Suomessa esiintyy kuitenkin rakenteellista korruptiota, jota on vaikea havaita. Riskialueita ovat rakennusala, julkiset hankinnat, yhdyskuntasuunnittelu, poliittinen päätöksenteko ja poliittinen rahoitus.

Korruption vastainen yhteistyöverkosto pitää tärkeänä tehostaa korruption vastaista työtä, kuten myös useat kansainväliset järjestöt ovat kehottaneet Suomea tekemään. Korruption vastaisen strategian laatimisella varmistetaan toiminnan johdonmukaisuutta. Strategialuonnoksessa pitkän aikavälin tavoitteena on yhteiskunta, jossa korruptiolla ei ole menestymisen mahdollisuuksia eikä piilossa pysymisen edellytyksiä.

Korruption ennaltaehkäisyssä erityisesti tietyt osa-alueet vaativat kehittämistä. Näitä ovat strategialuonnoksen mukaan mm. korruption torjunnan viranomaisrakenteiden kehittäminen, yleisen korruptiotietoisuuden lisääminen ja läpinäkyvyyden parantaminen. Korruptiotapausten paljastumista tulee helpottaa. On myös tarpeen kehittää lahjusrikoksiin liittyvää lainsäädäntöä ja edistää korruptiotutkimusta.

Strategialuonnos sisältää suunnitelman käytännön toimista näiden tavoitteiden saavuttamiseksi sekä vastuutahoista. Korruption torjunta edellyttää viranomaisten, yritysten ja järjestöjen yhteistyötä.

Lausuntokierroksen jälkeen korruption vastainen yhteistyöverkosto jatkaa strategialuonnoksen valmistelua. Korruption vastaisen strategian laatiminen sisältyy ministeri Lindströmin ohjelmaan oikeudenhoidon kehittämiseksi.

Oikeusministeriön vuonna 2002 perustama korruption vastainen yhteistyöverkosto keskittyy kansallisella tasolla tapahtuvaan korruption vastaiseen työhön. Verkoston jäsenet edustavat keskeisimpiä ministeriöitä, poliisia, syyttäjälaitosta, elinkeinoelämää ja muuta yksityistä sektoria.

Lisätietoja:
korruption vastaisen yhteistyöverkoston jäsen, neuvotteleva virkamies Catharina Groop, puh. 02951 50207,
korruption vastaisen yhteistyöverkoston asiantuntijajäsen, erityisasiantuntija Juuso Oilinki, puh. 02951 50323, sähköpostit: [email protected]

Jari Lindström
Sivun alkuun