Hyppää sisältöön
Media

Kuluttajariitojen vaihtoehtoinen ratkaisumenettely tehostuu

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 5.1.2016 10.31
Tiedote
Kuluttajariitojen vaihtoehtoiseen ratkaisemiseen liittyvä uusi lainsäädäntö tulee voimaan 9. tammikuuta. Muutoksilla tehostetaan kuluttajariitojen käsittelyä tuomioistuimen ulkopuolisissa riidanratkaisuelimissä. Uutta on muun muassa, että näiden elinten pitää antaa ratkaisusuositus yleensä 90 päivän määräajassa siitä, kun elin on saanut asian ratkaisemiseksi tarvittavan aineiston. Aiemmin määräaikavaatimusta ei ole ollut.

Uudistuksella pannaan täytäntöön kuluttajariitojen vaihtoehtoista riidanratkaisua koskeva EU:n direktiivi, joka sisältää yhtenäiset perusvaatimukset riidanratkaisuelimille ja niissä noudatettavalle ratkaisumenettelylle.

Suomessa on jo kattavasti sellaisia tuomioistuimen ulkopuolisia riidanratkaisuelimiä, joissa noudatettava menettely täyttää pääosin direktiivin vaatimukset. Tällaisia ovat muun muassa kuluttajariitalautakunta ja finanssisektorilla toimivat vakuutus-, pankki- ja arvopaperilautakunnat. Uusia elimiä ei tämän vuoksi ole tarvetta perustaa.

Kuluttajariitalautakunnan toiminta tehostuu

Julkisista riidanratkaisuelimistä kuluttajariitalautakunta ja liikennevahinkolautakunta tulevat toimimaan direktiivin mukaisina riidanratkaisueliminä. Lautakuntia koskeva lainsäädäntö on uudistuksen yhteydessä tarkastettu vastaamaan direktiivin vaatimuksia.

Uutta on, että kuluttajariitalautakunta voi jättää sille tehdyn valituksen käsittelemättä, jos kuluttaja ei ole ensin ollut yhteydessä kuluttajaneuvontaan. Tällä pyritään tehostamaan kuluttajariitojen käsittelyä kokonaisuutena ohjaamalla lautakuntaa nopeampaan ja kevyempään menettelyyn ne tapaukset, jotka voidaan ratkaista neuvonnalla tai joissa on mahdollista saada aikaan sovinto. Jos asia ei kuluttajaneuvonnassa ratkea, se voidaan viedä kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi kuten aiemminkin.

Sääntely kattaa myös yksityisten riidanratkaisuelinten toiminnan

Uutta lakia muussa kuin viranomaisessa tapahtuvasta kuluttajariitojen ratkaisemisesta sovelletaan niihin yksityisiin vaihtoehtoisiin riidanratkaisuelimiin, jotka ilmoitetaan EU:n komission riidanratkaisuelimistä ylläpitämään luetteloon. Laissa säädetään riidanratkaisuelimen kokoonpanosta, riidanratkaisusta vastaavien henkilöiden kelpoisuudesta, riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta sekä riidanratkaisuelimessä noudatettavasta menettelystä.

Uusi foorumi apuun rajat ylittävissä kuluttajariidoissa

Verkkokauppaa koskevia kuluttajariitoja varten on EU:ssa perusteilla sähköinen riidanratkaisufoorumi (ns. ODR-foorumi, Online Dispute Resolution). Komission ylläpitämän foorumin on tarkoitus toimia asiointipisteenä, jonka kautta esimerkiksi suomalainen kuluttaja voi tehdä valituksen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevalle vaihtoehtoiselle riidanratkaisuelimelle omalla kielellään. Riidanratkaisufoorumin toiminnan on tarkoitus käynnistyä helmikuun aikana.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Riitta Haapasaari, puh. 02951 50139, sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun