Hyppää sisältöön
Media

Kuntavaalit 9.4.2017

Ministry of Justice
Julkaisuajankohta 3.3.2017 10.00
Tiedote

Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9. huhtikuuta. Vaaleissa valitaan kuntiin neljäksi vuodeksi valtuuston jäsenet ja varajäsenet. Koko maassa valtuutettuja valitaan yhteensä 8 999. Valtuustojen toimikausi alkaa 1. kesäkuuta 2017.

Henkilöllä, joka täyttää viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta, on kuntavaaleissa äänioikeus siinä kunnassa, jossa hänellä oli kotipaikka 17. helmikuuta 2017. Äänioikeutettuja on noin 4,4 miljoonaa. Suomen kansalaisten ohella äänioikeutettuja ovat ne EU-maiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, joilla on kotikunta Suomessa. Muut ulkomaalaiset ovat äänioikeutettuja, jos heillä on ollut kotikunta Suomessa vähintään kahden vuoden ajan.

Äänioikeutetut saavat Väestörekisterikeskukselta postissa ilmoituksen äänioikeudesta (ilmoituskortti). Aiemmasta poiketen ilmoituskortti lähetetään kirjekuoressa. Ilmoituskorttiin on merkitty vaalipäivän äänestyspaikka. Liitteenä on myös luettelo oman vaalipiirin ennakkoäänestyspaikoista.

Kuntavaaleissa voi äänestää joko vaalipäivänä tai ennakkoon ennakkoäänestysaikana. Äänestää voi vain omassa kunnassa ehdokkaana olevaa henkilöä. Äänestäjän on esitettävä vaalivirkailijalle kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti.

Vaalipäivänä 9. huhtikuuta saa äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Äänestyspaikat ovat avoinna kello 9-20.

Ennakkoäänestyspaikat netistä ja puhelinpalvelusta

Ennakkoäänestys on kotimaassa 29.3.-4.4. ja ulkomailla 29.3.-1.4. Osassa ennakkoäänestyspaikkoja ajanjakso on kuitenkin lyhyempi. Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.

Ennakkoäänestyspaikkojen osoitteista ja aukioloajoista saa tietoja oikeusministeriön vaalisivuilta vaalit.fi ja maksuttomasta puhelinpalvelusta numerossa 0800 9 4770 (ruotsiksi numerossa 0800 9 4771).

Henkilö, jonka liikuntakyky on niin rajoittunut, ettei hän pääse ilman kohtuuttomia vaikeuksia äänestyspaikalle, saa äänestää ennakkoon kotonaan. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava oman kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään 28. maaliskuuta ennen kello 16. Kotiäänestyksen yhteydessä voi tietyin edellytyksin äänestää myös omaishoitaja, joka asuu samassa taloudessa.

Vaalitietoa yli 20 kielellä

Oikeusministeriö lähettää yhdessä Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n kanssa äänestämään kannustavan kirjeen noin 120 000 nuorelle, jotka pääsevät nyt ensimmäistä kertaa käyttämään äänioikeuttaan. Ministeriö tukee myös Moniheli ry:n Kaikkien vaalit -kampanjaa, joka mm. järjestää paneelikeskusteluja eri puolilla Suomea.

Vaalit.fi:ssä on tietoa kuntavaaleista yli kahdellakymmenellä eri kielellä. Suomen, ruotsin, saamenkielten, karjalan ja romanin lisäksi kielinä ovat albania, arabia, englanti, espanja, kiina, kurdi (sorani), persia, puola, ranska, saksa, somali, thai, turkki, venäjä, vietnam ja viro.

Oikeusministeriön YouTube -kanavasta löytyy lisäksi selko- ja viittomakielisiä videoita äänestämisestä. Suomeksi ja ruotsiksi on saatavilla selkoesitteet. Vaaleista tiedotetaan myös näkövammaisille sopivassa muodossa.

Tulostietoja julkaistaan laskennan valmistumisen mukaan

Ennakkoäänten laskenta aloitetaan kuntien keskusvaalilautakunnissa 9. huhtikuuta aikaisintaan kello 12. Laskentaa koskevia alustavia tietoja julkaistaan alkaen kello 20, jolloin ennakkoäänten alustava laskenta on pääosin valmis. Vaalilautakunnat aloittavat vaalipäivänä annettujen äänten alustavan laskennan heti vaalihuoneistojen sulkeuduttua kello 20. Vaalien alustavat tulokset valmistuvat illan ja yön aikana.

Tarkastuslaskennan valmistuttua kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen keskiviikkona 12. huhtikuuta viimeistään kello 18 aloitettavassa kokouksessa.

Valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi valittujen on tehtävä ilmoitus vaalirahoituksestaan Valtiontalouden tarkastusvirastolle viimeistään 12. kesäkuuta 2017. Kukin ehdokas voi halutessaan tehdä myös vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalimenoistaan Valtiontalouden tarkastusvirastolle.

Vaalisivuilta vaalit.fi tietoa ja tuloksia

Tiedot ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista ovat verkkosivuilla vaalit.fi.

Tiedot ehdokkaista ja ehdokasnumerot tulevat sivuille 9.3. illan aikana. Seuraavana päivänä ehdokastiedot tulevat saataville myös ladattavina tiedostoina.

Ennakkoäänestyksen aikana vaalisivuille päivitetään tunnin välein ( myös viikonloppuna) tietoja ennakkoon äänestäneiden määristä kunnissa ja koko maassa.

Vaali-iltana 9.4. klo 20 alkaen kerrotaan alustavan laskennan edistymisen mukaisesti tulokset kunnissa, vaalipiireissä ja koko maassa sekä valittujen ehdokkaiden nimet kussakin kunnassa. Ehdokaskohtaiset tulokset julkaistaan alustavan ääntenlaskennan valmistuttua äänestysalueella. Kunnan ehdokkaiden äänimäärät julkaistaan, kun kunnan kaikki äänestysalueet ovat saaneet alustavan laskennan valmiiksi. Alustavan laskennan tulokset julkaistaan maanantaina 10.4. myös ladattavina tiedostoina.

Vahvistetut tulokset päivitetään vaalisivuille tarkastuslaskennan valmistuttua12. huhtikuuta.

Lisätietoja: vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. 02951 50128, sähköposti: [email protected], neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen, puh. 02951 50560, sähköposti: [email protected], ylitarkastaja Heini Huotarinen, puh. 02951 50127, sähköposti: [email protected]

Jari Lindström
Sivun alkuun