Hyppää sisältöön
Media

Lainvalmistelun kehittämisen yhteistyöryhmä perustettu

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 4.12.2015 8.33
Tiedote

Oikeusministeriö on asettanut yhteistyöryhmän lainvalmistelun kehittämiseksi. Työryhmän tarkoituksena on tukea käytännön lainvalmistelua ja edistää virkamiesten yhteistyötä kaikessa säädösvalmistelun kehittämisessä. Työryhmä tukee osaltaan hallituksen tavoitteita sääntelyn sujuvoittamiseksi.

Vastaavia poikkihallinnollisia työryhmiä on asetettu aikaisempinakin hallituskausina ja oikeusministeriö pitää tärkeänä, että pitkäjänteistä lainvalmistelun kehittämistä jatketaan.

Työryhmän tarkoituksena on toimia ministeriöiden virkamiesten välisenä käytännön keskustelu- ja tiedonjakokanavana. Sen tehtävänä on edistää hyvän lainvalmistelumenettelyn noudattamista ja hyvien käytäntöjen leviämistä lainvalmistelussa. Hallitusohjelman mukaisesti se edistää vaihtoehtoisten ohjauskeinojen käytön lisäämistä ja toteuttaa osaltaan tavoitetta säädöspolitiikan ohjauksen selkeyttämisestä.

Yhteystyöryhmä toimii myös keskustelufoorumina paremman sääntelyn kansainvälisen yhteistyön vahvistamiseksi ja se voi tarvittaessa ottaa kantaa ja esittää toimenpiteitä. Lisäksi sen tehtävänä on muun muassa edistää jälkikäteisen vaikutusarvioinnin käyttöönottoa valtioneuvostossa.

Työryhmän toimikausi on 31.3.2019 asti.

Lisätiedot:
työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Asko Välimaa, puh. 02951 50248
työryhmän sihteeri, suunnittelija Outi Slant, puh. 02951 50251
sähköposti: [email protected]

Työryhmän asettamispäätös ja kokoonpano

Jari Lindström
Sivun alkuun