Hyppää sisältöön
Media

Laki ei anna riittävää suojaa seksikaupan kohteelle - oikeusministeri harkitsisi seksinoston kieltämistä kokonaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 4.9.2013 8.23 | Julkaistu suomeksi 3.12.2014 klo 6.44
Tiedote -

Suomen nykyinen lainsäädäntö on vaikeaselkoinen eikä se suojaa ihmiskaupan ja parituksen kohteita riittävästi. Tätä mieltä ovat Helsingin yliopiston professori Johanna Niemi ja oikeustieteen maisteri Jussi Aaltonen, jotka ovat arvioineet vuodesta 2006 voimassa olleen seksin ostokieltoa koskevan rikoslain säännöksen toimivuutta.

 

Selvitys tehtiin oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin toimeksiannosta. Kattava arviointi seksin ostoa koskevan lainsäädännön vaikutuksista ja lakia koskevien jatkotoimien linjaus on kirjattu hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan.

- Selvitys vahvistaa sen tiedon, että nykyisin rikosoikeudellisen vastuun ulkopuolelle jää tapauksia, jotka tosiasiassa liittyvät paritukseen tai ihmiskauppaan. Lisäksi selvitys kertoo taas kerran sen, miten paljon hyväksikäyttöä prostituutiossa esiintyy, ministeri Henriksson totesi selvityksen julkistamistilaisuudessa tänään.

- Mielestäni olisi perusteltua, että meillä otettaisiin käyttöön Ruotsin mallin mukainen seksin ostamisen kokonaan kieltävä lainsäädäntö.

Ministeri Henriksson aikoo viedä asian keskusteltavaksi hallituksen sisällä lähiaikoina. Henriksson toivoo myös, että asiasta käytäisiin laaja yhteiskunnallinen keskustelu.

Henriksson muistutti lisäksi, että ihmiskauppaan ja prostituutioon liittyviä ongelmia ei ratkaista pelkästään uusilla kriminalisoinneilla.

- Ilmitulleen paritusrikollisuuden määrä on voimakkaasti sidoksissa poliisin näiden rikosten tutkintaan suuntaamiin voimavaroihin. Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, että riittäviä resursseja kohdistetaan myös kotouttamiseen sekä ihmiskaupan ja parituksen uhrien tarvitsemiin muihin tukitoimiin.

Nykyinen kieltosäännös ei toimi

Voimassa oleva säännös seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä kieltää seksin oston ihmiskaupan tai parituksen kohteelta. Järjestyslaki puolestaan kieltää seksuaalipalvelujen ostamisen ja maksullisen tarjoamisen yleisellä paikalla. Seksin ostaminen alaikäiseltä on kielletty rikoslaissa seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta koskevalla säännöksellä.

Tutkijoiden mukaan nykylainsäädännön soveltamisessa on ongelmia. Seksikaupan kohteen hyväksikäyttöä koskevia esitutkintoja on käynnistetty suhteellisen vähän, vaikka paritustapauksissa voidaan havaita seksin ostajia. Tutkijoiden mukaan syytteet seksin ostamiselta eivät menesty, kun viranomaisen pitäisi pystyä jälkikäteen näyttämään, että ostajan olisi pitänyt tietää ihmiskaupasta tai parituksesta. Syyte ei välttämättä menesty tuomioistuimessa, vaikka hyväksikäyttörikos olisi kohdistunut ihmiskaupan uhriin.

Järjestyslain osalta tutkijat pitävät ongelmallisena sitä, että seksin oston ja myynnin yleisellä paikalla kieltävää pykälää on sovellettu pääasiassa seksin myyjiin.

Myös tutkijat esittävät selvityksen perusteella seksin ostamisen kieltämistä kokonaan. Tällä voitaisiin nykyistä tehokkaammin ja selkeämmin puuttua seksikauppaa ylläpitävään kysyntään. Täyskielto olisi osittaiseen kieltoon verrattuna selkeämpi noudattaa ja valvoa, ja sen seksikaupan vastaista asenneilmapiiriä luova vaikutus olisi todennäköisesti voimassaolevaa kieltoa voimakkaampi. Vaihtoehtoisesti tutkijat esittävät nykyisen lain muuttamista siten, että seksin ostaminen parituksen tai ihmiskaupan kohteelta olisi kiellettyä, jos ostajalla olisi ollut aihetta epäillä ihmiskauppaa tai paritusta.

Lisäksi tutkijat ehdottavat järjestyslain seksiin myyjiin kohdistuvan kiellon kumoamista sekä paritusrikoksen tunnusmerkistön selkiyttämistä. Myös Suomeen tulevien naisten kotouttamiseen tulisi tutkijoiden mukaan kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Selvityksen aineistona on käytetty määrällisiä tietoja kieltojen soveltamisesta mm. poliisilta ja syyttäjiltä, seksikaupan kohteen hyväksikäyttöä, ihmiskauppaa ja paritusta koskevia tuomioita, järjestyslain soveltamista koskevia tietoja sekä asiantuntijahaastatteluja. Lisäksi on selvitetty Ruotsin ja Britannian tilannetta. Ruotsissa seksin ostaminen on ollut kiellettyä vuodesta 1999 saakka. Britanniassa seksin ostaminen kiellettiin vuonna 2009 ihmiskaupan ja parituksen uhreilta. Toisin kuin Suomessa, Britanniassa rangaistavuus ei edellytä, että seksin ostaja on tietoinen ihmiskaupasta tai parituksesta.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176, sähköposti: [email protected],
professori Johanna Niemi, puh. 09 191 22162, sähköposti: [email protected], ja OTM Jussi Aaltonen, puh. 050 416 0277

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun