Hyppää sisältöön
Media

Lausunnonantajien mielestä laajenevien tiedustelutoimivaltuuksien vastapainoksi tarvitaan riippumaton ja tehokas valvontajärjestelmä

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 7.9.2017 13.00
Tiedote

- Tiedustelun laillisuusvalvontaa koskeva ehdotus sai lausuntokierroksella erittäin myönteisen vastaanoton. Vahvoilla toimivaltuuksilla varustettu tiedusteluvaltuutettu onkin mielestäni aivan keskeinen osa tiedusteluhankkeen kokonaisuutta ja edellytys turvallisuusviranomaisten toimivaltuuksien laajentamiselle. Vahva laillisuusvalvoja takaa osaltaan yksilön oikeusturvan toteutumista, sanoo oikeusministeri Antti Häkkänen.

Oikeusministeriön työryhmä ehdotti keväällä valmistuneessa mietinnössään, että siviili- ja sotilastiedustelun laillisuusvalvontaa varten perustettaisiin uusi viranomainen, tiedusteluvaltuutettu. Tiedusteluvaltuutettu toimisi tietosuojavaltuutetun toimiston yhteydessä ja olisi toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton. Valtuutetun tehtävänä olisi valvoa tiedustelumenetelmien käytön lainmukaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelutoiminnassa.

Kaikkiaan 48 tahoa antoi lausuntonsa mietinnöstä. Valtaosa lausunnonantajista kannatti työryhmän ehdotusta ja katsoi, että laajenevien tiedustelutoimivaltuuksien vastapainoksi tarvitaan riippumaton ja tehokas valvontajärjestelmä. Monet lausuntotahot pitivät kuitenkin mietinnössä tehtyä arviota tiedusteluvaltuutetun toiminnon perustamiskuluista liian matalana ja suunniteltuja henkilöresursseja riittämättöminä. Lausunnonantajilta saatiin myös ehdotuksen yksityiskohdista runsaasti jatkovalmistelussa varteen otettavaa palautetta.

Vain muutamassa lausunnossa esitettiin kielteinen kokonaisarvio mietinnöstä. Kriittisissä yleisarvioissa viitattiin muun muassa ehdotetun tiedustelutoiminnan valvonnan riittämättömyyteen ja tehottomuuteen sekä epäonnistuneeseen organisointitapaan, ja esitettiin, että valvontatehtävät voitaisiin antaa esimerkiksi tietosuojavaltuutetun toimistolle, oikeusasiamiehelle tai jollekin ei-valtiolliselle toimijalle.

Moni lausunnonantaja piti tiedusteluvaltuutetun riippumattomuuden kannalta ongelmallisena sitä, että valtioneuvosto nimittäisi valtuutetun. Useat lausunnonantajat pitivät myös ehdotusta tiedusteluvaltuutetun tehtävän määräaikaisuudesta ongelmallisena valtuutetun riippumattomuuden kannalta.

Lausunnonantajista 20 oli viranomaisia, 25 yhteisöjä ja kolme yksityishenkilöitä. Lausunnot ovat luettavissa lausuntopalvelussa.

Lisätietoja:

lainsäädäntöjohtaja Tuula Majuri, puh. 02951 50280, ja 

erityisasiantuntija Anu Mutanen, puh. 02951 50311, sähköposti: [email protected]

Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausuntotiivistelmä  

Sivun alkuun