Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Berner ja maaneuvos Gunell: Yhteistyö vahvistaa

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 28.8.2015 11.42
Tiedote

Hallitus pitää Ahvenanmaan maakuntaa tärkeänä osana maatamme. Kokonaisuutena Suomi ei ole osiensa summaa vahvempi. Ahvenanmaa on itsehallinnon, merenkulun ja maantieteellisen sijaintinsa ansiosta taloudellisesti menestyvä alue. On tärkeää ylläpitää ja kehittää Ahvenanmaan kilpailukykyä, sillä se edistää koko maan tavoitetta nostaa talous jaloilleen sekä vauhdittaa kasvua ja vientiä.

Ahvenanmaa on maakuntahallituksen välityksellä esittänyt haluavansa ja toivovansa mahdollisuutta osallistua koko maan kilpailukyvyn kasvattamiseen ja positiivisen Suomi-kuvan viemiseen maailmalle.

Valtakunnalla olisi myös paljon opittavaa Ahvenanmaalta siitä, kuinka yhteiskuntaa voi kehittää menestyksekkäästi maanläheisellä ja eteenpäin pyrkivällä elinkeinopolitiikalla. Ahvenanmaan matalan työttömyyden, hyvän työllisyyden ja vahvan yrittäjyyden voi nähdä myös innostavana esimerkkinä.

Suomen hallitus ja Ahvenanmaa voivat lähivuosina löytää rakentavia yhteistyön muotoja logistiikan ja digitalisaation aloilla, joiden kehittämisessä voidaan hyödyntää Ahvenanmaan merenkulku-, IT- ja logistiikkaosaamista. Pieni ja itsehallinnollinen Ahvenanmaa voi myös toimia uusien innovaatioiden testialueena.

Ahvenanmaan ja valtakunnan näkemyksen mukaan mahdollisuudet pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiselle ovat hyvät. Vuonna 2016 Suomi on Pohjoismaiden puheenjohtajamaa ja silloin Ahvenanmaa toimii myös kokousnäyttämönä, sillä suunnitelmien mukaan mm. jokavuotinen pääministerien kesäkokous pidettäisiin Ahvenanmaalla.

Pohjoismainen yhteistyö vaatii edelleen määrätietoista työskentelyä rajaesteiden ja byrokratian poistamiseksi. Puheenjohtajakaudellaan Suomi tulee keskittymään tähän teemaan. Toisia tärkeitä puheenjohtajuusvuoden teemoja ovat ihmiset, ympäristö ja energiakysymykset.

Ahvenanmaan ja valtion välisen yhteistyön tulisi hyödyttää molempia osapuolia. Päätöksenteon tulee perustua hyville suhteille, kestäville ja luotettaville yhteyksille sekä enenevässä määrin myös monitasoiselle poliittiselle dialogille. Tätä tavoitetta pyritään toteuttamaan myös uudella itsehallintojärjestelmällä.

Anne Berner, liikenne- ja viestintäministeri, Ahvenanmaa-ministeri ja pohjoismainen yhteistyöministeri
Camilla Gunell, maaneuvos, Ahvenanmaan maakuntahallitus

Anne Berner
Sivun alkuun