Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Brax Kansalaisyhteiskuntafoorumissa Säätytalolla

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 23.8.2007 10.36
Puhe -

Hyvät kansalaisyhteiskunnan edustajat,Bästa representanter för medborgarsamhället,

Kansalaisyhteiskunnalla – ja kansalaisjärjestöillä sen ytimessä – on ollut merkittävä rooli suomalaisen demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Me suomalaiset olemme todellista järjestökansaa. Järjestöjen kautta olemme ottaneet vastuuta yhteisistä asioista ja toinen toisistamme, kehittäneet omaa asuin- ja kulttuuriympäristöämme, rakentaneet sosiaalista pääomaa ja hyvinvointia, ja saaneet elämyksiä ja iloa jokapäiväiseen elämäämme.

Den finländska demokratin är uttryckligen deltagande demokrati. Folkväldet genomförs hos oss inte enbart vid valurnorna utan i den dagliga beredningen av ärenden och i beslutsfattandet. Organisationerna kanaliserar de olika medborgargruppernas behov och synpunkter och ger myndigheterna och de politiska beslutsfattarna sin egen värdefulla sakkunskap tillkänna. Organisationerna sköter många tjänster som är viktiga för samhället. Även många tjänster som i dag är offentliga har ursprungligen kommit till stånd på organisationernas initiativ och varit producerade av dem.

Asiantuntijaroolin ja palvelujen tuottajan roolin ohella kansalaisjärjestöjen suuri arvo yhteiskunnassa on tuottaa yhteisöllisyyttä ja luottamusta ihmisten välille, tarjota ihmisille mahdollisuus osallistua ja kokemus siitä, että tulevaisuuteen on mahdollista vaikuttaa. Näin järjestöt ovat olennaisella tavalla myös ehkäisseet yhteiskunnallista turhautumista ja rakentaneet suomalaista yhteiskuntarauhaa.

Demokratian ja osallistuvan kansalaisuuden tulevaisuus kuitenkin askarruttaa monia. Puhutaan yksilöllistymisestä, kollektiivisten identiteettien murentumisesta, yhteisvastuun korvautumisesta oman edun tavoittelulla. Äänestysaktiivisuus ja kiinnostus poliittiseen toimintaan ovat rapautumassa. Myös monissa järjestöissä kannetaan huolta jäsenkunnan ikääntymisestä ja passivoitumisesta.

Kansalaisvaikuttaminen politiikkaohjelma teki viime hallituskaudelle tärkeää työtä kartoittaessaan kansalaisten osallistumisen ongelmakohtia ja etsiessään niihin ratkaisuja. Viimeistään politiikkaohjelman myötä kansalaisvaikuttaminen, kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytykset ja kansalaisjärjestöjen asema nousivat hallinnon yhteiseksi huoleksi. Vaikka politiikkaohjelma on nyt päättynyt, yhteinen huoli suomalaisen osallistuvan demokratian tulevaisuudesta ei ole kadonnut mihinkään.

Politiikkaohjelman päätyttyä on yleisvastuu kansalaisvaikuttamisen edistämisestä jatkossa oikeusministeriöllä, johon tätä tehtävää varten perustettu erityinen ”demokratiayksikkö”. On kuitenkin selvää, ettei demokratian ja kansalaisvaikuttamisen edistäminen valtionhallinnossa voi olla vain yhden ministeriön hanke. Demokratiapolitiikan valmistelun ohella yksikön ehkä keskeisin tehtävä onkin toimia eräänlaisena koordinaattorina ja yhteistyön mahdollistajana kansalaisvaikuttamista kehitettäessä. Oikeusministeriö tulee myös käytännössä koordinoimaan syksyllä asetettavan kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan työtä..

Koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että suomalainen kansalaisyhteiskunta säilyy jatkossakin vahvana ja toimintakykyisenä, ettei osallistuvan kansalaisuuden sijaan kansalaisen rooliksi jää vain verojen maksaminen ja julkisten palvelujen asiakkuus. On selvää, ettei kansanvaltaa voida kehittää ylhäältä alaspäin. Vahva, uskottava demokratia ei synny virkamiestyönä tai poliittisen päätöksentekijän viisailla päätöksillä. Vahva demokratia syntyy kansalaisyhteiskunnan osallistumisesta. Julkisen vallan tehtävä on kuitenkin luoda edellytyksiä tälle osallistumiselle. Hallitusohjelmassa demokratian ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen onkin nostettu painokkaasti esille. Perustuslain toimivuutta tarkasteltaessa, vaalijärjestelmää uudistettaessa, parempaa sääntelyä kehitettäessä tai esimerkiksi yhdistyslakia uudistettaessa on yhtenä tavoitteena nimenomaan aktiivisen kansalaisuuden ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen.

Suomalaisessa julkishallinnossa järjestöjen asiantuntemusta arvostetaan ja sen merkitys asioiden valmistelulle tiedostetaan. Suomessa on vahva kuulemisen perinne. Uusi tieto- ja viestintäteknologia on antanut aiempaa parempia mahdollisuuksia yksittäisten kansalaisten, mutta myös järjestöjen ja kansalaisverkostojen kuulemiseen. (Esimerkiksi tämänpäiväiseen keskusteluun on kansalaisilla ja järjestöillä mahdollisuus osallistua myös valtionhallinnon yhteisellä sähköisen kuulemisen ”otakantaa.fi” -foorumilla.)

Vaikka perinteisen kuulemisen toimintatavoissa on epäilemättä paljonkin parannettavaa ja vaikka sähköisen kuulemisen toteutus ja menettelytavat ovat vielä melko lapsenkengissään, on mielestäni tärkeää nähdä, että julkinen valta haluaa turvata järjestöjen ja kansalaisten mahdollisuuden osallistua.

Syyskaudella asetettava kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta tarjoaa uuden foorumin julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutukselle ja sen kehittämiselle. Tämänpäiväisellä keskustelu- ja kuulemistilaisuudella on osaltaan haluttu varmistaa, että työ hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutuksen kehittämiseksi lähtisi alusta asti oikeille urille. Kuten jo aikaisemmin totesin, demokratiaa on mahdotonta kehittää ylhäältä alaspäin. Siksi on tärkeää, että neuvottelukunnan tavoitteet ja agenda asetetaan yhdessä.

Neuvottelukunnasta keväällä annettu asetus antaa varsin väljän liikkumatilan neuvottelukunnan työlle. Neuvottelukunnan tehtäväksi on asetettu edistää yhteistoimintaa ja vuorovaikutusta kansalaisyhteiskunnan ja viranomaisten kesken, seurata kansalaisjärjestöjä koskevien julkisen vallan päätösten johdonmukaisuutta, arvioida ministeriöiden kansalaisjärjestöstrategioita ja kuulemiskäytäntöjä, luodata kansalaisyhteiskunnan kehitystä sekä ennakoida ja tuoda esiin muuttuvan toimintaympäristön kansalaisyhteiskunnalle tuottamia haasteita. Neuvottelukunnalta odotetaan myös esityksiä ja aloitteita kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten vahvistamiseksi.

Neuvottelukunnan tavoitteiden ja toimintasuunnitelman valmistelun kannalta tämänpäiväinen tilaisuus on erittäin tärkeä. Aivan puhtaalta pöydältä neuvottelukunta ei toki työtään ole aloittamassa. Valtioneuvosto teki viime keväänä kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten parantamisesta periaatepäätöksen, jonka toteuttaminen haastaa laajasti julkisen vallan toimijoita.

Periaatepäätöksen keskeinen tavoite on selkeyttää julkisen vallan toimintalinjaa suhteessa järjestöihin, lisätä hallinnon järjestöjä koskevien toimien johdonmukaisuutta ja ennakoitavuutta sekä vahvistaa järjestöjen asemaa kansallisessa ja kansainvälisessä asioiden valmistelussa. Periaatepäätös täsmentää muun muassa aatteellisen ja yleishyödyllisen toiminnan sekä elinkeinotoiminnan käsitteitä, sekä selkeyttää vertaisavun ja vapaaehtoistyön asemaa. Olennaista on samalla myös kyetä turvaamaan yleishyödyllisten yhteisöjen ja yritysten tasapuolinen kohtelu markkinoilla.

Periaatepäätöksessä esille nostetut kysymykset toiminnan yleishyödyllisyyden määrittelystä tai verolinjauksista kuvaavat hyvin sitä, millaista perehtyneisyyttä ja asiantuntemusta järjestöllä on oltava toimintaansa ja palvelutuotantoaan organisoidessaan. Toisaalta periaatepäätöksestä käy myös hyvin ilmi, kuinka moniulotteisesta kokonaisuudesta on kyse ja kuinka vaikeaa esimerkiksi elinkeinotoiminnan ja yleishyödyllisen toiminnan rajanvetojen tekeminen käytännössä usein on. Siksi onkin tärkeää, että näitä rajanvetoja pohditaan kansalaisyhteiskunnan, julkishallinnon ja elinkeinoelämän tiiviissä yhteistyössä myös neuvottelukunnan puitteissa

Periaatepäätöksen pohjalta on kesän aikana valmisteltu toimenpidesuunnitelmaa ja luodattu odotuksia, joita periaatepäätöksen toteutumiseen liitetään toisaalta järjestökentän, toisaalta hallinnon näkökulmasta. Näiden odotusten keriminen auki ja periaatepäätöksen jalkauttaminen tulee olemaan neuvottelukunnan keskeinen tehtävä heti työn käynnistyessä.

On lisäksi tärkeää, että neuvottelukunnan työ linkittyy tiiviisti myös muihin kansalaisyhteiskunnan kannalta tärkeisiin uusiin kehittämisfoorumeihin ja hankkeisiin. Neuvottelukunnalle valittava puheenjohtaja tullaankin nimeämään myös syyskaudella työnsä käynnistävään paremman sääntelyn neuvottelukuntaan, jossa tavoitteena on tukea ja arvioida paremman sääntelyn toimintaohjelman toteutumista sekä muun muassa etsiä keinoja lainvalmistelun avoimuuden parantamiseksi sekä eri intressitahojen osallistumis- ja yhteistyömahdollisuuksien kehittämiseksi.

Kyetäkseen luotaamaan kansalaisyhteiskunnan ja toimintaympäristön muutoksia ja kehittämiskohteita, neuvottelukunta tarvitsee tutkimustietoa siitä, mihin suuntaan suomalainen demokratia, kansalaisyhteiskunta ja osallistuminen ylipäätään ovat kehittymässä. Osallistumisen muutokseen liittyy paljon mutu-tietoa. On vaikea ennustaa, missä määrin keskustelua herättänyt yhteiskunnallinen passivoituminen on vääjäämätöntä – vai ovatko yksilöllisyys ja yhteisöllisyys vain jonkinlaisessa aaltoliikkeessä, jossa yksilöllisyyden aalto on jo vähitellen taas tekemässä tilaa yhteisöllisyyden nousulle. Onko järjestötoiminta todella ammatillistumassa ja menettämässä osallistuvan luonteensa? Ovat verkostot, lyhytaikaiset ryhmittymät ja nettiosallistuminen todella syrjäyttämässä perinteistä kansalaisjärjestötoimintaa? Vai ovatko nämä kehityskulut sittenkin rinnakkaisia, jopa toisiaan tukevia ja sinänsä myönteisiä? Ehkäpä ammatillistuminen sopiikin aina vain vaativampiin järjestöjen hallinnollisiin tehtäviin? Ja ehkäpä netti tarjoaakin aivan uuden ulottuvuuden kansanvallan ja osallistumisen mahdollisuuksille?

Yksi kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman tärkeistä hankkeista liittyi niin sanottuihin demokratiaindikaattoreihin, siihen millä mittareilla suomalaisen demokratian tilaa ja kehitystä tulisi seurata. Valtiollisten vaalien osalta näiden mittareiden seuranta on jo lähtenyt liikkeelle. Myös kuntademokratian seuranta on löytämässä uomansa. Sen sijaan esimerkiksi järjestötoiminnan tilaa ja kehitystä kuvaavien indikaattoreiden systemaattinen seuranta on kysymys, joka on syytä nostaa esille myös kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa.

Kansalaisyhteiskunnan tutkimus on Suomessa ollut verraten vähäistä ja hajanaista. Onkin hienoa, että Jyväskylän yliopistoon nyt syntymässä nimenomaan kansalaisyhteiskuntaan ja kansalaistoimintaan paneutuva tutkimus- ja kehittämiskeskus. Ensimmäiset opiskelijat aloittavat maisteriohjelmassa lähiviikkoina ja kansalaisyhteiskunnan professuuri käynnistyy ensi vuonna. Jyväskylässä tehtävästä työstä tulee uskoakseni ole olemaan suurta hyötyä myös kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan työlle. Samalla neuvottelukunta voi osaltaan vahvistaa edellytyksiä kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen ja kansalaisjärjestöjen vuoropuhelulle, ajatusten, kokemusten ja ideoiden vaihdolle.

Neuvottelukunnalle asetettujen sisällöllisten odotusten ja tavoitteiden ohella on kevään ja kesän aikana keskusteltu jonkin verran myös neuvottelukunnan kokoonpanosta. Valtioneuvosto antoi neuvottelukuntaa koskevan asetuksen maaliskuussa juuri ennen hallituksen vaihtumista. Asetusta valmisteltaessa lähtökohtana oli tunnistaa kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan vuorovaikutuksen kehittämisen kannalta keskeiset kansalaisyhteiskunnan lohkot ja julkishallinnon toimijat. Samalla neuvottelukunnan koko haluttiin säilyttää riittävän suppeana, että neuvottelukunnan työskentely voisi olla vuorovaikutteista ja keskustelevaa.

Asetuksen mukaan neuvottelukunnan työhön tulee osallistumaan yhdeksän julkisen hallinnon toimijaa, joihin asetuksessa mainittujen ministeriöiden ohella kuuluvat verohallitus ja patentti- ja rekisterihallitus. Kansalaisyhteiskunnan puolelta asetus nimeää kuusi järjestösektoria, joista kustakin neuvottelukuntaan tulee nimetä yksi edustaja ja hänelle henkilökohtainen varaedustaja. Asetuksessa mainitut järjestösektorit ovat liikuntajärjestöt, lapsi- ja nuorisojärjestöt, taide- ja kulttuurijärjestöt, sosiaali- ja terveysjärjestöt, ympäristö- ja asukasjärjestöt sekä ihmisoikeus- ja maahanmuuttajajärjestöt. Lisäksi neuvottelukuntaan on määrä nimetä yksi kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen edustaja ja kaksi elinkeinoelämän edustajaa.

On selvää, ettei laajan ja elinvoimaisen suomalaisen kansalaisjärjestökentän kirjo voi olla suoraan edustettuna neuvottelukunnassa. On kuitenkin kyettävä huolehtimaan, että neuvottelukunnan kokoonpano itsessään on riittävän edustava ja monipuolinen, ja että laajan kansalaisjärjestökentän ääni välittyy eri keinoin neuvottelukunnan työhön.

Stärkande av demokratin – och förbättrande av medborgarsamhällets verksamhetsbetingelser som väsentlig del av den – är de absolut viktiga utmaningarna med tanke på det hela finländska samhället. Intresset för förbättrandet av samarbetet och växelverkan mellan medborgarorganisationerna och det allmänna är gemensamt.

Toivonkin, että tämänpäiväisessä keskustelussa voisi syntyä näkemyksiä paitsi julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutuksen kipupisteistä, myös siitä, miten neuvottelukunnan edustavuus ja laajemman kansalaisyhteiskunnan osallisuus neuvottelukunnan työssä voisi toteutua kansalaisyhteiskunnan kannalta toimivalla tavalla.

Sivun alkuun