Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Häkkänen ja Venäjän oikeusministeri Konovalov keskustelivat rikosoikeusyhteistyöstä Moskovassa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.10.2018 10.08
Tiedote

Oikeusministeri Antti Häkkänen tapasi Venäjän oikeusministeri Alexandr Konovalovin Moskovassa. Keskustelun aiheina olivat muun muassa vaalivaikuttaminen, ulkomaalaisten vankien määrä vankiloissa ja rajat ylittävä verkkorikollisuus.

- Rikollisuuden ollessa yhä enemmän rajat ylittävää tarvitaan yhä vahvempaa rajat ylittävää yhteistyötä. Suomi on sitoutunut edistämään rajat ylittävää yhteistyötä rikosoikeuden alalla, ja tarvitsemme tähän myös Venäjän sitoutumista nykyistä vahvemmin, Häkkänen totesi.

Häkkänen ja Konovalov keskustelivat ulkomaalaisten vankien määrästä ja heidän luovuttamisestaan rangaistusta suorittamaan kotimaahansa. Suomen vankiloissa ulkomaalaisten vankien määrä on edelleen kasvussa. Tähän reagoimiseksi on tarpeen arvioida ulkomaalaisten vankien kotimaihinsa siirron helpottamista. Suomen ja Venäjän väliset vankien siirrot tapahtuvat nykyisin tuomitun vangin vapaaehtoisuuden perusteella.

- Pidän tärkeänä, että rikoksesta tuomitut voisivat suorittaa tuomionsa kotimaissaan. Meidän tulee yhdessä pyrkiä tehostamaan näiden asioiden käsittelyä, Häkkänen totesi.

Yhä merkittävämpi osa rikollisuudesta tapahtuu nykyisin tietoverkossa. Tietoverkkorikollisuuden torjuntaan tarvitaan uudenlaisia rajat ylittävän yhteistyön muotoja erityisesti sähköisen todistusaineiston saamiseksi toisista maista.

- Pidän tärkeänä, että kansainvälinen yhteisö voisi sitoutua mahdollisimman laajasti tietoverkkorikollisuuden torjuntaan. Esimerkiksi Euroopan neuvoston puitteissa on tehty hyvää työtä tietoverkkorikollisuuden vastaisen työn edistämiseksi. Pidän tärkeänä, että myös Venäjä harkitsisi tähän työhön liittymistä täysimääräisesti, Häkkänen totesi.

Ministerien keskustelussa keskusteltiin myös muun muassa vaalivaikuttamisesta ilmiönä, Jehovan todistajien asemasta Venäjällä ja ajankohtaisesta perheväkivallan vastaisesta työstä.

Häkkänen tapaa vierailulla lisäksi muun muassa Venäjän pääsyyttäjän, korkeimman oikeuden presidentin, duuman lakivaliokunnan puheenjohtajan sekä kansalaisyhteiskunnan ja elinkeinoelämän edustajia.

Lisätietoja: erityisavustaja Lauri Koskentausta, puh. +358 2951 50131

Sivun alkuun