Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Häkkänen: Jokamiehen kiinniotto-oikeutta ei olla liittämässä laittomaan maassa oleskeluun

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 6.9.2017 14.06
Tiedote

Mediassa on tänään herännyt keskustelu siitä, että oikeusministeriö olisi ehdottamassa uutta lakia, jolla laajennettaisiin ns. jokamiehen kiinniotto-oikeus laittomaan maassa oleskeluun. - Oikeusministeriö ei tule tällaista ehdotusta tekemään, toteaa oikeusministeri Antti Häkkänen.

Hallituksen joulukuussa tekemien linjausten pohjalta on laadittu arviomuistio laittoman maassa oleskelun rangaistusasteikosta ja tutkintakeinoista. Arviomuistion tekeminen on lainvalmistelun esivaihe, jossa selvitetään mahdollisten muutosten vaikutuksia.

Muistiossa on arvioitu, että laittomasta maasta oleskelusta voitaisiin määrätä enintään kuusi kuukautta vankeutta. Rangaistusasteikkomuutoksesta seuraisi, että rikoksen yhteydessä olisi mahdollista käyttää jokamiehen kiinniotto-oikeutta sitä muuten koskevin laissa säädetyin edellytyksin. Kuten arviomuistiossa todetaan, kiinniotto-oikeuden laajentaminen laittomasti maassa oleskeleviin ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista ja perusteltua. 

Muistio on ollut lausuntokierroksella.

- Jatkovalmistelussa tullaan huolehtimaan siitä, että todetunlaista muutosta jokamiehen kiinniotto-oikeuteen ei tule, toteaa ministeri Häkkänen.  

Lisätietoja: erityisavustaja Lauri Koskentausta, puh. 02951 5013, lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, puh. 0295 150 176

Linkki arviomuistioon

Antti Häkkänen
Sivun alkuun