Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Henriksson: Hallitusmuoto loi kestävän perustan Suomelle

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 13.9.2019 13.10
Tiedote
Kuva: Laura Kotila/valtioneuvoston kanslia

- Suomen hallitusmuoto loi perustan kansalaisten luottamukselle yhteiskunnan eri instituutioihin. Yhteiset säännökset, yhteiset arvomme ja yhteiset vahvuutemme heijastuvat tänäkin päivänä kansallisessa identiteetissämme, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tänään Hallitusmuoto 100 -juhlaseminaarissa.

Henriksson totesi, että hallitusmuodossa määritellyt perusratkaisut ovat osoittaneet kestävyytensä, vaikka toimintaympäristö ja ihmisoikeusnormisto ovat muuttuneet kuluneen sadan vuoden aikana.

- On tullut yhä selvemmäksi, että yhteiskuntiemme perustaa voivat horjuttaa ongelmat perusoikeuksien toteutumisessa, demokratian toimivuudessa ja oikeusvaltiossa. Kuten nykyinen perustuslakimmekin, korosti vuoden 1919 hallitusmuoto kaiken valtiollisen vallankäytön lakisidonnaisuutta ja yksilön oikeuksia. Emme saa pitää näitä teemoja itsestäänselvyyksinä, vaan meidän tulee tehdä töitä niiden eteen, korosti ministeri Henriksson.

Suomen 100 vuotta vanhaa hallitusmuotoa juhlittiin Säätytalossa Helsingissä perjantaina 13. syyskuuta. Juhlaseminaarin puheenvuoroissa tarkasteltiin perustuslain merkitystä. Paneelikeskustelussa luodattiin oikeusvaltion tulevaisuutta ja pohdittiin, mitä perustuslailta edellytetään seuraavan sadan vuoden aikana.

Yhdeksäsluokkalaisia mukana perustuslakipäivässä

Säätytalossa oli perjantaina myös koululaisten perustuslakipäivä, johon osallistui noin 250 yhdeksäsluokkalaista eri puolilta Suomea. He perehtyivät perustuslakiin asiantuntijoiden johdolla sekä osallistuivat työpajoihin perustuslaista, demokratiasta ja perusoikeuksista. Oppilaat pääsivät myös tutustumiskierrokselle Valtioneuvoston linnaan.

Lisätietoja: ministerin erityisavustaja Hanna Seppä, puh. 0295 150 131, sähköposti: [email protected]

Kuvia tilaisuudesta median käyttöön valtioneuvoston kanslian sivuilla Flickr-kuvapalvelussa.

Tietoa hallitusmuodon 100-vuotisjuhlinnasta löytyy valtioneuvoston verkkosivuilta.

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun