Ministeri Henriksson isyyslakityöryhmän mietinnön luovutustuksessa 12.11.2013

Oikeusministeriö 27.11.2013 7.07
Puhe -

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät työryhmän jäsenet, hyvät naiset ja herrat,

Isyyslainsäädännön kokonaisuudistusta on odotettu jo pitkään. Voimassa oleva isyyslaki on jo varsin iäkäs eikä enää vastaa olemassa olevia perherakenteita. Myös oikeusgeneettisten isyystutkimusten kehittyminen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen viimeaikaiset ratkaisut ovat osoittaneet, että isyyslainsäädäntöä on tarpeen uudistaa. Hallitusohjelmaan on näistä syistä kirjattu tavoitteeksi isyyslain uudistaminen ja avoliitossa syntyvien lasten isyyden tunnustamista koskevan sääntelyn ajanmukaistaminen.

Siksi olen tänään erityisen tyytyväinen saadessani vastaanottaa työryhmän mietinnön isyyslainsäädännön uudistamiseksi. Työryhmä on tehnyt perusteellista työtä. Valmistelu toteutettiin pienellä työryhmällä, jota täydensi laaja, yli 20 eri intressitahosta koostuva seurantaryhmä. Tämä työskentelytapa on osoittautunut erittäin toimivaksi.

Olen alustavasti tutustunut työryhmän ehdotuksiin. Isyyden tunnustaminen ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa vaikuttaa käytännölliseltä ratkaisulta, joka ottaa huomioon kaikki avioliiton ulkopuolella syntyvät lapset vanhempien valitsemasta perhemuodosta riippumatta. Ehdotus kannustaa isää tulemaan äidin mukana neuvolakäynneille eikä erillistä käyntiä lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen tarvita. Työryhmä on hallituksen tasa-arvo-ohjelman hengessä kiinnittänyt huomiota myös miehen asemaan erimielisyystilanteissa ja vahvistanut lapsen oikeutta molempiin vanhempiin perhe-elämän suojaa unohtamatta.

Ehdotusta ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten kanneoikeudesta on odotettu nykyisen oikeudellisesti epäselvän tilanteen selkiyttämiseksi. Olen iloinen, että asian ratkaisemiseksi on nyt selkeä ehdotus. Isyyslainsäädännön uudistamisen lisäksi mietintöön sisältyy myös muistio äitiyttä koskevasta sääntelystä, johon tulen tutustumaan huolella.

Seuraavaksi työryhmän mietintö lähetetään laajalle lausuntokierrokselle, jonka jälkeen tehdään päätöksiä siitä, miten lainvalmistelutyötä jatketaan. Tavoitteena on, että asiaa koskeva hallituksen esitys saatetaan eduskunnan käsiteltäväksi vielä kevätistuntokauden kuluessa. Koska asia kiinnostaa viranomaistahojen ja muiden yhteisöjen lisäksi varmasti myös tavallisia kansalaisia, on oikeusministeriö tänään avannut verkkokyselyn työryhmän keskeisistä ehdotuksista. Linkki verkkokyselyyn löytyy oikeusministeriön etusivulta www.om.fi.

Esitän lopuksi työryhmän puheenjohtajalle ja jäsenille kiitokseni ahkerasta, ansiokkaasta ja sitoutuneesta työstä.

Anna-Maja Henriksson