FI SV

Ministeri Henriksson: Korruption vastaista toimintaa kehitettävä pitkäjänteisesti

Oikeusministeriö 20.11.2013 14.44
Tiedote -

– Korruption torjunnan kehittäminen on pitkäjänteistä toimintaa. Se edellyttää kaikilta vastuutahoilta sitoutuneisuutta ja yhteisiä näkemyksiä siitä, mitkä ovat tavoitteet, totesi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson puhuessaan Transparency Suomi ry:n 10-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä tänään.

– Viimeisten 10 vuoden aikana korruption vastaisessa toiminnassa on Suomessa ja myös kansainvälisesti tapahtunut paljon. Ennen kaikkea korruption torjuntaa koskeva keskustelu ja kansainvälinen yhteistyö ovat selvästi lisääntyneet.

Euroopan neuvosto teki Suomen poliittista rahoitusta koskevan maatarkastuksen vuonna 2007 ja suositteli useita muutoksia lainsäädäntöön. Tämän jälkeen puoluerahoitusta koskeva lainsäädäntö uusittiin.

– Koska korruption aiheuttamat vuosittaiset taloudelliset menetykset ovat merkittävän suuria, on myös EU:n sisällä tullut selkeä tarve tehdä jotakin enemmän. Yksi yritys tähän suuntaan on EU:n korruptioraportti, joka julkaistaan ensimmäisen kerran vielä ennen joulua.

– On selvää, että yksittäiset valtiot tai viranomaiset eivät voi menestyä korruption torjunnassa yksin, Henriksson totesi.

Hän painotti, että kotimainen keskustelu korruption vastaisen toiminnan kehittämisessä on tärkeää.
– Tässä keskustelussa oikeusministeriön johtamalla ja vuodesta 2002 toimineella korruptionvastaisella yhteistyöverkostolla on ollut keskeinen rooli. Transparency Suomi on ollut verkoston toiminnassa koko ajan aktiivisesti mukana.

Lisätietoja: ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176,
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson