Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Henriksson: Raiskauksesta jatkossa ankarampia rangaistuksia

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 16.1.2014 11.54
Tiedote -

Raiskausrikoksia koskeva rangaistuskäytäntö ankaroituu tänään eduskunnalle annetun lakiesityksen myötä, ennakoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

- Uutta on, että alle 18-vuotiaaseen kohdistunut raiskaus käsitellään jatkossa aina törkeänä raiskauksena, josta rangaistus on vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta.

– Niin sanotusta lievästä raiskauksesta päästään nyt eroon. Esityksen mukaan nykyinen rikoslain säännös pakottamisesta sukupuoliyhteyteen kumottaisiin ja teoista, joita on pidettävä raiskauksen perustekomuotoa lievempinä, rangaistaisiin vastaisuudessa raiskausta koskevan pykälän mukaisesti, Henriksson toteaa.

– Tekoa ei enää voitaisi pitää perustekomuotoa lievempänä, jos siinä on käytetty väkivaltaa. Lisäksi rangaistusasteikko olisi ankarampi kuin kumottavaksi ehdotetun pakottamista sukupuoliyhteyteen koskevan pykälän rangaistusasteikko.

Ehdotetuilla muutoksilla ja niiden taustalla olevalla seksuaalisen itsemääräämisoikeuden korostamisella voidaan Henrikssonin mukaan arvioida olevan myönteistä merkitystä sukupuolten välisen tasa-arvon ja erityisesti naisten oikeuksien kehittämisen kannalta.

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite kehittää rikoslainsäädäntöä niin, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus toteutuu nykyistä paremmin.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun