Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Lindström: Hallitus esittää toimenpiteitä saamelaisasioiden edistämiseksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.11.2015 14.34
Tiedote

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström on Saamelaiskäräjille tänään lähettämässään kirjeessä esittänyt toimenpiteitä saamelaisten aseman kehittämiseksi. Edellisellä hallituskaudella annettu hallituksen esitys ILO:n alkuperäiskansaoikeuksia koskevan sopimuksen nro 169 ratifioimisesta on tarkoitus pitää vireillä eduskunnassa ensi vuoden ajan.

Tänä aikana tehdään kansainvälistä vertailua sisältävä tutkimus, jossa selvitetään alkuperäiskansamääritelmää ja maaoikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi viedään eteenpäin saamen kieleen ja Saamelaiskäräjien asemaan liittyviä lainsäädäntöhankkeita. Samoin edistetään pohjoismaista hanketta saamelaissopimuksesta.
 
- Saamelaiset ovat perustuslain mukaan alkuperäiskansa. Nyt on tärkeää keskustellen etsiä yhteistä näkemystä saamelaisten aseman ja oikeuksien edistämisestä lähivuosina, ministeri Lindström toteaa.
 

Lisätietoja: erityisavustaja Leena Riekkola, puh. 02951 60375, ja johtaja Johanna Suurpää, puh. 02951 50534

 
 
Sivun alkuun