Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Lindström: Lainvalmistelua tulee koko ajan kehittää

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 13.1.2017 11.24
Tiedote
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström sanoo ottavansa lainvalmisteluun kohdistuvan kritiikin vakavasti. - Oikeusministeriössä työskennellään jatkuvasti lainvalmistelun kehittämiseksi. Paraikaa uudistettavana on opas Hallituksen esitysten laatimisohjeista, totesi ministeri Lindström tänään puhuessaan Asianajajapäivässä Helsingissä.
- Lainsäädäntötyö tulee tehdä huolella, kattavasti ja myös tulevaisuuden tarpeita peilaten. Asiat muuttuvat yhteiskunnassa nopeasti, samoin paineet lainsäädännön uudistuksille kasvavat ja nopeutuvat. Haasteena tässä ovat silloin lainvalmistelun resurssit ja toivotun muutoksen aikataulu, ministeri totesi.

- Itse en näe nykytilanteessa suurta dramatiikkaa. Lainvalmistelun laatua pitää koko ajan parantaa ja lainvalmistelua on moitittu hallituskaudesta riippumatta. Perustuslakivaliokunnalla on oma asemansa perustuslaillisuuden varmistamisessa. On tärkeää, että lainvalmistelun prosessi toimii ministeriöissä tehtävästä valmistelusta presidentin vahvistukseen saakka, ministeri Lindström korosti.

Ministeri Lindströmin mukaan lisäväriä nykyiseen lainsäädäntötyöhön antaa kieltämättä taloudellisten ongelmien kanssa painiskelu. - Säästötavoitteet ovat olemassa, mutta ne eivät onneksi vielä ole lainsäädäntötyötä liikaa ohjaava tekijä. Meidän onkin pystyttävä uudistamaan rakenteita ja lainsäädäntöä ennakoivasti, ettei työtä tarvitse tehdä kaaoksen keskellä ja kiireessä.

- Nykytilanteessa näin ei kuitenkaan ole, eikä sekään ole yksiselitteisesti kielteinen tai myönteinen asia. Kun kansa haluaa poliittisen linjan muuttuvan, sen pitää silloin myös antaa tapahtua, ministeri painotti.

Lisätietoja:
erityisavustaja Leena Riekkola, puh. 02951 60375

Sivun alkuun