Hyppää sisältöön
Media

Oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamista selvitetään

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.2.2017 12.33
Tiedote

Oikeusministeriö on asettanut kaksi selvitysmiestä selvittämään valtakunnallisen oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamista. Selvityksen tekevät oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtaja Esa Kyllästinen ja varatuomari Christer Lundström. Selvitys tehdään tämän vuoden loppuun mennessä.

Selvitysmiehet arvioivat oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamisen vaikutuksia. Selvityksessä käsitellään muun muassa työnjakoa oikeusministeriön ja viraston välillä, hallinnollisten tehtävien keskittämistä ja viraston alueellista hallintoa. Tavoitteena on, että kokonaiskustannukset eivät nouse nykyisestä. Toimeksianto ei koske toimipaikkaverkoston kehittämistä.

Selvityksen lähtökohtana on, että oikeusministeriössä tällä hetkellä hoidettavat keskushallinnon operatiiviset tehtävät siirtyisivät virastolle. Tällaisia ovat muun muassa talous- ja henkilöstöhallinto, toimitilahallinto, hankinnat, kehittäminen, koulutus ja viestintä.

Selvityksessä tulee arvioida ja ottaa huomioon esteellisyystarkistusten ja mahdollisen esteellisyyksien hoitaminen. Samoin selvityksessä on huomioitava tuomioistuinviraston perustamista koskeva selvitys.

Tällä hetkellä oikeusaputoimistot ja edunvalvontatoimistot muodostavat kuusi virastoina toimivaa oikeusapu- ja edunvalvontapiiriä. Oikeusavun ja edunvalvonnan hallinnollisia tehtäviä on keskitetty piirien hallinnollisille yksiköille. Selvitys perustuu ministeri Lindströmin oikeudenhoidon kehittämisohjelmaan ja pääministeri Sipilän hallitusohjelman tavoitteisiin.

Lisätietoja: hallitusneuvos, yksikön päällikkö Merja Muilu 02951 50200, hallitusneuvos Maaria Rubanin, puh. 02951 50140, sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun