Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Asianajajapäivillä Helsingissä 11.1.2013

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 13.1.2013 22.00
Puhe -

Arvoisat kuulijat, aiheenamme oikeuspolitiikan forumissa on tänään oikeudenhoidon talousnäkymät. Aihe voisi tuskin ajankohtaisempi olla. Huoli taloustilanteen kehittymisestä varjostaa koko Eurooppaa ja heijastuu meille monin tavoin. Erityisesti epävarmoina aikoina on tärkeää turvata yhteiskunnan perusrakenteet, luoda turvallisuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Yksi tärkeimmistä perusrakenteista on perustuslakiin nojaava oikeusturva.

Oikeusturvan laadun parantaminen ja oikeudenkäyntien kokonaiskeston lyhentäminen on yksi pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman kirjauksista.

Tavoitteiden toteutumiseksi laaditaan oikeusturvaohjelma sekä lyhyemmän aikavälin sopeuttamisohjelma. Niitä valmistelemaan oikeusministeriö on kesäkuussa 2012 asettanut neuvottelukunnan. Suomen Asianajajaliittoa edustaa neuvottelukunnassa puheenjohtaja Ilveskero. Neuvottelukunnan ehdotusten on määrä valmistua tämän vuoden alkupuolella.

Lukuisia oikeuslaitosta koskevia uudistuksia on myös vireillä tai juuri toteutettu.

Parhaillaan on eduskunnassa käsiteltävänä hovi- ja hallinto-oikeuksien rakenneuudistus. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että Itä-Suomen ja Kouvolan hovioikeudet sekä Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet yhdistettäisiin ja sijoitettaisiin Kuopioon. Myös Oulun ja Rovaniemen hallinto-oikeudet ehdotetaan yhdistettäväksi jasijoitettavaksi Ouluun. Samalla yhteydessä tehtäisiin myös tuomioistuinten asiamääriä tasaavia tuomiopiirimuutoksia.

På samma sätt som domstolsnätverket har nätverket av verksamhetsställen för rättshjälpsbyråerna och utsökningsverken inskränkts betydligt under de senaste åren.

(Samoin kuin tuomioistuinverkostoa myös oikeusaputoimistojen ja ulosottolaitoksen toimipaikkaverkostoja on viime vuosina tiivistetty merkittävästi.)

Syftet har varit att bilda större enheter som till antalet ärenden är ungefär lika stora. I större enheter finns det bättre förutsättningar att fördjupa personalens allmänna kompetens och specialkunnande och på detta sätt förbättra verksamhetens kvalitet. Större enheter är inte heller lika sårbara som små, vilket minskar risken för att ärenden hopas. Genom att slopa överlappande funktioner och minska lokalkostnaderna är det dessutom möjligt att spara pengar.

(Organisaatiouudistuksella tavoitellaan suurempia ja tasakokoisempia yksiköitä, joissa olisi hyvät mahdollisuudet parantaa työn laatua syventämällä niin yleis- kuin erityisosaamista. Suuremmat yksiköt ovat myös vähemmän haavoittuvia, jolloin voidaan välttää ruuhkien syntymistä. Päällekkäisten toimintojen poistamisella ja toimitilakustannusten vähenemisellä saavutetaan myös säästöjä.)

Samalla on kuitenkin selvää, että kun on kyse esimerkiksi oikeusaputoimistoista ja ulosoton toimipisteistä, ei toimintaa voi keskittää ainoastaan muutamaan kaupunkiin. Oikeusavun on oltava kaikkien saatavilla.

On myös tärkeä muistaa, että vaikka tuomioistuimia yhdistetään, on kansalaisille annettavan palvelun toimittava. Siksi istuntopaikkoja tarvitaankin eri puolilla maata. Tuomarikunnan on myös oltava valmis pitämään matkakäräjiä.

Merkittävä rakenteellinen uudistus tuomioistuinlaitoksessa on tämän vuoden syyskuun alusta perustettava IPR-tuomioistuin. Immateriaaliasioiden käsittely siirretään osin käräjäoikeudesta ja osin patentti- ja rekisterihallituksesta nykyiseen markkinaoikeuteen. Uudistus merkitsee olennaisia muutoksia markkinaoikeudessa ja sen toiminnassa. Markkinaoikeus saa lainkäyttövastuulleen kokonaan uuden asiaryhmän, jonka merkitys alati kehittyvässä ja kansainvälistyvässä maailmassa tuntuu vain kasvavan. Myös käsiteltävien asioiden asiamäärä ja henkilöstö lisääntyvät selvästi nykyisestä.

Kamppailtaessa jatkuvien säästöjen ja leikkausten keskellä olen oikeusministerinä erittäin tyytyväinen siihen, että tämä hanke, joka on ollut valmisteilla varsin kauan, on viimein toteutumassa.

Paitsi rakenteita, myös menettelyjä uudistetaan. Laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista tuli voimaan vuoden alusta. Oikeudenkäyntiavustajana yleisissä tuomioistuimissa voi vuoden siirtymäajan jälkeen eli ensi vuoden alusta toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Viimeksi mainituille luvat myöntää uusi oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Valtioneuvosto on asettanut kesäkuussa ensimmäisen lautakunnan toimikaudeksi 2013-2014.

Asiantuntija-avusteisen lasten huoltoriitojen sovittelumenettelyn eli niin sanotun Follo-sovittelun kokeilua käräjäoikeuksissa laajennettiin viime vuonna neljästä käräjäoikeudesta 11 käräjäoikeuteen. Menettelyssä tuomarin lisäksi sovitteluun osallistuu psykologi tai lastenpsykiatrian osaaja. Kokeilun tulokset ovat erittäin rohkaisevat ja siihen osallistuneissa käräjäoikeuksissa sovitteluasioiden määrä on kasvanut. Olenkin sitä mieltä, että asiantuntija-avusteinen lasten huoltoriitojen sovittelumenettely tulee valtakunnallistaa. Aiomme antaa asiaa koskevan hallituksen esityksen kuluvan vuoden aikana.

Vajaa vuosi sitten yhdyskuntaseuraamusten kokonaisuudistusta valmistellut toimikunta antoi ehdotuksensa. Toimikunta ehdottaa kahta uutta yhdyskuntaseuraamusmuotoa. Ensinnäkin alle 21-vuotiaana rikoksen tehneille otettaisiin käyttöön tiukennettu, valvonnalla tehostettu yhdyskuntapalvelu. Tavoitteena on tukea nuorta suorittamaan yhdyskuntapalvelu asianmukaisesti ja välttää vankilaan joutuminen. Toinen uusi yhdyskuntaseuraamusmuoto olisi sakkopalvelu, joka olisi ehdottoman vankeuden sijasta käytettävä sakon muuntorangaistus. Sen olennaisena sisältönä olisivat säännölliset ja tiheät valvontatapaamiset ja rikoksettoman elämän valmiuksia kehittävä toiminta. Sakkopalvelun kehittäminen toimivaksi seuraamukseksi edellyttää vielä useiden yksityiskohtien pohtimista. Tarkoituksemme on antaa asiaa koskeva hallituksen esitys eduskunnalle tämän vuoden lopulla.

Vuodesta 2006 käytössä ollut valvottu koevapaus on täyttänyt hyvin sille asetettua tavoitetta eli asteittaista ja suunnitelmallista vankilasta vapautumista. Kyse on siis järjestelystä, jossa vanki voidaan päästää koeluonteisesti vapauteen kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapauttamista. Eduskunnalle on annettu lokakuussa 2012 esitys valvottua koevapautta koskevaksi uudistetuksi lainsäädännöksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi nykyistä yksityiskohtaisemmin koevapauden edellytyksistä, sisällöstä, täytäntöönpanosta ja valvonnasta. Uutena valvotun koevapauden valvontatapana ehdotetaan otettavaksi käyttöön nilkkaan tai ranteeseen kiinnitettävä panta. Esityksessä ehdotetaan myös uutta valvottuun koevapauteen pääsemisen ehtoa: seksuaalirikoksesta tuomittu henkilö voitaisiin päästää valvottuun koevapauteen, jos hän sitoutuu seksuaalirikoksen ehkäisemiseksi määrättävään lääkehoitoon valvotun koevapauden ja ehdonalaisen vapauden aikana.

Grå ekonomi och ekonomisk brottslighet orsakar samhället stora förluster, bland annat i form av förlorade skatteinkomster och andra avgifter. Bekämpningen av dessa hör till regeringens spetsprojekt. Därför har resurser riktats särskilt till utredning av ekonomiska brott, domstolsbehandlingen samt utsökningens specialindrivning.

(Harmaa talous ja talousrikollisuus aiheuttavat yhteiskunnalle suuria tappioita muun muassa saamatta jäävinä verotuloina ja muina maksuina. Näiden torjunta on yksi hallituksen kärkihankkeita. Talousrikosten tutkintaan, tuomioistuinkäsittelyyn sekä ulosottotoimen erikoisperintään on kohdennettu voimavaroja.)

Esimerkiksi Konkurssiasiamiehen toimisto on teettänyt aikaisempia vuosia enemmän erityistarkastuksia ja kirjanpidon loppuunsaattamisia talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjuntaan osoitettujen määrärahojen turvin. Parhaillaan käyttöönotettavan Kosti-tiedonhallintajärjestelmän avulla Konkurssiasiamiehen toimisto raportoi ministeriölle saavutetuista tuloksista.

Lähiaikoina tulee voimaan konkurssilain muutos, jolla korotetaan pesänhoitajille valtion varoista maksettavan palkkion ja kustannusten korvauksen enimmäismäärää pesäluettelon ja velallisselvityksen laatimisesta varojen puutteeseen raukeavissa konkursseissa. Pesänhoitajien on myös tarvittaessa jatkossa tehtävä ilmoitus poliisille tietyistä pesänselvityksessä ilmenneistä rikosepäilyistä syyttäjälle toimitettavan velallisselvityksen sijasta. Lisäksi pesänhoitajille tulee tietyin edellytyksin velvollisuus rikosilmoituksen tekemiseen myös varattomuuteen raukeavassa konkurssipesässä. Tehtävästä aiheutuvan lisätyön korvaamiseksi voidaan tuomioistuimen päätöksellä maksaa valtion varoista erillinen palkkio.

Hyvät kuulijat,

Suuri määrä lainvalmisteluhankkeita on lähtöisin kansainvälisiltä areenoilta, ennen kaikkea Euroopan unionista.

EU:n vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta kehitetään talouskriisistä huolimatta melkoisella vauhdilla. Tänä vuonna on mm. uudistettu oikeudellisen yhteistyön yksi kulmakivistä, Bryssel I-asetus. Kokonaan uutta lainsäädäntöä on luotu perheoikeuden alalla, kun neuvottelut EU:n uudesta perintöasetuksesta saatiin päätökseen. Kansainvälistyminen ja EU-integraation eteneminen merkitsee sitä, että tarvitaan uusia oikeudellisia välineitä rajat ylittävän yhteistyön tueksi. Tämä EU-työ vie ison osan oikeusministeriönkin resursseista. On erittäin tärkeää, että olemme tässä työssä mukana. Muutoin monet ratkaisut ajatellaan liikaa notaarijärjestelmien näkökulmasta. Todettakoon myös, että tässä työssä meillä on usein hyötyä hyvin toimivasta pohjoismaisestayhteistyöstä. Arvomaailmamme ja oikeusjärjestelmämme ovat lähellä toisiaan.

Eurooppalaisen oikeusalueen ytimessä on tuomioistuinten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen ja jäsenvaltioiden keskinäinen luottamus. Tätä luottamusta on parin viimeisen vuoden aikana pyritty vahvistamaan luomalla yhteisiä minimisääntöjä prosessuaalisista oikeuksista. Osana tätä kokonaisuutta viimeistellään parhaillaan direktiiviä epäillyn ja syytetyn oikeudesta avustajaan rikosprosessissa. EU:ssa on herännyt myös keskustelua toimenpiteistä yhteisen eurooppalaisen oikeuskulttuurin vahvistamisesta. Tätä halutaan tukea mm. oikeusalan henkilöstön eurooppalaisella koulutuksella.

EU är inte bara ett fredsprojekt utan också ett rättsstatsprojekt. EU ska vara en gemenskap av starka rättsstater, som inte accepterar kränkningar av de grundläggande rättigheterna. Detta måste säkerställas särskilt nu när finanskrisen gnager på människornas förtroende för framtiden.

(EU ei ole vain rauhanprojekti, vaan myös oikeusvaltioprojekti. EU:n on oltava vahvojen oikeusvaltioiden yhteisö, jossa perusoikeusloukkauksia ei suvaita. Tästä on huolehdittava erityisesti nyt, kun talouskriisi syö ihmisten uskoa tulevaisuuteen.)

Hyvät kuulijat,
pääministeri Kataisen hallitusohjelman avainsanoina ovat avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi. Pidän hyvin tärkeänä, että myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella tarjotaan kattavasti asianajopalveluja. Me olemme kaikki erilaisissa tehtävissämme rakentamassa oikeudenmukaista ja avointa yhteiskuntaa, jossa kaikkien oikeuksista pidetään tasapuolisesti huolta.

Oikeuslaitos, kuten koko maailma, elää jatkuvassa muutoksessa. Uudistusten keskellä on kuitenkin tarkasti pidettävä huolta siitä, etteivät säästötavoitteet saa vaarantaa oikeusturvatavoitteita. Toimiva lainsäädäntö ja toimivat rakenteet ovat tärkeä perusta oikeusturvan toteutumiselle. Nämä eivät kuitenkaan vielä riitä. Oikeusturvan toteuttamisessa laadukas ja osaava asianajajakunta on avainasemassa.

Toivotan teille kaikille antoisia asianajajapäiviä!

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun