Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson oikeusturvaohjelman luovutustilaisuudessa 13.3.2013

Oikeusministeriö 13.3.2013 9.15
Puhe -

Hyvät oikeusturvaohjelmaa valmistelleen neuvottelukunnan jäsenet, bästa medlemmar i delegationen för rättssäkerhetsprogrammet

Haluaisin aluksi kiittää teitä kaikkia hyvästä työstä ja siitä, että olette käyttäneet aikaanne oikeudenhoidon uudistamisohjelman laatimiseen erittäin vastuullisten ja vaativien virkatehtävienne ohessa. Me päättäjät arvostamme kovasti sitä, että te kokeneet ja osaavat asiantuntijat olette yhdessä pohtineet, miten oikeuslaitosta voitaisiin kehittää entistä paremmaksi ja kustannustehokkaammaksi niin, että samalla turvataan oikeusvaltioperiaatteiden toteutuminen ja kansalaisten oikeusturva.

On tärkeää painottaa, että neuvottelukunnan työn taustalla ovat olleet säästöpaineet tämän hallituskauden aikana mutta myös halu kehittää oikeusjärjestelmämme. Tämä ohjelma ja siihen sisältyvät konkreettiset ehdotukset tarjoavat tilaisuuden oikeuslaitoksen nykyaikaistamiseen ja kehittämiseen, eivätkä pelkästään vaadittuihin säästöihin. On kuitenkin selvää, että oikeuslaitoksessakin on säästettävä ja tehostettava toimintaa aivan kuten muillakin hallinnonaloilla. On myös selvää, että oikeuslaitos tarvitsee yhtenä toimivan demokratian kulmakivenä erityiskohtelua säästövimman keskellä. Harkitsemattomat säästöt eivät ole kenellekään hyödyksi, vaan voivat sen sijaan tulla tulevaisuudessa kalliiksi koko yhteiskunnalle. Onmyös erittäin tärkeätä, että kansalaisten luottamus oikeuslaitosta kohtaan pysyy edelleen korkealla.

Voimme olla erittäin tyytyväisiä siihen, että neuvottelukunta on ollut rohkea ja ennakkoluuloton ja tehnyt jopa melko radikaaleiksi luonnehdittavia ehdotuksia. Seuraavaksi on päättäjien, hallituksen ja poliittisten puolueiden vuoro arvioida, mitä asioita viedään eteenpäin ja millä aikataululla. Osaa ehdotuksista jo valmistellaan oikeusministeriössä ja osa on pitkän aikavälin tavoitteita, jotka vaativat lisämiettimistä sekä kehittämistä ja varmasti myös kirjauksia tuleviin hallitusohjelmiin, jotta ne etenisivät.

Haluan tässä vaiheessa korostaa, että olisi erittäin tärkeää edetä nopeasti tuomioistuinten asian- ja dokumenttihallinnan sähköistämisessä sekä istuntosalien tekniikan uudistamisessa. Nykytekniikka tuo paljon mahdollisuuksia mukanaan ja sen avulla voidaan mm. lisätä avoimuutta julkaisemalla tuomioita sähköisessä muodossa. Myös syyttäjät ja tuomarit tarvitsevat ajantasaisia työvälineitä. Oikeudenhoitoa ei voida tehostaa vanhanaikaisilla järjestelmillä. Kynän, paperin ja kirjoituskoneiden ajan pitäisi myös oikeudenhoidossa olla ohi.

Lisäksi hovioikeuskäsittelyä voitaisiin nopeuttaa ja parantaa ottamalla käyttöön järjestelmä, jossa suullinen näyttö otetaan muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan katsomalla käräjäoikeudessa tehtyä videotallennetta. Se olisi myös asianosaisten, todistajien ja varsinkin rikoksen uhrien intressissä, koska silloin ei tarvitsisi toistaa aikaisemmin esitetyn.

Bästa åhörare,
Jag vill i det här skedet poängtera att det skulle vara mycket viktigt att i snabb ordning gå vidare med domstolarnas elektroniska ärende- och dokumenthantering samt förnyandet av tekniken i sessionssalarna. Vår moderna teknik för med sig många möjligheter och med hjälp av den är det bland annat möjligt att öka öppenheten genom att offentliggöra domar också elektroniskt. Också åklagare och domare behöver tidsenliga arbetsredskap. Rättsvården kan inte effektiviseras med föråldrade system. Pennan, papprets och skrivmaskinernas tid borde vara förbi också inom rättsvården.

Dessutom kunde hovrättsbehandlingen försnabbas och förbättras genom att ta i bruk ett system, där muntlig bevisning i besvärsinstansen tas emot genom att så på videoupptagningar som gjorts i tingsrätten. Det skulle också ligga i målsägandes, vittnens och speciellt brottsoffrens intresse i och med att de då inte skulle behöva upprepa det de tidigare framfört.

Pidän osaa ehdotuksista hyvin rohkeina ja mielenkiintoisina. Esimerkinomaisesti haluaisin todeta, että neuvottelukunnan hyvin eri tyyppisistä ehdotuksista olisi syytä tarttua ainakin ajatukseen Tuomioistuinviraston perustamisesta sekä jatkokäsittelylupajärjestelmän ja hallinnollisten sanktioiden käyttöalan laajentamisesta. Erittäin tärkeä hanke on myös asiantuntija-avusteinen huoltoriitamenettely, nk. Follo-malli, jonka pyrimme laajentamaan koko maahan nopealla aikataululla.

Kuten kansliapäällikkö Astola aiemmin totesi, nyt on aika määritellä, mitä oikeusturvan takaaminen oikeastaan tarkoittaa. On tarpeen analysoida aiempaa tarkemmin, millaisia oikeusturvavaatimuksia erityyppisiin asioihin liittyy. Eri asiatyypit edellyttävät erilaisia menettelyjä oikeusturvan toteutumiseksi. On myös selvää, että tuomioistuimissa käsiteltäväksi otettavien asioiden määrän on laskettava merkittävästi säästötavoitteiden saavuttamiseksi.

Oikeuslaitos on murrosvaiheessa myös henkilöstönsä osalta. Merkittävä osa tuomareista ja syyttäjistä jää eläkkeelle ennen vuotta 2020, mikä tarkoittaa valtavan tietomäärän ja kokemuksen menettämistä. Samalla se tarjoaa toki myös tilaisuuden uudistukseen. Parhaiden kykyjen houkuttelemiseksi on kehitettävä muun muassa tuomarin ja syyttäjän ammatin vetovoimaisuutta. Virkaehtojen ja urakehitysmahdollisuuksien on oltava kilpailukykyisiä, kuten myös mahdollisuuksien työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen.

Kuten todettu, myös oikeusministeriön hallinnonalalla on säästöpaineita kuten muuallakin valtionhallinnossa. Meillä on tärkeä ja herkkä tehtävä löytääksemme säästökeinoja oikeusturvaa vaarantamatta. Siinä työssä tämä oikeusturvaohjelma on erittäin tervetullut työväline.

Vielä kerran kiitoksia neuvottelukunnan jäsenille arvokkaasta työstä!

Anna-Maja Henriksson