Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Rikosseuraamuslaitoksen johdon työseminaarissa 21.3.2012

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.3.2012 22.00
Puhe -

Rikosseuraamuslaitoksen tuloksellisuus ja tulostavoitteiden toteutuminen vuonna 2011

Haluan ensimmäiseksi kiittää hyvästä ja läheisestä yhteistyöstä Rikosseuramuslaitoksen kanssa, koko sen ajan kun olen toiminut tämän hallinonalan vastaavana ministerinä. Koen, että tälle hyvin toimivalle yhteistyölle on hyvä rakentaa tulevaisuutta. Edessämme on taloudellisesti haasteelliset, mutta samalla myös kehittämismahdollisuuksa täynnä olevia aikoja. Palaan myöhemmin edessämme oleviin haasteisiin, erityisesti Rikosseuraamuslaitosta koskevaan sopeuttamissuunnitelmaan.

Vuoden 2011 osalta voidaan todeta, että Rikosseuraamuslaitokselle asetetut tulostavoitteet kokonaisuutena saavutettiin hyvin. Onnistuneella talouden johtamisella siirtyvät toimintamäärärahat kasvoivat 10 milj.euroon. Rikosseuraamuslaitos on tuottavuusohjelman toteuttamisen aikana vähentänyt lähes 10 % henkilötyövuosistaan, mikä on koko oikeusministeriön hallinnonalan suurin henkilötyövuosisäästö. Perustehtävä - rangaistusten täytäntöönpano - on kyetty hoitamaan vähennyksistä huolimatta hyvin. Vuonna 2011 henkilöstön työtyytyväisyys parani lähemmäs valtionhallinnon keskitasoa, mikä tietenkin on positiivinen suunta. Korkeat sairauspoissaololukemat heikentävät tuloksellisuutta, mutta uskon ja toivon, että löydätte niidenkin vähentämiseksi keinoja. Jos ministeriö tämän tavoitteen saavuttamiseski jotenkin voi olla avuksi, niin autamme mielellämme.

Kriminaalipolitiikasta yleisesti

Rättssäkerheten är vars och ens grundläggande rättighet och utgör en väsentlig del av den grund på vilken vårt välfärdssamhälle och en välmående ekonomi baserar sig. Un-der denna regeringsperiod har man vidtagit flera åtgärder för att effektivera rättskipnin-gen, bl.a. genom att reformera arbets- och förfaringssätten i de olika skedena av rättsp-rocessen. Inom förundersökningen stärks åklagarens roll för att påskynda långa rätte-gångar, som oftast gäller ekonomisk brottslighet, men det skulle vara bra om vi kunde förkorta behandlingstiderna även i fråga om andra brottskategorier, såsom våldtäkts-brott.

(Oikeusturva on jokaisen perusoikeus ja olennainen osa sitä perustaa, jolle hyvinvoiva yhteiskunta ja talous rakentuvat. Tällä hallituskaudella on käynnistetty useita toimenpi-teitä, joilla oikeudenkäyttöä tehostetaan, mm. uudistamalla työ- ja menettelytapoja oi-keusprosessin eri vaiheissa. Syyttäjän roolia esitutkinnassa vahvistetaan tavoitteena lyhentää pitkiä oikeudenkäyntejä, jotka liittyvät yleensä talousrikollisuuteen, mutta muidenkin rikoslajien osalta, esimerkiksi raiskausrikoksissa olisi hyvä jos pystyisimme lyhentämään tapausten käsittelyaikoja.)

Toinen asia johon pyrimme puuttumaan voimakkaasti on harmaan talouden torjunta. Harmaa talous on kansainvälistynyt ja sen määrä, erityisesti työvoimavaltaisilla aloilla, on kasvanut Suomessa. Järjestäytynyt ja vakava talousrikollisuus on myös lisääntynyt huolestuttavasti. Sen vuoksi hallitus on nostanut harmaan talouden torjunnan yhdeksi keskeiseksi hallitusohjelman kärkihankkeeksi.

Kriminaalipolitiikassa eri rikoksista tuomittavien rangaistusten keskinäistä suhdetta on syytä tarkastella oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. On tärkeää hyödyntää oikeuspoliittista tutkimusta siitä, mikä eri rikosten rangaistustaso todellisuudessa on. OPTULAN juuri valmistunut selvitys raiskausrikosista on tästä hyvä esimerkki.

Rikoslakiin on myös tulossa merkittäviä uudistuksia. Parhaillaan istuu työryhmä, joka miettii tärkeätä mutta samalla monimutkaista ja periaatteellisesti hankalaa vakavimpien rikosten valmistelun kriminalisointia. Toinen tärkeä arvioinnin kohde on seksuaalirikoslainsäädäntö, jota on määrä kehittää niin, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus toteutuu nykyistä paremmin. Kolmas hallitusohjelmaan kirjattu asia on talousrikosten rangaistusasteikkojen muutostarpeiden pohtiminen tekojen törkeyden mukaan. Myös sananvapautta koskevaan lainsäädäntöön tehdään mahdollisesti tarkistuksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöjen edellyttämällä tavalla.

Kriminaalipolitiikassa on kyse mitä suuremmassa määrin syrjäytymisen ehkäisystä. Ei mielestäni voi tarpeeksi korostaa sitä, että hyvä sosiaalipolitiikka on parasta kriminaalipolitiikkaa. Hallitusohjelman toimeenpanoa varten on käynnistetty poikkihallinnollinen syrjäytymisen, köyhyyden ja terveysongelmien vastainen toimenpideohjelma, jossa huomiota kiinnitetään mm. ylisukupolvisen syrjäytymisen ehkäisyyn. Eri tutkimukset osoittavat, että syrjäytymisen ehkäisyssä erittäin suuri merkitys on sillä, että ihmisellä on työtä ja nuorilla koulutuspaikkoja ja tarvittaessa riittävästi tukihenkilöitä koulutuksen loppuunsaattamiseksi. Tukihenkilöitä tarvitaan myös perheissä, joissa on päihdeongelmia ja väkivaltaisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriö, sisäasiainministeriö ja oikeusministeriö vastuullisina ministeriöinä ja muut hankkeeseen osallistuvat tahot tulevat esittämään konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, jotta suomalaisten arki olisi turvallista ja ehkäisisi syrjäytymiskehitystä.

Seuraamusjärjestelmän kehittämisestä

Suomessa nopeasti noussut vankiluku saatiin laskuun vuoden 2005 jälkeen, mitä voi pitää osoituksena siitä, että kriminaalipolitiikassa tunnistetaan vankilan käytön rajalliset mahdollisuudet rikollisuuden hallinnassa. Merkittäviä välineitä vankien määrän vähenemisessä ovat olleet vankeuslainsäädännön uudistus, valvotun koevapauden käytön lisääminen sekä yhdyskuntaseuraamusten käytön laajentuminen ja monipuolistuminen. Myös rikollisuuskehityksessä on tapahtunut muutoksia. Positiivista on esimerkiksi omaisuusrikosten selkeä väheneminen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toisaalta, haluan samalla ilmaista huolestukseni vakavan väkivaltarikollisuuden lisääntymisestä.

Seuraamusjärjestelmän osalta toivosin, että valvontarangaistuksella saadaan Suomessa yhtä hyviä tuloksia uusintarikollisuuden ehkäisyssä kuin esim. Ruotsissa.

Muitakin uudistuksia seuraamusjärjestelmään suunnitellaan. Yhdyskuntaseuraamusten kokonaisuudistusta miettinyt toimikunta on jättänyt ehdotuksensa. Siinä on mm. esitetty sakon muuntorangaistukselle vaihtoehtona erityistä sakkopalvelua. Osastopäällikkö Jarmo Littunen kertoo iltapäivällä tarkemmin toimikunnan ehdotuksista.

Hallitusohjelmassa on myös kirjaus siitä, että selvitetään, voidaanko pitkiin ehdollisiin tuomioihin liittää lyhyt ehdoton vankeusaika. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaik-kiin pitkiin ehdollisiin tuomioihin tulisi liittää vankeutta. Tämä selvitys on vasta alku-vaiheessa.

Julkisen talouden vakauttaminen ja Rikosseuraamuslaitoksen sopeuttamissuunnitelma

Vain vakaa ja terveellä pohjalla oleva julkinen talous takaa kestävän hyvinvoinnin. Julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi hallituksen tavoitteena on valtion velkasuhteen kääntäminen selkeään laskuun vaalikauden loppuun mennessä. Tavoitteisiin pääsemiseksi hallitus tavoittelee valtiontalouden tasapainoa sekä vahvempaa talouskasvua. Hallituskauden aikana tehtävillä menojen ja tulojen sopeutustoimilla sekä rakenteellisilla toimilla on tarkoitus vahvistaa julkista taloutta. Jo hallitusohjelman mukaisesti valtion menoja ja tuloja pitää sopeuttaa nettomääräisesti 2,5 mrd. euroa vuositasolla vuoteen 2015 mennessä. Suora johtopäätös tästä on se, että tulevat vuodet eivät tule olemaan helppoja.

Myös oikeusministeriössä joudutaan tekemään priorisointeja ja useita vaikeita päätöksiä.Hallitusohjelmassa on tavoite, että vankiloiden peruskorjausohjelma viedään loppuun hallituskauden aikana siten, että viimeisistäkin paljusellipaikoista päästään eroon. Tästä tavoitteesta on ehdottomasti pidettävä kiinni. Oikeusministeriö esittää myös Hämeenlinnan ja Helsingin vankiloiden peruskorjaushankkeisiin kehyspäätöksen ylittävää rahoitusta. Toimiva oikeuslaitos on demokratialle tärkeä, joten sen resursseista huolehtimisella on myös korkea prioriteetti.

Olen tutustunut Rikosseuraamuslaitoksen sopeuttamissuunnitelmaan. Kiitettävää on, että suunnitelmassa on monipuolisesti haettu erilaisia säästökohteita. Olen myös varma siitä, että sopeuttamispäätökset eivät tule olemaan helppoja. Rakenteisiin kohdistuvat säästöt ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta vaikuttava rangaistusten täytäntöönpanotyö voidaan jatkossakin turvata. Yhden vankilan lakkauttamisesta tullaan tekemään päätös. Henkilöstön asemaan on kiinnitettävä huomiota ja tärkeätä on, että henkilöstölle pysty-tään tarjoamaan työtä muista yksiköistä.

Johtamisen haasteet muutostilanteessa

Rikosseuraamuslaitoksen sopeuttamissuunnitelmaan sisältyvien hankkeiden eteenpäin viemisessä johtajien rooli on ensiarvoisen tärkeä. Tosiasia on, että vain rakenteita, pro-sesseja ja toimintatapoja kehittämällä kyetään turvaamaan mielekkäitä tehtäviä rikos-seuraamusalalla myös tulevaisuudessa.

Direktörer, ni har en central roll i hur väl de beslut som fattas på politisk- och administ-rativ nivå förstås och accepteras bland personalen och hur ändringarna kan genomföras utan att minska personalens arbetstrivsel och motivation. Jag är övertygad om att ni som leder Brottspåföljdsmyndighetens verksamhet kan hantera detta utmanande föränd-ringsskede på ett professionelt sätt.

(Teillä johtajilla on keskeinen rooli siinä, miten hyvin poliittis-hallinnollisella tasolla tehtävistä päätöksistä tulee ymmärrettäviä ja hyväksyttyjä henkilöstön keskuudessa ja miten muutokset saadaan aikaan siten, ettei henkilöstön työtyytyväisyys heikkene. Mi-nulla on vankka usko teihin kaikkiin Rikosseuraamuslaitoksen johdossa, että kykenette viemään tämän haasteellisen muutosvaiheen ammattimaisesti läpi.)

Kiitos!

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun