Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Antti Häkkäsen lähetekeskustelupuhe ulosottoon liittyvien työllistymisen kannustinloukkujen purkamisesta (HE 150/2017 vp) eduskunnassa 8.11.2017

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 8.11.2017 16.11
Puhe

Arvoisa puhemies, ärade talman,

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen ulosottokaaren muuttamisesta. Esityksen tarkoituksena on purkaa ulosottoon liittyviä työllistymisen kannustinloukkuja.

Esityksen mukaan vähintään vuoden ajan työttömyysetuutta saaneet ulosottovelalliset olisivat työllistyessään oikeutettuja lykkäykseen palkan ulosmittauksesta. Lykkäys kestäisi puolet työsuhteen kestosta, kuitenkin enintään kuusi kuukautta. Lykkäystä voisivat saada sellaiset henkilöt, joiden nettotulot jäävät alhaisiksi, eli he ovat niin sanotun tulorajaulosmittauksen piirissä.

Ehdotuksen mukaan ulosottomies voisi kieltäytyä lykkäyksen myöntämisestä ainoastaan, jos velalliselle on jo aiemmin myönnetty lykkäys ja uusi lykkäys vaarantaisi olennaisesti velkojan maksunsaantioikeuden.

Lykkäyksen aikana ulosmittausta ei toimitettaisi ollenkaan. Asia jäisi odottamaan lykkäyksen päättymistä, eikä lykkääminen aiheuttaisi velalliselle maksuhäiriömerkintää.

Sellaisten velallisten osalta, jotka eivät ole ehtineet saada työttömyysetuutta vähintään vuoden ajalta tai joiden tulot ylittävät määritellyn rajan, ulosmittauksen lykkäys säilyisi nykyiseen tapaan harkinnanvaraisena. Lykkäystä voisi saada tällöin enintään puolet työsuhteen kestosta, ei kuitenkaan yli neljää kuukautta.

Esityksessä pyritään myös kannustamaan pitkään työttömänä olleita henkilöitä työllistämään itsensä yrittäjinä. Jos pitkään työttömänä ollut henkilö työllistyy yrittäjänä, elinkeinotulosta voitaisiin ulosmitata vähemmän kuin pääsäännön mukainen yksi kuudesosa.

Esityksen työllisyysvaikutus on todennäköisesti vajaat tuhat henkilöä vuodessa. Työllisyysvaikutusten johdosta vuotuinen nettosäästö julkiselle taloudelle olisi vajaat 7 miljoonaa euroa.

Sivun alkuun