Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Henriksson: Edustajakannedirektiivi vahvistaa kuluttajien asemaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 28.11.2019 17.12
Tiedote

EU:n kilpailukykyneuvosto hyväksyi tänään omalta osaltaan edustajakannedirektiivin. Direktiivin tavoitteena on vahvistaa kuluttajien oikeuksien toteutumista.

Edustajakanteella halutaan vahvistaa kuluttajien mahdollisuuksia saada hyvitystä, jos elinkeinonharjoittaja on rikkonut kuluttajan oikeuksia suojaavaa lainsäädäntöä. Tavoitteena on parantaa kuluttajien oikeuksien toteutumista tilanteissa, joissa sama tuote tai palvelu on aiheuttanut haittaa usealle kuluttajalle.

- Olen tyytyväinen, että neuvostossa saavutettiin yhteisymmärrys edustajakannedirektiivistä. Mahdollisuus vaatia hyvitystä edustajakanteella olisi EU:n tasolla uusi avaus, joka mahdollistaisi kuluttajien oikeuksien toteutumisen nykyistä tehokkaammin, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.

Neuvostossa hyväksytyn kompromissiehdotuksen mukaan oikeutetut yksiköt, esimerkiksi kuluttajajärjestöt tai viranomaiset, voisivat nostaa kanteen kuluttajaryhmän puolesta siten, etteivät yksittäiset kuluttajat joutuisi toimimaan yksin omassa asiassaan. Edustaja voisi nykyisten kieltokanteiden lisäksi vaatia lakia rikkoneelta elinkeinonharjoittajalta esimerkiksi hyvitystä virheellisestä tuotteesta tai vaatia tuotteiden korjaamista tai korvaamista uusilla tuotteilla.

Toisaalta direktiivissä pyrittäisiin estämään perusteettomien edustajakanteiden nostamista ja huomioimaan myös muutoin elinkeinonharjoittajien oikeusturvatarpeet. Lisäksi direktiivi parantaisi sisämarkkinoiden toimivuutta tasapuolistamalla elinkeinonharjoittajien kilpailuympäristöä.

Tällä hetkellä EU-maissa on hyvin erilaisia mahdollisuuksia ryhmäkanteisiin tai muihin kollektiivisiin oikeussuojakeinoihin. Joissakin maissa tällaista mahdollisuutta ei ole lainkaan.

Seuraavaksi käynnistyvät neuvottelut Euroopan parlamentin kanssa. Neuvottelut käydään Kroatian puheenjohtajuuskaudella vuoden 2020 alkupuoliskolla. Edustajakannedirektiivi on osa EU:n laajempaa Kuluttajat vahvempaan asemaan -hanketta.

Lisätietoja:

erityisavustaja Niklas Mannfolk, puh. 050 306 3990, [email protected],
lainsäädäntöneuvos Maarit Leppänen, oikeusministeriö, puh. +358 2951 50276, [email protected]

Neuvoston sivuilta löytyy kokouksissa julkisina käsiteltävien asioiden asiakirjat ja muuta aineistoa. 

Tietoa oikeusministeriössä valmisteltavista EU-hankkeista

EU2019FI taustoitus: Edustajakanne

Sivun alkuun