Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Henriksson: EU:ssa yhteisvoimin terrorismia vastaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2015 11.26
Tiedote

- Terrorismin vastaisia toimia tulee kehittää yhdessä EU-tasolla. Meidän pitää nykyisten EU-instrumenttien puitteissa tehostaa tiedonvaihtoa ja nopeuttaa oikeusapuyhteistyötä sekä hyödyntää kaikki Eurojustin ja oikeudellista yhteistyötä koskevien instrumenttien tarjoamat mahdollisuudet, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Latviassa.

Henriksson osallistui EU:n oikeus- ja sisäasioiden epäviralliseen ministerikokoukseen, jonka yhtenä aiheena olivat terrorismin torjunnan edellyttämät oikeudelliset toimenpiteet.

- Suomi korostaa perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamista kaikissa terrorismin torjuntaan liittyvissä toimissa. Kannatamme myös huomion kiinnittämistä internetin ja sosiaalisen median rooliin väkivaltaisen radikalisaation ja terrorismin torjunnassa. Internetin valvonta kuitenkin edellyttää yksityisyydensuojan täysimääräistä huomioimista, Henriksson painotti.

Hän totesi, että Suomessa terrorismilainsäädäntöä on juuri tämän vuoden alusta rikoslaissa kiristetty. Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten on nyt kriminalisoitu ja myös terrorismin rahoittamisen rangaistavuus on olennaisesti laajentunut.

- Lisäksi Suomi tarkastelee parhaillaan YK:n turvallisuusneuvoston terroritekojen luomaa uhkaa koskevaa päätöslauselmaa 2178, joka sisältää esimerkiksi velvoitteen säätää rangaistavaksi terroristisessa tarkoituksessa tapahtuvan ulkomaille matkustamisen. Olemme Suomessa valmiita keskustelemaan EU:n terrorismipuitepäätöksen arvioinnista päätöslauselmassa esitettyjen määräysten valossa, ministeri Henriksson sanoi.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Mia Wikström, puh. 02951 50300 ja lainsäädäntöneuvos Jussi Matikkala, puh. 02951 50486

 
 
Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun