Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Henriksson: Pohjoismaista oikeusyhteistyötä on kehitettävä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.11.2011 12.58
Tiedote -

– Pohjoismaista oikeusyhteistyötä on jatkuvasti kehitettävä, korosti oikeusministeri Anna-Maja Henriksson esitellessään oikeusministerien kesällä hyväksymää yhteistyöohjelmaa tänään Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Kööpenhaminassa.

– Pohjoismaista lainsäädäntöyhteistyötä voitaisiin tehdä entistä intensiivisemmin esimerkiksi valitsemalla yksi tai useampi laki, jonka parissa aloitetaan tiivis harmonisointiyhteistyö. Tämä yhteistyö voitaisiin panna alulle tutkimushankkeella, jossa analysoitaisiin, mikä lainsäädäntö voisi olla tässä suhteessa ajankohtaista.

– Tuloksia voidaan saavuttaa karsimalla tarpeettomia eroavuuksia. Päällekkäistä työtä voidaan merkittävästi vähentää yhteistyöhankkeilla ja analysoimalla yhdessä EU-lainsäädäntöä. Haluaisin myös tuoda esiin pohjoismaiden välisiä rajaesteitä poistavan työn merkityksen.

– Uudessa yhteistyöohjelmassa painotetaan erityisesti pohjoismaisen yhteistyön huomioon ottamista jo lainvalmisteluprosessin alkuvaiheessa. Lisäksi korostetaan, että lainvalmistelun yhteydessä tulisi selvittää, mitä vaikutuksia lakiehdotuksella olisi pohjoismaisen yhteistyön kannalta.

– Ohjelmalla halutaan edistää pohjoismaisen arvoyhteisön yhteisiä perusperiaatteita lainvalmistelussa ja lainsäädännössä. Se on mukana myös eurooppalaisessa lainsäädäntöyhteistyössä sekä EU- ja ETA-lainsäädännön ja muiden kansainvälisten velvoitteiden toimeenpanemisessa.

Ministeri Henriksson totesi pohjoismaisella yhteistyöllä olevan kunnianhimoiset tavoitteet.
– Muiden Pohjoismaiden kansalaisia tulee kohdella kuten maan omia kansalaisia. Yksityisoikeudellisessa yhteistyössä pyritään mahdollisimman laajaan yhdenmukaisuuteen. Myös rangaistussäännöksissä tavoitellaan mahdollisimman laajaa vastaavuutta. Muussakin lainsäädännössä Pohjoismaiden tulee tavoitteena olla säännösten yhteensovittaminen aina kun se on tarkoituksenmukaista.

Lisätietoja:
erityisavustaja Malin Brännkär, puh. 09 1606 7520
s-posti: etunimi.sukunimi(at)om.fi

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun