Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Henriksson: Tuomitulle on järjestettävä päihdehuolto yhdyskuntaseuraamuksen aikana

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 15.1.2013 10.15
Tiedote -

- Kaikki ovat samaa mieltä, että päihdehuolto yhdyskuntaseuraamuksen aikana on tarpeen ja sen avulla kyetään parantamaan tuomitun valmiuksia elää rikoksetonta elämää. Juuri seuraamuksen täytäntöönpano voi olla tuomittua itseään motivoiva vaihe. Otollinen tilanne ei saa romuttua siihen, etteivät valtion ja kunnan viranomaiset pääse yksimielisyyteen siitä, kumman kuuluu maksaa kustannukset, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tänään 15.1. Rikosseuraamuslaitoksen järjestämässä seminaarissa Helsingissä.

- Tällainen tilanne on tietenkin kaikkien kannalta kestämätön ja yhteiskuntamme on löydettävä siihen pysyvä ratkaisu. Kustannusjaon ratkaisemiseksi tehdään parhaillaan selvitystyötä, Henriksson totesi.

Vajaa vuosi sitten myös yhdyskuntaseuraamusten kokonaisuudistusta valmistellut toimikunta ehdotti täsmennettäväksi mahdollisuuksia käyttää esimerkiksi päihdehuollon avo- ja laitoshoidon palveluita osana yhdyskuntaseuraamuksia.

- Yhdyskuntaseuraamuksissa kontrollin, tuen ja toiminnan tasapainoinen kokonaisuus voi antaa todellisia elämän suunnan muuttamisen mahdollisuuksia ja kokemuksia. Yhdyskuntaseuraamusten suuri merkitys on siinä, etteivät ne katkaise tuomitun yhteyttä omaan yhteisöönsä, vaan päinvastoin tukevat hänen mahdollisuuksiaan elää yhteisössään.

Myös toimenpiteidenjatkuvuus on tärkeää turvata. - Jo aloitettua ja hyväksi todettua toimintaa ei pidä katkaista siksi, että tuomittu alkaa suorittaa rangaistusta tai siksi, että rangaistuksen suorittaminen päättyy.

Uusia sähköisiä valvontamenetelmiä oikeusministeri pitää hyvänä lisänä siirryttäessä avoimempiin seuraamuksiin. - Olennaista tässä on myös mahdollisuus käyttää yhteiskunnan normaalipalveluita, Henriksson totesi.

- Yhdyskuntaseuraamukset ovat vakiintuneet uskottavaksi ja toimivaksi osaksi seuraamusjärjestelmäämme. Vankeudelle on toimiva ja vaikuttava vaihtoehto.

Sen sijaan järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenelle Henriksson ei välttämättä pidä yhdyskuntapalvelua sopivana rangaistuksena. - On olemassa riski, että rikollisryhmän jäsen voi jatkaa rikollista toimintaansa yhdyskuntapalvelun aikana. Jengin jäsenelle tehokkaampi rangaistus saattaa olla ehdoton vankeusrangaistus. Järjestäytynyt rikollisuus on jo huomioitu valvontarangaistuksessa, jossa rikollisryhmän jäsenyys saattaa muodostaa esteen rangaistuksen suorittamiselle.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176
s-posti: [email protected]

Sivun alkuun