Oikeusministeri Tuija Brax Asianajajapäivillä 15.1.2010

Kaikille asianajajille ja muillekin lakimiehille on varmasti ainakin päällisin puolin tuttu oikeusinstituutio, jota kutsutaan yleensä plea bargainiksi (suomeksi usein syytteestä sopiminen). Kysymys on lyhyesti sanottuna järjestelmästä, jossa rikoksesta epäilty tunnustaa teon ja saa hyväkseen jonkinlaisen edun.

Otan tässä esiin kolme erilaista plea bargain -järjestelmää. Näistä tutuin on varmasti Yhdysvalloista alkunsa saanut järjestelmä, jossa rikoksen tunnustamisesta seuraa lievempi rangaistus. Euroopan maista tällainen plea bargain (sentence bargain, varsinainen plea bargain) tunnetaan muun muassa Englannissa ja Walesissa, Ranskassa, Italiassa, Puolassa ja Virossa. Myös Norjassa ja Tanskassa on menettely, joka voidaan käytännössä lukea tähän ryhmään.

Toisen tyyppinen plea bargain -järjestelmä tunnetaan angloamerikkalaisissa maissa (charge/fact bargain). Tunnustuksen seurauksena syyte nostetaan lievemmästä teosta tai - jos henkilö on tehnyt useamman rikoksen - syyte nostetaan vain osasta teoista.

Kolmantena voidaan ottaa esiin saksalainen ehdollinen syyttäminen, joka ei monestakaan syystä sovellu Suomeen.

Suomen rikoslaki tuntee mahdollisuuden lieventää rangaistusta tunnustamisen perusteella, mutta säännös mainitaan vain harvoin esimerkiksi käräjäoikeuden tuomioissa, mutta käytännössä sitä varmaankin sovelletaan laajemmin.

On aihetta selvittää tarkemmin kahden ensiksi mainitun plea bargain -järjestelmän soveltuvuutta Suomen oikeusjärjestykseen. Tässä tarkoituksessa lähtee piakkoin oikeusministeriössä valmisteltu arviomuistio laajalle lausuntokierrokselle - lausuntoa pyydetään luonnollisesti myös tämän tilaisuuden järjestäjältä, Suomen Asianajajaliitolta. Muistio löytyy tänään jo OM:n nettisivuilta.

Plea bargainin edut ovat ennen kaikkea rikosprosessin keventymisessä ja myös sen nopeutumisessa. Plea bargain -järjestelmän mahdollista käyttöön ottoa ei tule nähdä reaktiona rangaistusten kovenemiseen esimerkiksi talousrikoksissa. Poissuljettua ei olisi siis, että samaan aikaan plea bargain -järjestelmän käyttöönoton rinnalla rangaistuskäytäntö etenisi niin, että tuomiot esimerkiksi talousrikoksissa kovenisivat. Plea bargain ei vaikuttaisi myöskään rikoshyödyn menettämiseen, joka on usein se tuntuvin seuraamus nimenomaan talousrikoksissa.

- -

Rikosten uhrien tilanne ei Suomessa ole vielä läheskään tyydyttävä. Erityisesti perheväkivallan ja muun fyysisen väkivallan - yhä useammin myös henkisen väkivallan - kohteeksi joutuneet lapset, naiset ja miehet joutuvat liian usein kohtaamaan ongelmat yksinään. Jokaisella pitäisi asuinpaikasta ja taloudellisesta tilanteesta riippumatta olla mahdollisuus saada ulkopuolista tukea jo siinä vaiheessa, kun väkivallan uhka ilmenee tai kun on kokenut väkivaltaa.

Suomessa rikoksen uhrien neuvonta ja tuki perustuu vapaaehtoistyöhön. Rikosuhripäivystyksestä sekä ensi- ja turvakotitoiminnasta huolehtivat vapaaehtoisjärjestöjen luomat verkostot, jotka rakentuvat vapaaehtoistyön varaan. Toiminnan rahoitus on valtaosaltaan Raha-automaattiyhdistyksen vuosittain myöntämien toiminta- ja projektiavustusten varassa.

Palvelujen tarjonta ei kuitenkaan lähimainkaan kohtaa palvelujen kysyntää. Rikosuhripäivystystä ei ole resurssien puutteen vuoksi voitu järjestää kattavasti koko maassa eikä palvelujen kehittämiseen ole riittäviä mahdollisuuksia. Turvakotipaikoista ja vastaavista muista akuuttien tilanteiden vaatimista tukipisteistä on huutava pula. Suomalaisen yhteiskunnan tarjoama tuki rikoksen uhreille ei tältä osin täytä oikeusvaltiolle asetettavia vaatimuksia.

Vahvistuva uhkakuva on, että Raha-automaattiyhdistyksen edellytykset tämän toiminnan rahoittamiseen kaventuvat. On selvää, että rikoksen uhrien tukipalvelujen toimintamuotoja ja rahoitusjärjestelyjä on joka tapauksessa arvioitava uudelleen, jos palveluista aiotaan huolehtia oikeusvaltiolle kuuluvalla tavalla.

Muissakin Pohjoismaissa rikoksen uhrin tukipalvelut perustuvat valtaosaltaan vapaaehtoistyöhön ja kolmannen sektorin järjestöjen toimintaan. Julkinen sektori tukee järjestöjen toimintaa sekä taloudellisesti että ohjaamalla ja sovittamalla yhteen rikosprosessin eri osapuolten ja muiden uhrin tilanteeseen vaikuttavien viranomaistahojen toimintaa. Olemme siinä suhteessa hyvässä asemassa, että rikosuhrien kanssa tehtävään työhön on toistaiseksi riittänyt vapaaehtoistyövoimaa. Tälle pohjalle on rikoksen uhrin aseman kehittämisessä Suomessa jatkossakin syytä rakentaa.

Rikosuhrin tuen rahoitusjärjestelyt, viranomaisorganisaatio, käytännön toteuttamismuodot ja järjestökenttä poikkeavat huomattavastikin eri Pohjoismaiden välillä. Suomessa Rikosuhripäivystyksen sekä turvakotitoiminnan rahoitus perustuu valtaosaltaan Raha-automaattiyhdistyksen toiminta- ja projektiavustuksiin. Till exempel i Sverige och Danmark sköter myndighetsorganisationen de allmänna rådgivningstjänsterna i frågor gällande brottsoffrets ställning, men det praktiska fältarbetet sköts av en brokig mångfald av frivilligorganisationer. I Sverige finns det en fond utanför statsbudgeten för finansiering av brottsofferjouren. Brottsofferfonden finansieras huvudsakligen genom en särskild avgift från de som har begått ett allvarligt brott. Avgiften är cirka 60 euro. Ur fonden beviljas medel för regionala frivilligorganisationer. I Norge är en icke-statlig rådgivningsorganisation (Rådgivningskontorene for kriminalitetsofre) ansvarig för allmänna rådgivningstjänster, och ett omfattande nätverk för kriscentrer, för vilket kommunerna och samkommunerna bär finansieringsansvar, har en central roll i den praktiska stödverksamheten. 80 procent av kommunernas kriscentrumverksamhet finansieras med öronmärkta statsbidrag. Det praktiska brottsofferarbetet baserar sig huvudsakligen på frivilligarbete även i Norge.

Yhteinen piirre Pohjoismaiden välillä on, että rikoksen uhrin asemaan vaikuttavat toimenpiteet kuuluvat useiden ministeriöiden toimialalle. Suomessakin ministeriöiden välistä yhteistyötä on tiivistettävä. Avainasemassa tässä ovat oikeusministeriön lisäksi ainakin sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäasiainministeriö. Toinen lähtökohta on, että rikoksen uhrin tukipalvelujen rahoitus on saatava vakinaiselle pohjalle ja tasoltaan sellaiseksi, että rikoksen uhrille voidaan koko maassa turvata kohtuullisen tasoiset tukipalvelut.

Suomessa sakkoja kertyy vuosittain noin 100 miljoonan euron arvosta. Jos tästä esimerkiksi vain 10 prosenttiakin käytettäisiin uhrien tukeen, saisimme 10 miljoonaa euroa, joilla voisimme vahvistaa rikosuhripäivystystä sekä muillakin keinoin parantaa uhrin tukipalveluita. Mielestäni tämä olisi selvittämisen arvoinen vaihtoehto, ja yksinkertaisuudessaan selkein versio ruotsalaisesta uhrimaksujärjestelmästä.