Oikeusministeri Tuija Brax eurooppaoikeuden yhdistyksen tilaisuudessa 29.11.2010

Oikeusministeriö 30.11.2010 9.50
Puhe -

Hyvät eurooppaoikeuden ystävät!

Eurooppalaistuva perheoikeus on aihe, joka herättää ristiriitaisia mielipiteitä. Eurooppalaiset liikkuvat yhä enemmän maasta toiseen ja matkoillaan rakastuvat, perustavat perheitä, eroavat ja kuolevat. Kaikki tämä kuuluu normaaliin elämään. Mutta jos rakastuminen, perheen perustaminen, eroaminen ja kuoleminen on luonnollista, mikä aiheuttaa sen, että eurooppalaistuva perheoikeus on niin altis ristiriidoille?

Taustalla on tietenkin se, että eri puolilla Eurooppaa on edelleen hyvin erilaisia käsityksiä esimerkiksi siitä, millä edellytyksillä avioero voidaan myöntää, miten aviopuolisoiden omaisuus jaetaan avioeron jälkeen, onko aviopuoliso oikeutettu elatukseen avioeron jälkeen tai kuinka laajalle testamentintekijän testamenttausvapaus ulottuu.

Aineellisen lainsäädännön harmonisointi

Aineellisen lainsäädännön harmonisointia kannattavat pyrkivät löytämään alimman yhteisen nimittäjän kautta eurooppalaisen perheoikeuden ytimen, josta lainsäädännön yhtenäistämistyö saataisiin käyntiin. Aktiivisia toimijoita tällä alueella ovat muun muassa Euroopan neuvosto ja akateemiseen yhteistyöhön perustuva eurooppalaisen perheoikeuden työryhmä (Commission on European Family Law). Suomi osallistuu aktiivisesti Euroopan neuvoston piirissä harjoitettuun yhteistyöhön. Itse asiassa juuri tänä päivänä Suomen Euroopan neuvoston suurlähettiläs tallettaa Roomassa hyväksymiskirjan sitoutumisestamme lasten oikeuksien käyttöä koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen, joka tulee Suomea kansainvälisesti sitovaksi 1. maaliskuuta 2011. Suomi allekirjoitti myös ensimmäisten joukossa uudistetun Euroopan neuvoston yleissopimuksen lasten adoptioista ja valmistelee parhaillaan yleissopimuksen ratifiointia.

Perheoikeuteen sisältyy siis myös sellaisia alueita, joilla eurooppalainen yhteistyö aineellisen perheoikeuden alueella on tehokasta ja mahdollista. Niilläkin perheoikeuden alueilla, joilla yhteisymmärrys aineellisista säännöksistä on vaikea saavuttaa, pyritään sopimaan aiheeseen liittyvistä kansainvälisyksityisoikeudellisista säännöistä, kuten lainvalintaan, tuomioistuinten toimivaltaan ja tuomioiden tunnustamiseen liittyvistä säännöistä tai kansallisten viranomaisten yhteistyöstä. Tällä alueella aktiivisia toimijoita ovat Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssi - ja nyttemmin myös Euroopan unioni.

Kansainvälisyksityisoikeudellisten säädösten harmonisointi

Euroopan unionin aktivoituminen myös perheoikeuden alueella on se alue, joka nostattaa eniten tunteita keskustelussa eurooppalaistuvasta perheoikeudesta. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaan (Art. 81.3) neuvosto voi päättää vain yksimielisesti perheoikeudellisista rajatylittävistä toimenpiteistä. Euroopan unionin jäsenvaltioiden sisäiseen aineelliseen perheoikeuteen unionin toimivalta ei ulotu.

Bryssel II ja Bryssel II a

Euroopan unionin piirissä on annettu perheoikeudelliseen lainsäädäntöön kuuluvaa lainsäädäntöä jo kahdella eri alueella. Vuonna 2000 saatiin päätökseen ns. Bryssel II -asetus (1347/2000), joka koskee tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa avioliittoa ja yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa. Tämä asetus kumottiin kuitenkin jo kolmen vuoden kuluttua sen voimaantulosta vuonna 2003 ja korvattiin uudella ns. Bryssel II a -asetuksella (2201/2003).Uudessa Bryssel II a -asetuksessa täsmennettiin asetuksen soveltamisalaa lapsia koskevissa asioissa. Asetusta sovelletaan sen 1 artiklan mukaan tuomioistuinten toimivaltaa ja tuomioiden tunnustamista koskevissa asioissa, jotka liittyvät avio- ja asumuseroihin, avioliiton pätemättömyyteen ja vanhempainvastuuta koskeviin kysymyksiin, kuten lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen tai lapsen edunvalvontaan. Asetusta ei kuitenkaan sovelleta esimerkiksi lapsen isyyttä, nimeä tai adoptiota koskeviin tapauksiin.

Elatusapuasetus

Toinen merkittävästi perheoikeuteen liittyvä EU-säädös on ns. elatusapuasetus vuodelta 2009 (4/2009). Elatusapuasetus kattaa paitsi toimivaltaa ja päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevat kysymykset, myös säännökset lainvalinnasta elatusvelvoitteita koskevissa asioissa. Euroopan unionissa onkin pyritty viime aikoina ottamaan kokonaisvaltainen ote kunkin valitun aihealueen kansainvälisyksityisoikeudellisista kysymyksistä. Elatusapuasetus tulee voimaan 18. kesäkuuta 2011. Eduskunta on jo hyväksynyt elatusapuasetuksen edellyttämät lainsäädäntömuutokset kansalliseen lainsäädäntöömme aiemmin tässä kuussa ja odotamme vielä eduskunnan kirjallista vastausta, jotta lainsäädäntömuutokset voidaan vahvistaa. Tulemme pysymään hyvin annetussa aikataulussa.

Rooma III

Asetus, joka on aiheuttanut Suomessa eniten huolta viime kuukausina, on avioeroja koskeva ns. Rooma III -asetus. Tämän asetusluonnoksen alkuperäinen tarkoitus oli täydentää ensin mainitsemaani Bryssel II a -asetusta siten, että Bryssel II a-asetusta olisi täydennetty tuomalla sinne uutena avioeroja koskevat lainvalintasäännöt ja lisäksi muutettu joltain osin toimivaltaa koskevia säännöksiä. Asetuksen valmistelu kuitenkin keskeytettiin kesäkuussa 2008, koska tuolloin katsottiin, että yksimielisen päätöksen saavuttaminen asetuksen käsittelyssä oli käynyt mahdottomaksi.

Rooma III:sta käsiteltäessä emme Ruotsin tavoin voineet hyväksyä, emmekä jatkossakaan tule hyväksymään sitä, että meillä voitaisiin soveltaa sellaisen maan avioerolainsäädäntöä, joka toisi syyllisyysperusteisen avioeron käsittelyn suomalaisiin tuomioistuimiin. Suomalaisesta avioliittolaista poistettiin syyllisyysperusteinen avioero jo 1987. Aviopuolisoiden syrjähyppyjen käsittely ei ole kuulunut suomalaisiin tuomioistuimiin tuon jälkeen emmekä halunneet sitä enää niihin takaisin. Ruotsi oli kanssamme samaa mieltä ja toi myös kantansa voimakkaasti esiin käydyissä keskusteluissa. Ruotsin tulkinnan mukaan avioeroja koskeva asetusluonnos olisi myös joissain tapauksissa rajoittanut tiettyjen ryhmien oikeutta saada avioero ruotsalaisissa tuomioistuimissa. Ruotsin analyysi alkuperäisestä Rooma III -asetusluonnoksesta on löydettävissä Ruotsin parlamentin sivustoilta viitteellä Faktapromemoria 2006/07:FPM8.

Syyllisyysperusteisen avioeron takaisinmarssi suomalaisiin tuomioistuimiin olisi ollut mahdollista muun muassa siksi, että asetusluonnoksen mukaan aviopuolisot voivat valita sen lain, jota sovelletaan heidän avioeroonsa. Valittu laki voi olla minkä tahansa valtion avioeroa koskeva laki, jolla on riittävä liittymä molempiin tai toiseen aviopuolisoista, myös EU-maiden ulkopuolisen valtion laki. Samaan aikaan avioeroa käsittelevä tuomioistuin määräytyy jo nyt Suomea sitovan Bryssel II a-asetuksen mukaan, eli asia voisi tulla Suomessa käsiteltäväksi esimerkiksi jos avioeroa hakevat aviopuolisot asuvat Suomessa.

Koska yksimielisyyttä asiasta ei saavutettu, käynnistettiin [Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 20 artiklaan ja Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen 326-334 artikloihin perustuva] tiiviimpi yhteistyö niiden jäsenvaltioiden toimesta, jotka halusivat jatkaa avioeroasioihin sovellettavaa lakia koskevan asetusluonnoksen käsittelyä. Suomi ja Ruotsi tekivät tuolloin päätöksen monen muun EU-maan tavoin olla osallistumatta tiiviimpään yhteistyöhön. Tiiviimmässä yhteistyössä 14 jäsenvaltion valmistelema avioerojen lainvalintaa koskeva Rooma III -asetus ei tule sitomaan meitä ja näin ollen Suomessa käsiteltäviin avioeroihin tullaan jatkossakin soveltamaan Suomen lakia. Myös Bryssel II a -asetus jää tässä vaiheessa ennalleen.

Tämän viikon lopulla pidettävässä oikeus- ja sisäasiainneuvoston kokouksessa hyväksytään Rooma III -asetuksen teksti poliittisella tasolla. Tekstin lopullinen hyväksyminen tapahtuu joulukuun loppupuolella. Jo tällä viikolla ehdotetaan lisäksi annettavaksi neuvoston julistus, jonka mukaan Bryssel II a -asetukseen valmisteltaisiin toimivaltasäännös tilanteissa, joissa mikään nykyisen asetuksen nojalla toimivaltainen jäsenvaltio ei myönnä avioeroa tai ei pidä kyseessä olevaa avioliittoa sellaisena, että avioero voitaisiin myöntää. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun Maltan tuomioistuin on ainoana toimivaltainen asiassa tai kun valtio tai valtiot, joilla asetuksen nojalla on toimivalta, eivät pidä kysymyksessä olevaa (esimerkiksi kahden samaa sukupuolta olevan solmimaa) liittoa avioliittona.

Kun neuvosto teki aiemmin tänä vuonna päätöstä, jolla annettiin lupa tiiviimmän yhteistyön käynnistämiseen, Suomi antoi samassa yhteydessä julistuksen, jossa Suomi pahoittelee sitä, ettei alkuperäisestä Rooma III-ehdotuksesta neuvoteltaessa löydetty riittävästi joustoa, jotta jäsenvaltioiden kansalliset erot olisi voitu ottaa tasapuolisesti huomioon. Tiiviimpään yhteistyöhön turvautuminen tarkoittaa sitä, että sovellettavaa lakia koskevat kansainvälisyksityisoikeudelliset säädökset tulevat jatkossakin eroamaan eri EU-maissa. EU-maiden perheoikeutta koskevat lainvalintasäännöt ovat vaarassa jakaantua erilaisiin ryhmittymiin.

On myös valitettavaa, että tiiviimmän yhteistyön toimintavaihtoehtoa, jota käytetään nyt EU:n historiassa ensimmäistä kertaa, käytetään nimenomaan perheoikeuden alalla. Päätöksellä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Perheoikeuden luonne on voimakkaan arvoperusteinen ja yksimielisyyttä tällä oikeudenalalla on vaikea saavuttaa monikulttuurisessa Euroopassa. Monet ovat sitä mieltä, että EU:n ei tulisi ollenkaan puuttua perheoikeudellisiin kysymyksiin vaanjättää nämä kysymyksen jäsenvaltioiden harkinnan varaan. Komission vastaus tähän on, että EU:n tehtävänä on edistää EU-maiden kansalaisten liikkuvuutta ja poistaa lainsäädännöllisiä esteitä sen toteutumiselta myös rajatylittävässä perheoikeudessa eli harmonisoida EU-maiden perheoikeudellisia kansainvälisyksityisoikeudellisia säännöksiä. Koska perustamissopimusten mukaan päätöksenteko perheoikeudessa edellyttää yksimielisyyttä ja yksimielisyys on nimenomaan perheoikeudessa vaikea saavuttaa, on valitettavan todennäköistä, että tiivistetyn yhteistyön mahdollisuutta tullaan käyttämään uudelleen perheoikeuden alalla.

Koska kyseessä on ensimmäinen kerta kun perussopimuksen määräyksiä tiiviimmästä yhteistyöstä toteutetaan, Suomi on pitänyt hyvin tärkeänä sitä, että voidaan olla varmoja yhteistyön oikeudellisten edellytysten täyttymisestä ja että tiiviimmän yhteistyön vaikutukset sekä yhteistyöhön osallistuviin että yhteistyön ulkopuolelle jääviin maihin selvitetään tarkkaan. Jo perussopimuksesta seuraa, että tiiviimmän yhteistyön säädökset sitovat ainoastaan kyseiseen yhteistyöhön osallistuvia valtioita. Neuvoston oikeuspalvelu on vakuuttanut meille, että tämä koskee myös ulkosuhdetoimivaltaa.

Perintöasetus

Tällä hetkellä Suomen kannalta aktiivisessa neuvotteluvaiheessa on ns. perintöasetusluonnos. Perintöasetuksella säädettäisiin kattavasti tuomioistuinten toimivallasta, sovellettavasta laista sekä päätösten ja virallisten asiakirjojen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta perintöasioissa. Sen myötä otettaisiin myös käyttöön eurooppalainen perintötodistus.

Pohjoismaisen ajattelumallin mukaan tämäkin asetusluonnos on osa perheoikeutta ja näin ollen asetusluonnoksen hyväksyminen edellyttäisi neuvoston yksimielisyyttä. Oikeudenalojen väliset rajat eivät kuitenkaan ole eri EU-maissa yhteneväiset. Valtaosa EU-maista on sitä mieltä, että perintöoikeus on varallisuusoikeutta eikä perheoikeutta. Näin ollen perheoikeutta koskeva yksimielisyysedellytys ei sovellu perintöasetuksen käsittelyyn. Suomen ja Ruotsin näkemys oikeudenalajaottelusta sai vain hyvin vähän tukea muista EU-maista, joten jouduimme tyytymään enemmistön tulkintaan. Sinänsä perintöasetuksen neuvotteluissa ei ole tullut esiin mitään niin periaatteellisesti ongelmallista kuin Rooma III:n käsittelyn yhteydessä. Suomi suhtautuu myönteisesti perintöasetuksen peruslähtökohtiin, joista yksi on se, että lähtökohtana sovellettavalle laille on vainajan viimeisen asuinpaikan valtion laki. Tärkeää on kuitenkin varmistaa, että suomalaiset perinnönjakosopimukset ja suomalaisten tuomioistuinten määräämien pesänjakajien päätökset tunnustetaan myös muissa EU-valtioissa.

Eurooppalainen perintötodistus on perintöasetuksessa ehdotettu uusi työkalu, johon asetetaan paljon odotuksia. Eurooppalaisen perintötodistuksen nojalla voitaisiin todistaa esimerkiksi kuolinpesän osakkuus tai pesänhoitajan valtuudet toimia toisessa EU-maassa tai perinnönsaajan oikeus tiettyyn omaisuuteen toisessa EU-maassa. Tällaisen todistuksen käyttöönotto helpottaisi huomattavasti kansainvälisiä perintöasioita eikä esimerkiksi perinnönsaajan oikeutta omaisuuteen tarvitsisi enää käsitellä toiseen kertaan siinä maassa, missä omaisuus - esimerkiksi vainajan omistama loma-asunto - sijaitsee. Luonnollisesti on tärkeää varmistua siitä, että eurooppalaisen perintötodistuksen voivat myöntää vain sellaiset tahot, jotka ovat voineet luotettavasti varmistua siitä, että perintötodistuksessa esitetyt tosiasiat ja niiden oikeusvaikutukset ovat oikein ja perustuvat perintöasetuksen mukaan määritellyn valtion lainsäädäntöön. Kuten sanottu, perintöasetuksen neuvottelut ovat vielä kesken, mutta odotukseni ovat korkealla sen suhteen, että tämän asetuksen yhteydessä saavutetaan myös Suomea tyydyttävä lopputulos.

Aviovarallisuusasetus

Seuraava alkamaisillaan oleva perheoikeudellinen EU-hanke liittyy jälleen kerran avioeroihin. Vuodenvaihteen jälkeen tammi-helmikuussa komissio julkistaa ensimmäisen luonnoksen aviovarallisuusasetukseksi. Näillä näkymin käsittelyyn tuleeitse asiassa kaksi asetusluonnosta, joista toinen käsittelee varallisuussuhteita avioeron jälkeen ja toinen käsittelee varallisuussuhteita rekisteröidyn parisuhteen jälkeen. Kuten tiedettyä, kaikissa EU-maissa ei tunnusteta muita virallistettuja parisuhteita kuin avioliitto. Tämä antaa syyn ennakoida vaikeita neuvotteluita siitä, tunnustetaanko rekisteröidyn parisuhteen purkautumisen yhteydessä annettu omaisuuden jakoa koskeva päätös toisessa EU-maassa, jossa päätöksen perusteena olevaa parisuhdemuotoa ei ole olemassa tai sen oikeusvaikutuksia ei tällä hetkellä tunnusteta.

Vaikeutena on myös se, mitä ylipäänsä tarkoitetaan rekisteröidyllä parisuhteella. Suomessa on rekisteröidyistä parisuhteista annettu laki, joten me ymmärrämme rekisteröidyn parisuhteen samaa sukupuolta olevien henkilöiden virallistettuna parisuhteena, jonka oikeusvaikutukset ovat miltei yhtenevät avioliiton kanssa. Esimerkiksi Ranskassa rekisteröidyllä parisuhteella tarkoitetaan taas jotain muuta.

On harmillista, että Rooma III -asetuksen yhteydessä ei saavutettu yhteisymmärrystä, sillä on hyvin todennäköistä, että Rooma III:sta tullaan käyttämään yhtenä lähtökohtana neuvoteltaessa aviovarallisuusasetuksen lainvalintasäännöksistä. Rooma III:n loppuvalmisteluun on osallistunut vain noin puolet EU-maista, ja vaikka sen suorat vaikutukset eivät ulotu tiiviimmän yhteistyön ulkopuolelle jääneisiin jäsenvaltioihin, sen heijastevaikutukset ulottuvat mahdollisesti paljon laajemmalle. Tässä asiassa olemme kuitenkin ensi vuoden puolella viisaampia, kun komissio julkaisee aviovarallisuusasetuksen ensimmäisen luonnoksen ja näemme, pitääkö tämä ennuste paikkansa.

Haagin sopimukset ja Venäjä

Lopuksi haluaisin vielä lyhyesti korostaa sitä, että vaikka EU on nyt hyvin aktiivinen rajatylittävän perheoikeuden alueella, emme voi unohtaa myöskään Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin sopimuksia ja niiden merkitystä Suomelle. Merkittävä osa suomalaisten kansainvälisistä perhesuhteista nivoutuu paitsi muiden EU-jäsenvaltioiden kansalaisiin myös Venäjän kansalaisiin. Suomen ja Venäjän kansalaisten välisten perheoikeudellisten ongelmien ratkaisussa Suomen EU-jäsenyydestä ei ole juuri apua, elleivät EU ja Venäjä solmi tulevaisuudessa keskinäisiä yhteistyösopimuksia. Tämä ei ole näköpiirissä ainakaan lähiaikoina. Sitä ennen on turvauduttava perinteisempiin sopimusmalleihin.

Ajankohtainen esimerkki koskee lapsikaappauksia. Suomen kannalta olisi erityisen merkittävää, jos Venäjä liittyisi Haagin lapsikaappaussopimukseen, jossa nyt on mukana jo 81 valtiota, ja joka tarjoaisi keinon ratkaista myös Suomen ja Venäjän välillä tapahtuvia lapsikaappauksia. Suomi näkee tärkeäksi kehittää edelleen myös kahdenvälistä viranomaisyhteistyötä Venäjän kanssa lapsioikeuden alalla. On hyvä, että naapurimaiden viranomaiset tuntevat hyvin toistensa järjestelmiä ja menettelyjä sekä vaihtavat kokemuksiaan hyvistä käytännöistä lapsiasioiden hoidossa.

Suomi ja EU ovat jo vuosikausia ajaneet Venäjän liittymistä Haagin sopimuksiin. Tämä on ollut yksi keskeisistä viesteistä, joita me olemme ja EU on eri yhteyksissä viestittänyt Venäjän suuntaan. Tapasin Venäjän oikeusministeri Konovalovin viime keväänä ja viimeksi viime viikolla Euroopan neuvoston kokouksessa Istanbulissa. Nyt vihdoinkin olemme saaneet myönteisiä viestejä myös Venäjän suunnalta Haagin sopimuksiin liittymisestä.