Oikeusministeri Tuija Brax Kielet muuttuvassa yhteiskunnassa -seminaarissa 18.10

Tervetuloa keskustelemaan Suomen kieliolojen muutoksista. Teema osuu ajankohtaiseen keskusteluun paremmin kuin keväällä tapahtumaa suunnitellessamme ajattelimmekaan. Toivon että päivä tarjoaa puitteet vaihtaa erilaisia näkemyksiä, päivittää käsitystämme Suomessa puhuttujen kielten tilanteesta sekä kartoittaa vaihtoehtoja eteenpäin. Ännu en gång: hjärtligt välkomna till seminariet. Jag hoppas att diskussionen i dag kommer att avspegla Finlands språkliga mångfald och öppna utsikter till framtiden.

Syksyn mittaan on käyty keskustelua sekä kansalliskielten asemasta että maahanmuuttopolitiikasta. Molemmat ovat merkittäviä yhteiskunnallisia kysymyksiä, ja niistä onkin paikallaan käydä keskustelua. Demokraattisessa yhteiskunnassa tulee olla tilaa tuoda esiin erilaisia näkökulmia - myös kielioloihin liittyvistä asioista. Näkemykset on kuitenkin aiheellista perustaa tosiasioihin, eivätkä ne saa solvata tai nostattaa vihaa mitään ihmisryhmää vastaan. Tässä menee myös Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten asettama raja.

Oikeusministeriö on sitoutunut perustuslaissa säädettyjen kielellisten oikeuksien toteuttamiseen. Perustuslain 17 § määrittää Suomen kansalliskieliksi suomen ja ruotsin. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan. Lisäksi on huomioitava, että julkisen vallan tulee perustuslain mukaan turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Vaikka käynnissä olevassa keskustelussa on esitetty erilaisia näkemyksiä, on valtavirtana nähdäkseni kuitenkin erottunut sitoutuminen Suomen kaksikielisyyteen. Perustuslain kansalliskieliä koskevaa kirjausta ei yleisesti ole haluttu muuttaa. Haluan myös itse painottaa sitä, että kaksikielisyys on osa Suomen historiaa, nykyisyyttä ja – uskon niin – myös tulevaisuutta.

Enemmän hajontaa näkemyksissä on ollut sen suhteen, miten kaksikielisyyttä tulisi käytännössä toteuttaa. Tuntijakouudistuksen yhteydessä toisen kotimaisen kielen opiskelusta on esitetty erilaisia näkemyksiä. Kysymys ruotsin kielen opetuksen pakollisuudesta luopumisesta muiden kielten opiskelun rohkaisemiseksi on noussut esiin.

Eri keinoja kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi voidaan toki punnita. Perustuslaki ei esimerkiksi aseta suoranaista velvoitetta sille, että toisen kotimaisen kielen olisi oltava pakollinen oppiaine kouluissa. Sen sijaan julkiselle vallalle asetettujen kielellisten oikeuksien turvaamisvelvoitteiden valossa korostuu oikeus opiskella kotimaisia kieliä.

Esillä olleet ehdotukset Itä-Suomea koskevasta kokeilusta, jossa toisen kotimaisen kielen pakollisesta opiskelusta luovuttaisiin alueella tarvittavan venäjän kielen opiskelun lisäämiseksi, herättävät kysymyksiä oppilaiden välisestä sekä alueellisesta yhdenvertaisuudesta. Etenkin lapsiin kohdistuvissa kokeiluissa on tärkeää, että etukäteen selvitetään riittävän perusteellisesti järjestelyjen vaikutukset esimerkiksi oppilaiden myöhempiin valintoihin.

Jos joustavuutta kielivalintojen yhteydessä halutaan merkittävästi lisätä, tulee selvittää kansalliskielten opetusjärjestelyiden suhde perustuslaissa taattuihin kielellisiin oikeuksiin. Mitä tästä näkökulmasta olisi vähintään taattava ja millä tavoin joustavuutta voitaisiin lisätä. Tulisi myös selvittää, voitaisiinko kokeiluja kielten opiskelun joustavuuden lisäämiseksi järjestää ja millä tavoilla, miten yhdenvertaisuuteen ja yksilön oikeuksiin liittyvät näkökohdat otettaisiin huomioon, mitä vaikutuksia olisi korkeakoulujen osalta ja miten eri koulut voisivat hakea mukaan. Mahdollisten kokeilujen riittävä seuranta tulee varmistaa.

Näistä syistä katson, että jos ehdotukset koulujen tuntijakojärjestelmästä halutaan toteuttaa tällä hallituskaudella, ei samassa yhteydessä ole käytännössä mahdollista toteuttaa esimerkiksi kokeilua toisen kotimaisen pakollisuudesta luopumisesta Itä-Suomessa. Edellä mainitut selvitykset ovat tarpeen yhdenvertaisuuden ja kielellisten oikeuksien näkökulmista, ja ne tulee toteuttaa ennen mahdollisten kokeilujen käynnistämistä.

Ministeri Tölli käsittelee puheenvuorossaan kielilainsäädännön toimivuutta muuttuvassa hallintotodellisuudessa. Tämä on tärkeä kysymys, johon liittyy monia tekijöitä. Yksi keskeinen tekijä on nykyinen kielitutkintojärjestelmämme. Jotta voisimme arvioida kielitutkintojärjestelmän toimivuutta perustuslain kannalta, meillä tulisi olla käytössä tutkimustietoa kielitutkintoon vaadittavasta taitotasosta eri korkeakoulussa.

On myös hyvä palauttaa mieliin se perustyö, jota kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi tarvitaan. Valtioneuvoston eduskunnalle antamassa kielikertomuksessa kiinnitetään huomiota ruotsinkielisten palveluiden toteutumisessa ilmeneviin puutteisiin. Kielilainsäädäntö ei toteudu itsestään, vaan toteuttaminen vaatii aktiivista paneutumista. Kehittämisen näkökulmasta uudet ideat ovat tervetulleita – miten Suomesta saataisiin nykyistä toimivampi kaksikielinen maa?

Hyvät kuulijat,

Toinen ajankohtaisen keskustelun juonne koskee Suomen kieliolojen monipuolistumista. Perustuslaki toteaa, että saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Lisäksi mainitaan viittomakieli, josta todetaan että oikeudet turvataan lailla.

Näiden kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi on tapahtumassa varsin paljon. Alkuperäiskansoilla on oma, kansainväliseenkin oikeuteen sisältyvä erityisasemansa. On ensiarvoisen tärkeää, että käynnistymässä olevalla saamen kielen elvyttämisohjelmalla saavutetaan kolmen Suomessa puhutun saamen kielen osalta riittävän pitkäjänteinen ja nykyistä kestävämpi suoja. Romanikielen osalta on edetty romanipoliittisen ohjelman laatimisen ja mm. kielipesätoiminnan kautta. Viittomakielen osalta on juuri valmistunut Suomen ensimmäinen viittomakielen ohjelma. Siihen liittyvä vetoomus luovutettiin minulle viitottuna.

Suomen perustuslaki ei tunne erillistä vähemmistökielten kategoriaa. Tavallaan perustuslaki kuitenkin menee pidemmälle: oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan turvataan kaikille ryhmille.

Maahanmuuttajien määrän kasvu tuo Suomeen parhaillaan paljonkin kielellistä pääomaa. Muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvia oli vuonna 2009 Suomessa 207 000. Venäjän kieltä puhuvia on Suomessa jo noin 50 000, ja myös esimerkiksi kiinan tai arabian osaajien määrä kasvaa. Suomella on vielä opettelemista siinä, että käytämme maahanmuuttajien osaamista kaikkia hyödyttävällä tavalla.

Kieliolojen monipuolistuminen nostaa esiin myös haasteita. Vaikka kyse ei ole kansalliskielistä, on hallinnon kuitenkin syytä pohtia, miten se voi esimerkiksi palveluista tiedottaessaan huomioida uudet käyttäjäryhmät. Hyviä esimerkkejä tästä on jo kertynyt. Esimerkiksi oikeusministeriön toteuttama vuoden 2008 kunnallisvaaleista tiedottaminen 17 kielellä sai myönteisen vastaanoton. Myös tulevissa vaaleissa on tarkoitus jatkaa tiedotusta mm. eri saamen kielillä ja viittomakielellä, sekä yleisimmillä maahanmuuttajakielillä.

Uudet kielet asettavat haasteita myös kouluille ja oppilaitoksille. Kotouttamisessa ensisijaista on suomen tai ruotsin kielen riittävä hallinta oman äidinkielen säilyttämisen ja kehittämisen ohella. On kuitenkin selvä, että varsinkin ensimmäisen polven maahanmuuttajille jo alueen pääkielen – suomen tai ruotsin – oppiminen on merkittävä haaste. Molempien kotimaisten omaksuminen ei usein onnistu. Kuitenkin myös uusien suomalaisten jatkokouluttautuminen ja sijoittuminen myös vaativampiin julkishallinnon tehtäviin on Suomessakin tarpeen. Kielisäännösten soveltaminen tulee olla sillä tavoin joustavaa, ettei tämä käytännössä esty.

Valtioneuvosto voi erityisistä syistä myöntää erivapauden kielitaitovaatimuksista. Erivapaus koskee yksittäistä hakijaa. Kielitaitoja koskevista pääsäännöstä on mahdollista myös säätää poikkeuksia. Joustomahdollisuuksia siis sinänsä on. Tilanne maahanmuuton osalta kuitenkin muuttuu nopeasti, ja käsityksemme säännösten soveltamisesta olisi aiheellista päivittää. Myös eri korkeakouluista ollaan varsin usein yhteydessä oikeusministeriöön ja tiedustellaan esimerkiksi maahanmuuttajien kielitutkintojen suorituksiin liittyviä asioita. Oikeusministeriössä onkin tarkoituksena käynnistää selvitys erityisesti maahanmuuttajien kouluttautumiseen ja kielitaitovaatimuksiin liittyen.

Hyvät seminaarin osanottajat - bästa seminariedeltagare,

Kielillä on liittymäkohtia lähes kaikkeen mitä yhteiskunnassa tapahtuu: koulutukseen, elinkeinoelämään jne.. Tämän vuoksi olemme antaneet tälle seminaarille ”Kielet muuttuvassa yhteiskunnassa” otsakkeen. Tulemme kuulemaan näkökulmia mm. opetuksen, elinkeinoelämän, nuorten sekä eri kieliryhmien näkökulmista. Toivon keskustelun päivittävän käsitystämme siitä, missä juuri nyt Suomen kieliolojen osalta olemme. Ehkä vähän myös sitä, minne haluamme mennä.

Tervetuloa siis vielä – och jag önskar alla ett nyttigt seminarium.