Oikeusministeri Tuija Brax Naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisy -seminaarissa 30.9.2010

kun minua pyydettiin puhumaan tähän naisiin kohdistuvan väkivallan ohjelman aloitusseminaariin, toivottiin, että keskittyisin lainsäädännön merkitykseen väkivallan ennaltaehkäisyssä. Täsmennykselle oli varmasti syynsä, sillä oikeusministeriön toimialaan kuuluu lainvalmistelun ohella paljon muuta, jolla on keskeinen merkitys naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyssä. Oikeusministeriö vastaa rikoksentorjunnan ja muun kriminaalipolitiikan yleisestä suunnittelusta sekä tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen toiminnan ja rangaistusten täytäntöönpanon kehittämisestä. Tehtävänä on myös rikoksen uhrien asemasta kehittäminen, jos asia ei kuulu toisen ministeriön toimialaan. Jo pelkästään oikeusministeriön toimia jakautuu kaikelle kolmelle p:lle, jonka varaan tämä ohjelma rakentuu: prevention, protection, prosecution.

Väkivallan ehkäisemiseksi tarvitaan rikosoikeudellista järjestelmää. Se määrittelee väkivallan rangaistavaksi ja pitkällä aikavälillä vaikuttaa ihmisten käsityksiin väkivallan paheksuttavuudesta. Rikosten rankaiseminen pitää rangaistusuhan todellisena, minkä uskotaan vaikuttavan pelottavasti ja siten rikoksia ehkäisevästi. Rangaistukseen tuomitsemisella ja täytäntöönpanolla pyritään ehkäisemään myös väkivaltarikoksen tehneen rikoksen uusimista. Rikosoikeudellisen järjestelmän mahdollisuudet vähentää rikoksia tiedetään rajallisiksi, mikä korostaa muiden toimien merkitystä myös naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisessä. Rangaistuksen ankaruuden ei ole havaittu mainittavasti vaikuttavan rikollisuuteen. Rangaistusuhkan tiedetään pelottavan parhaiten harkitsevaa rikoksentekijää, jollainen humalatilassa oleva henkilö harvemmin on. Uhrin aseman kehittämisen kannalta pidän kuitenkin erittäin tärkeänä sitä viestiä, jonka yhteiskunta antaa osoittamalla tekojen moitittavuuden rikosoikeudellisessa järjestelmässä. Yhteiskunnan tulee osoittaa, että se tuomitsee kaiken väkivallan käytön lähisuhteissa.

Palataanpa ajassa kymmenisen vuotta taaksepäin. Maamme ensimmäinen rikoksentorjuntaohjelma, rikoksentorjuntaneuvoston valmistelema kansallinen rikoksentorjuntaohjelma, hyväksyttiin vuonna 1999. Ohjelma koski kaikenlaista rikollisuutta. Rikosoikeudellisen järjestelmän katsottiin tuolloin olevan lainsäädännöllisesti pääosin ajan tasalla ja rikollisuuden ehkäisyn kannalta merkittävien kysymysten koskevan enemmän poliisin, syyttäjien, tuomioistuinten ja rangaistusten täytäntöönpanoviranomaisten voimavaroja ja käytäntöjä kuin lainsäädäntöä. Rikoslain uudistustyö jatkui rikoslain kokonaisuudistuksen loppuun saattamisen ohella mm. kansainvälisten velvoitteiden vuoksi. Oikeus- ja sisäaisainministeriössä oli vireillä lukuisia yksittäisiä uudistuksia.

Kansainvälisesti tarkasteltaessa rikollisuudenehkäisyn ohjelmat ovat kehittyneet siten, että yleisten rikoksentorjuntaohjelmien sijasta määritellään täsmällisemmin rikollisuusongelmat, joihin halutaan vaikuttaa. Näin on tapahtunut myös meillä. Kansallista rikoksentorjuntaohjelmaa seurasi väkivallan vähentämisen ohjelma, joka hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä joulukuussa 2006. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi ohjelmassa ehdotettiin sekä yleensä väkivaltaa vähentäviä toimia että toimia, jotka kohdistuvat nimenomaan tämän väkivallan piirteisiin. Ohjelma painotti väkivallan ehkäisyä siten, ettei rikosoikeudelliseen järjestelmään tarvitsisi turvautua. Se sisälsi kuitenkin myös ehdotuksia lainsäädännön korjaamiseksi siten, että pahoinpitelysäännökset ottaisivat paremmin huomioon eräitä naisiin kohdistuvassa väkivallan tyypillisiä ja yleisesti vakavina pidettyjä piirteitä. Nyt on päästy niin pitkälle, että naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi on oma ohjelmansa.

Meillä oikeusministeriössä on lainvalmistelussa viety systemaattisesti eteenpäin kokonaisuutta, jolla tähdätään naisiin ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen ja muun väkivallan vähentämiseen. Lähisuhdeväkivallan uhri on erityisen suojelun tarpeessa, sillä hän on usein haavoittuva ja tekijästä jollakin tavalla riippuvassa asemassa, jolloin hänen kykynsä päättää rangaistusvastuun toteuttamisesta on puutteellinen. Hallitus antoi kesäkuussa eduskunnalle lakiesityksen, jonka mukaan lievät pahoinpitelyt siirrettäisiin virallisen syytteen alaiseksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen tai tekijälle läheiseen henkilöön taikka työtehtäviään suorittavaan. Jatkossa esitutkinnan käynnistäminen ja tekijän vastuuseen saattaminen eivät olisi riippuvaisia uhrin tahdosta kuten nykyään. Lieväkin pahoinpitely saattaa muodostaa perheessä jatkuvan uhan ja pelon ilmapiirin. Fyysinen väkivalta ja sen uhka ovat työhön liittyvä terveysriski erityisesti naisvaltaisilla palvelualoilla. Uudistuksella halutaan parantaa erityistä suojaa tarvitsevien uhrien asemaa ja osoittaa entistä selvemmin tekojen moitittavuus. Sen toivotaan lisäksi auttavan rikoksen uusimiskierteen katkaisemiseen lähisuhteissa.

Keskeinen tavoite lainsäädännön muutoksilla on saattaa rangaistussääntely johdonmukaiseksi ja sellaiseksi, että se vastaa rikosten vahingollisuutta ja paheksuttavuutta. Toukokuussa valmistui oikeusministeriön työryhmän mietintö, jolla ehdotetaan nykyistä ankarampia rangaistuksia lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Työryhmä ehdotti myös eräitä uusia rangaistussäännöksiä. Aihetta koskevaa hallituksen esitystä viimeistellään parhaillaan oikeusministeriössä ja se on tarkoitus antaaeduskunnan käsiteltäväksi vielä tällä vaalikaudella.

Kesäkuussa valmistui selvitysmiehen ehdotus, jonka mukaan sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa määriteltäisiin aina raiskausrikokseksi. Säännökset ovat sukupuolineutraaleja, mutta käytännössä uudistus parantaisi erityisesti naisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikosoikeudellista suojaa. Lisäksi oikeuspoliittinen tutkimuslaitos tekee parhaillaan tutkimusta raiskausrikoksista ja niiden rangaistuskäytännöstä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös eri tapauksiin liittyviä teonpiirteitä. Tutkimuksen pohjalta oikeusministeriössä arvioidaan, tarvitaanko lainsäädäntömuutoksia vai onko jo aiemmissa tutkimuksissa esille tullut rangaistusten koveneminen riittävää.

Lainsäädännöllä tulee taata, että uhrin suojaamiseksi on käytettävissä tehokkaita keinoja. Ruotsissa hallitus on 9.9.2010 julkistanut lakiehdotuksen, jonka mukaan eräissä tapauksissa lähestymiskieltoon (tai kontaktikieltoon) voisi liittää elektronisen valvonnan. Elektroninen valvonta velvoittaisi siihen määrätyn kantamaan mukanaan laitteita, joiden avulla hänet on mahdollista paikallistaa. Tällaiset laitteet ovat kehittyneet nopeasti viime vuosina, ja Ruotsin hallituksen arvion mukaan niiden tekniset puutteet eivät enää estä järjestelmän käyttöön ottoa. Lähestymiskiellon tehostamista elektronisella valvonnalla pohditaan parhaillaan myös meidän ministeriössämme.

Hyvät yhteistyökumppanit naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisessä,

väkivallan - kuten rikollisuuden ylipäätään - torjunnassa tarvitaan lukuisten eri toimien ja toimijoiden kokonaisuutta. Lainsäädäntö ei yksin riitä. WHO:n raportin "Väkivalta ja terveys maailmassa" esipuheessa Nelson Mandela totesi, että vaikka väkivaltaan puuttumista ja sen ehkäisyä on perinteisesti pidetty rikosoikeudelle kuuluvana asiana, sen ehkäisyyn tarvitaan yhteiskunnan kaikkien sektorien osallistumista. Turvallisuus ei synny itsestään, vaan se on tulosta yhteisistä ponnistuksista ja julkisesta rahoituksesta. Ponnisteluatarvitaan niin valtiollisella tasolla kuin yhteisöissä ja perheissä. Kansallisessa väkivallan vähentämisohjelmassa pysyvien tulosten saavuttaminen liitettiin kulttuurinmuutokseen: "Väkivallan puheeksi ottaminen sellaisissa yhteyksissä, joissa se on perinteisesti jäänyt piiloon, kuten perheessä, muissa lähisuhteissa ja koulussa, voi merkitä askelta kohti väkivallattomampaa kulttuuria." Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma toimii oivallisena pohjana seuraavalle askeleelle tähän suuntaan.