Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeriö käynnistää kampanjan äänestysaktiivisuudesta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.1.2007 11.05
Tiedote -

Oikeusministeriö kampanjoi äänestysaktiivisuuden puolesta 18.3.2007 toimitettavissa eduskuntavaaleissa. Kampanjan painopiste on nuorissa sekä matalan äänestysaktiivisuuden alueilla.

- Äänestysaktiivisuuskampanja 2007 käynnistyy tänään Joensuussa koulukiertueella. Huomenna alkavat myös alueelliset tilaisuudet, joista ensimmäinen on Tampereella. Tavoitteena on lisätä äänestysaktiivisuutta, mutta myös osallistumista yhteiskunnallisiin asioihin yleensä, sanoi oikeusministeri Leena Luhtanen avatessaan kampanjan.

Kampanja pohjautuu kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmassa mainittuun tarpeeseen nostaa äänestysaktiivisuutta. Vaalien äänestysprosentit ovat laskeneet Suomessa 1970-luvulta lähtien, mutta viime vuosina laskusuunta on pysähtynyt.

- Äänestysaktiivisuuskampanja tullaan arvioimaan vaalien jälkeen. Miten se on näkynyt, mitä mieltä siitä on oltu ja onko aktivoinnilla ollut merkitystä. Arvioinnin perusteella on mahdollista harkita ministeriön näkökulmasta erilaisten kampanjoitten tarvetta tulevissa vaaleissa, Luhtanen totesi.

Nuorille kirje ja koulukiertue

Kampanja kohdennetaan sellaisiin ryhmiin ja alueisiin, joissa äänestäminen on melko passiivista ilman erityistoimia. Kampanjan kohdentamista varten on yhdistetty Tilastokeskuksen tietoja viime eduskuntavaaleista, kaupallisia tietoja sekä arvo- ja asenneanalyysiä.

Nuoria on noin 70 prosenttia kampanjan kohderyhmästä, jossa äänestysaktiivisuus on matala. Ryhmä koostuu alle 29-vuotiaista keskisuurten ja suurten kaupunkien asukkaista, erityisesti nuorista miehistä. Ryhmään kuuluu myös maahanmuuttajia.

Kampanjassa lähetetään kirje 18-29 –vuotiaille äänioikeutetuille. Kampanjaan valituissa 17 kaupungissa toteutetaan koulukiertue rap-muusikko Palefacen ja Allianssi ry:n kanssa. Ammattioppilaitoksiin ja lukioihin toimitetaan julisteita ja kampanjaa mainostetaan tiedotusvälineissä, joita nuoret käyttävät paljon.

Nuoria muistutetaan vaaleista numerosarjalla 18.3.2007. Toinen keskeinen viesti on, että äänestää voi missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa 7. – 13.3. ja siihen riittää henkilöllisyystodistus. Kampanjan oheistuotteina on mm. lasinalusia, joita toimitetaan kampanjakaupunkien ravintoloihin muistuttamaan äänestyspäivistä ja herättämään keskustelua.

Tutkijakiertue kymmenellä paikkakunnalla

Kampanjassa matalan äänestysaktiivisuuden alueita ovat kunnat, joissa äänestysprosentti oli viime eduskuntavaaleissa alle 65. Lisäksi mukana ovat kaupungit, joiden joillakin alueilla äänestysprosentti oli samaa suuruusluokkaa. Kuntia on yhteensä 141 ja kaupunkeja kymmenen.

Kyseisillä alueilla asuvien ihmisten tavoittamiseksi kampanjoidaan paikallis- ja aluelehdissä sekä aikakauslehdissä. Kampanjajulisteita toimitetaan kirjastoihin sekä kansalais- ja työväenopistoihin.

Kampanjan viesti kohdistuu nuorten ja matalan äänestysaktiivisuuden alueiden lisäksi myös sellaisille alueille, joissa äänestysaktiivisuus on ollut kohtalainen tai hyvä.

Kymmenellä paikkakunnalla (Tampere, Rovaniemi, Hämeenlinna, Oulu, Pori, Kuopio, Joensuu, Vantaa, Jyväskylä ja Turku) toteutetaan tutkijoiden vetämiä tilaisuuksia, joilla pyritään herättämään paikallista ja yleisempääkin keskustelua alueen äänestysaktiivisuudesta. Mukana ovat politiikan tutkijat Sami Borg, Hanna Wass, Kimmo Grönlund ja Mika Helander. Kiertue alkaa 18. tammikuuta Tampereelta ja päättyy 15. helmikuuta Turkuun.

Venäjänkielisille tietoa äänestämisestä

Maahanmuuttajien suurimmalle ryhmälle, venäjänkielisille, toimitetaan Spektr-lehden välissä liite äänestämisestä eduskuntavaaleissa. Äänioikeutettuja venäjänkielisiä on yli 10 000.

Kuurojen ja näkövammaisten liittojen kanssa tuotetaan äänestämiseen liittyvää tiedotusmateriaalia. Eduskuntavaaleissa äänestämisestä julkaistaan selkokielinen esite ja lisäksi ilmestyy laajempi selkokielinen demokratiaopas.

Äänestysaktiivisuuskampanjan budjetti on noin miljoona euroa.

Kaikille suunnattu tiedotuskampanja

Eduskuntavaaleissa toteutetaan myös perinteinen kaikille äänioikeutetuille suunnattu vaalitiedotuskampanja. Sitä on valmisteltu Juhlavaalit 2007 –työryhmässä, johon kuuluvat oikeusministeriön, eduskunnan ja Allianssi ry:n edustajat. Teeman ”Elämän tärkeät äänet” alla työryhmä on teettänyt muun muassa tv- ja radiotietoiskuja, kampanjasivut ja verkkomainontaa, selkoesitteen sekä julisteita.

Tiedotuskampanja alkaa näkyä julkisuudessa helmikuun loppupuolelta lähtien. Sen budjetti on 200 000 euroa, josta oikeusministeriö kustantaa puolet ja eduskunta puolet.

Lisätietoja:
projektipäällikkö Sirpa Eronen (äänestysaktiivisuuskampanja),
puh. (09) 1606 7582
vaalijohtaja Arto Jääskeläinen (tiedotuskampanja), puh. (09) 1606 7572
sähköposti: [email protected]

Leena Luhtanen
Sivun alkuun