Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeriö kutsuu kansalaisia kommentoimaan tulevaa osallistumisympäristöä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2010 6.55
Tiedote -

Oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikkö on käynnistänyt osallistumisympäristö-projektin. Projektissa kehitetään portaali, joka sisältää uusia toimintamalleja vuorovaikutukseen kansalaisten, kansalaisjärjestöjen, julkishallinnon ja poliittisten päättäjien välille.

Rakenteilla olevan portaalin kautta voi esimerkiksi kommentoida lakihankkeita, seurata kansanedustajien työtä, tehdä kansalaisaloitteita, antaa palautetta sekä osallistua keskusteluun. Tavoitteena on, että portaalin ensimmäiset toiminnot otetaan käyttöön vuoden 2011 aikana.

Osallistumisympäristö on osa valtiovarainministeriön koordinoimaa Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe-ohjelma). Ohjelman tavoitteena on edistää sähköistä asiointia siten, että kansalaisten, julkishallinnon ja yritysten sähköinen asiointi kattaa vuoteen 2013 mennessä kaikki keskeiset palvelut.

Osallistumisympäristö-projektin tavoitteena on kansalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistaminen. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että hanketta ei suunnitella ja toteuteta yksinomaan hallinnon lähtökohdista ja tarpeista käsin, vaan hanke valmistellaan ja toteutetaan tiiviissä vuorovaikutuksessa kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.

Tervetuloa kehittäjäyhteisöön ja kansalaisraatiin

Oikeusministeriö kutsuu kansalaisia mukaan osallistumisympäristön kommentointiin. Kommentointi tapahtuu pääosin verkossa ja siihen voi kuulua esimerkiksi palvelujen testaamista, äänestämistä eri suunnitelmien välillä sekä mielipiteen kertomista ja keskustelua.

Kommentointiin voi osallistua joko kansalaisraadin tai kehittäjäyhteisön kautta. Molempien toiminta käynnistyy vuoden 2011 alkupuolella.

Kehittäjäyhteisö on avoin verkosto, johon voivat liittyä kaikki teemasta kiinnostuneet. Kehittäjäyhteisössä voi osallistua niiden teemojen kommentointiin, jotka eniten kiinnostavat.

Kansalaisraati on suljettu ryhmä, johon valitaan 25 jäsentä ilmoittautumisten perusteella. Jäsenet valitaan siten, että erilaiset väestöryhmät tulevat edustetuiksi raatiin. Kansalaisraadin jäsenten ei tarvitse olla verkkodemokratian asiantuntijoita, mutta on toivottavaa, että valittavat henkilöt sitoutuvat kommentointityöhön projektin ajaksi 2011-2012 noin kerran kuukaudessa. Palkkioksi osallistumisesta raadin jäsenet saavat itselleen valintansa mukaan joko älypuhelimen tai videokameran.

Kehittäjäyhteisöön ja kansalaisraatiin ilmoittaudutaan verkossa:
http://www.om.fi/Etusivu/Valmisteilla/Osallistumisymparistoprojekti/Kansalaisraatijakehittajayhteisto

Lisätietoja:
hankepäällikkö Mikko Levämäki, puh. 09 1606 7922, sähköposti [email protected]

Tietoa osallistumisympäristö-projektista

Sivun alkuun