Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeriö valtioneuvoston kehyspäätöksessä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 27.3.2013 11.00
Tiedote -

- Kehyspäätökseen ei sisälly merkittäviä uusia menoleikkauksia oikeusministeriön hallinnonalalle. Olen iloinen siitä, että on ymmärretty, ettei juustohöylällä enää voida tehdä hallinnonalalle lisäleikkauksia. Hallitusohjelmasta ja aiemmista kehyspäätöksistä johtuvat leikkaukset pysyvät kuitenkin voimassa, joten niiden ja kustannuspaineiden takia säästää täytyy edelleen, kommentoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson hallituksen tänään tekemää kehyspäätöstä vuosille 20142017 .

- Oikeusministeriön hallinnonalan määrärahat ovat kehyskaudella keskimäärin 868 miljoonaa euroa vuodessa. Säästöt kasvavat kehyskaudella 12,7 miljoonaa euroa kuluvan vuoden tasosta, ja tästä kasvusta 10,2 miljoonaa euroa on päätetty jo aiemmissa kehyksissä. Uusia ovat siis vain 2,5 miljoonan euron ICT-säästöt, toteaa Henriksson.

Neuvottelukunta on laatinut ehdotuksen pitkän aikavälin oikeudenhoidon uudistusohjelmaksi, johon sisältyvät myös valtiontalouden tilan edellyttämät lähivuosien sopeuttamistoimet oikeuslaitoksessa. Ehdotukseen on kirjattu useita toimia, joista osa on toteutettavissa tällä hallituskaudella, kun taas osan toteuttaminen siirtyy myöhemmäksi.

Kehyskaudella poistetaan Mikkelin ja Helsingin vankiloiden paljusellit. Tämän jälkeen paljusellejä jää jonkin verran vielä Hämeenlinnan vankilaan. Näiden vankiloiden peruskorjauksista johtuvaan vuokramenojen kasvuun myönnettiin kehyskaudelle yhteensä 5,2 miljoonan euron lisärahoitus. Rikosseuraamuslaitoksessa on laadittu sopeuttamisohjelma, jolla laitoskantaa ja henkilöstömäärää sopeutetaan määrärahakehyksiin.

Lasten huoltoriitojen sovittelu valtakunnallistetaan. Vielä kuluvan vuoden aikana annetaan hallituksen esitys, jolla tämä ns. Follo-sovittelumalli otetaan käyttöön koko maassa. Tässä menettelyssä sovitteluun osallistuu tuomarin lisäksi sosiaalityöntekijä, psykologi tai lastenpsykiatrian osaaja. Tuomioistuinharjoittelijoiden vuotuista määrää pystytään kehyskaudella lisäämään kymmenellä. Lisärahaa saatiin myös yksityisten oikeusavustajien palkkioiden korotuksiin.

Syyttäjälaitokselle ja yleisille tuomioistuimille luodaan yhteinen tietojärjestelmä (AIPA). Sähköiseen tietopankkiin kerätään syyttäjien, käräjäoikeuksien, hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden lainkäyttöasiakirjat, jotka sen jälkeen ovat kaikkien järjestelmässä mukana olevien hyödynnettävissä, joten prosessi voidaan hoitaa kokonaan sähköisesti. Aineisto on käyttöoikeuksien mukaan myös esitutkintaviranomaisten ja asianosaisten sekä heidän avustajiensa käytettävissä. Järjestelmällä tuetaan tehokkaiden työmenetelmien käyttöönottoa.

Hanke toteutetaan yhteistyössä poliisihallinnon tietojärjestelmän kehittämishankkeen (VITJA) kanssa, ja oikeushallinto saa jatkossa esitutkintatiedot suoraan poliisin järjestelmästä.

Lisätietoja:
suunnittelupäällikkö Miika Snellman, puh. 02951 50126

Valtiontalouden kehykset vuosille 2014-2017

Sivun alkuun