Hyppää sisältöön
Media

Perusoikeuksien vahvistaminen ja korruption torjunta esillä oikeus- ja sisäasiainneuvoston kokouksessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.2019 12.56
Tiedote

Suomen EU-puheenjohtajakauden ensimmäinen virallinen oikeus- ja sisäasiainneuvosto kokoontuu Luxemburgissa 7.-8. lokakuuta. Neuvoston puheenjohtajana toimii oikeusasioissa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Esillä ovat EU:n korruption vastaiset toimet ja niiden kehittäminen. Puheenjohtajan laatimien kysymysten pohjalta pohditaan mm. tarvitaanko EU:ssa jatkossa lisätoimia korruption ehkäisemiseksi.

Kokouksessa käsitellään useita EU:n yhteisten arvojen vahvistamiseen liittyviä asioita. Tarkoituksena on hyväksyä neuvoston päätelmät perusoikeuksista, kun EU:n perusoikeuskirja on ollut oikeudellisesti sitovana voimassa 10 vuotta. Lisäksi oikeusministerit keskustelevat perusoikeuksien vahvistamiseen liittyvistä haasteista vuonna 2020 ja sen jälkeen.

Kokouksessa arvioidaan EU:n toimia verkossa esiintyvän vihapuheen torjumiseksi. Aiheena on myös neuvottelut EU:n liittymiseksi Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Komissio antaa tilannekatsauksen kansainvälisiin sopimusneuvotteluihin, joilla helpotettaisiin sähköisen todistusaineiston saatavuutta yli rajojen (e-evidence). Lisäksi kokouksessa seurataan Euroopan syyttäjänviraston EPPO:n perustamisen etenemistä.

EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön virastoa Eurojustia koskevat päätelmät on tarkoitus hyväksyä kokouksessa. Eurojust myös esittelee ministereille uuden terrorismin torjuntaan liittyvän rekisterinsä. Rekisteri kokoaa yhteen keskeiset oikeudelliset tiedot, jotta terrorismirikoksista epäiltyjen henkilöiden keskinäiset yhteydet voitaisiin havaita eri tuomioistuinkäsittelyissä.

Lisätietoja: yksikön päällikkö Eeva Aittoniemi, EU- ja kansainväliset asiat, puh. +358 295 150 170, sähköposti: [email protected]

Oikeus- ja sisäasiainneuvoston kokousten julkisia osuuksia ja tiedotustilaisuuksia voi seurata verkossa suorana lähetyksenä

Neuvoston sivuilta löytyy kokouksissa julkisina käsiteltävien asioiden asiakirjat ja muuta aineistoa.

Tietoa oikeusministeriössä valmisteltavista EU-hankkeista

Sivun alkuun